Kun Reginassa alkoi tämä Godardin elokuva pyöriä, vahvistui vähitellen voimakas vaikutelma, etten ole ennen nähnyt teosta. Se oli yllättävää, koska olen olettanut pitkän harrastusuran aikana näkeneeni kaikki Godardin 1960-luvun elokuvat. Tarkistin vielä paperiset arkistoni ja kyllä, kyseessä oli henkilökohtainen ensi-ilta tähän vuoden 1964 elokuvaan. Macha Mérilin esittämä nuori perheenäiti pettää miestään näyttelijän kanssa. Tämä on ehkä Godardin truffaut'maisin elokuva, ainakin kolmiodraama-aiheeltaan. Toki visuaalinen tyyli ja rytmitys on tuttua Godardia. Aika kepeä ja raikaskin elokuva, selvästi Godardin tuotannon kärkipäätä. Kamera suorastaan nuolee Mérilin kasvoja ja vartaloa. Välillä käydään keskusteluja elämästä, rakkaudesta, holocaustista jne. Dialogissa on näköjään suoraa lainausta Célineltä. Pariisin katukuvat ovat tavallista vähemmän esillä, enemmän pyöritään asuntojen sisällä. Sensuuri vaihdatti elokuvan nimen määräävän artikkelin epämääräiseksi, jotta tällainen synnissä rypeminen ymmärrettäisiin yksittäistapaukseksi eikä yleiseksi kuvaukseksi. Elokuva on selvästi aliarvostettu ja pitäisi kuulua Godardin tunnetuimpiin. Suomessa asiaa on haitannut se, että myöhempi elokuva Deux ou trois choses que je sais d'elle esitettiin idioottimaisella nimellä Aviovaimo Pariisissa ja tämä leffa nimellä Aviovaimo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti