lauantai 7. lokakuuta 2023

Uli Hesse: The Three Lives Of The Kaiser



 Luin vuosituhannen alussa Ulrich Hesse-Lichtenbergerin Tor! -nimisen teoksen, se on erinomainen kattava saksalaisen jalkapallon historiakatsaus. Noin kuukausi sitten etsin Rosebud-kirjakaupassa ostettavaa saadakseni kaupan päälle Antti Tuomaisen kirjan. Sotahistoriahyllystä sellaista löytyikin, mutta päätin vielä tsekata jalkapallokirjat. Kiersin kaupan useampaan kertaan, mutta mitään urheilukirjoihin viittaavaa en löytänyt. Lopulta silmiin sattui yksi pöydänkulma, jossa sellaisia muutama oli. En ollut uskoa silmiäni, kun melkein päällimmäisenä oli upouusi englanninkielinen elämäkerta Keisarista. Kirjoittajakin vaikutti tutulta, vaikka nimi on matkan varrella lyhentynyt. Pakko-ostos, totta kai.  


Olen blogissa useampaan kertaan maininnut, että jalkapalloinnostukseni puhkesi kukoistukseen 14.6.1970, kun Länsi-Saksa nujersi Englannin MM-kisojen neljännesfinaalissa Meksikossa. Saksan maalintekijät olivat Franz Beckenbauer, Uwe Seeler ja Gerd Müller. Saattaa olla, että keskikentällä pelannut Beckenbauer ei kuitenkaan erityisemmin kiinnittänyt huomiota, varsinkaan verrattuna Mülleriin, jota muistan selostajienkin hehkuttaneen. Semifinaalissa Italiaa vastaan Beckenbauer oli vielä näkyvämpi, kun joutui pelaamaan tunnin verran toinen käsi hätäisesti kyhätyssä kantositeessä. Siitä ei kuitenkaan ole oikein muistikuvia.


Tähtipelaajaksi Beckenbauer oli kohonnut jo 20-vuotiaana Englannin MM-kisoissa 1966 tekemällä neljä maalia pelattuaan periaatteessa puolustavaa keskikenttäpelaajaa. Finaalissa Beckenbauer miesvartioi Bobby Charltonin pimentoon, mutta toisaalta Länsi-Saksa menetti tällä taktiikalla hänen hyökkäyspotentiaalinsa. Varsinaiseksi globaaliksi supertähdeksi Beckenbauer päätyi lopullisesti Meksikon kisojen jälkeen siirryttyään pelaamaan hyökkäyksiin nousevaa liberoa. Tämän Beckenbauerin roolin myötä Länsi-Saksan maajoukkue saavutti zeniittinsä voittamalla EM-kisat 1972 ja samana vuonna Beckenbauer voitti Ballon d'Orin niukasti ennen Günter Netzeriä ja Gerd Mülleriä. 


Parhaiten muistan Beckenbauerin Euroopan Cupin finaaleista 1974, 1975 ja 1976 sekä MM-kisoista 1974. Hänen hyökkäysintonsa oli tässä vaiheessa ehkä hieman sordinoitu, mutta äärimmäisen tyylikästä hänen pelinsä oli. Itselleni Beckenbauer ei kuitenkaan koskaan ollut mikään suosikkipelaaja. Se oli vähän outoakin, koska pelasin itsekin juniorina 11-13-vuotiaana juuri samanlaista roolia. Beckenbauerilla oli tiukkapipoisen jäykistelijän maine ja tiedossa oli selvä vastakkainasettelu Borussia Mönchengladbachin "kapinallisen" Netzerin ja Keisari-Beckenbauerin välillä. Netzer oli oma suuri suosikkini. Näinä vuosina kannatin säännöllisesti niitä joukkueita, joita vastaan Beckenbauer pelasi. Niitä olivat varsinkin Puola 1974, Hollanti 1974, Leeds United 1975 ja St. Etienne 1976. Ja Beckenbauer voitti aina, usein vääryydellä, varsinkin Leedsiä vastaan. Kun sitten lopulta Tšekkoslovakia voitti 1976 Panenkan pilkulla EM-finaalissa Beckenbauerin Länsi-Saksan, riemullani ei ollut mitään rajaa. 


Hessen teoksen johdannossa huomiota kiinnitetään Beckenbauerin pelityyliin, eikä syyttä. Ryhti oli aina suora, kaikki näytti vaivattomalta ja kaikki syötöt lähtivät ulkosyrjällä, niin kuin myöhemmin Luka Modrićilla. Eikä Beckenbauer katsonut koskaan palloon potkaisuhetkellä. Hessen teos on perusteellinen ja lapsuusvaiheetkin käydään läpi. Jopa ennen syntymää, sillä Hesse kertoo setä Alfons Beckenbauerin pelanneen 1930-luvulla Bayern Münchenissä. Franz syntyi heti sodan jälkeen syyskuussa 1945 Münchenin keskustan eteläpuoliseen Giesingiin, jonka itse tunnen tietysti parhaiten modernista panimosta. Neljä vuotta vanhempi veli Walter oli väitetysti lahjakkaampi, mutta tytöt ilmeisesti kiinnostivat enemmän kuin pallo. Konservatiivisesta myöhemmästä maineestaan tunnettu Franz oli yllättäen huonotapainen ja ylimielinen hulttio, joka tuli isäksi 17-vuotiaana. Rahaa ei paljoa ollut, mutta mistään köyhyydestä Beckenbauer ei ponnistanut.


Tytöt siis kiinnosti pikkuveljeäkin, mutta myös pelit sujui. Alunperin Beckenbauer oli 1860 Münchenin juniori, mutta vaihtoi melko pian toiselle puolen kaupunkia Bayerniin. Juniorisarjoissa Franz pelasi keskushyökkääjänä, mutta Bundesligaan päästyään pelipaikka oli yleensä puolustuksen keskustassa tai hieman puolustajien yläpuolella. Ei kuitenkaan liberona, vaikka Italiassa sellaisia jo olikin siihen aikaan. Nopea nousu maajoukkueeseen 1965 ja sitten kansainvälinen läpimurto Englannissa. Maajoukkueessa Helmut Schön peluutti häntä aina keskikentällä. 


Beckenbauer oli siirtyä Italiaan jo heti MM-kisojen jälkeen, mutta Italian shokkitappio Pohjois-Korealle sulki Italian rajat ulkomaisilta pelaajilta. Bayern alkoi vähitellen nousta 1860:n varjosta kaupungin ykkösjoukkueeksi ja menestystä tuli, kun maalivahti Maier, toppari Schwarzenbeck ja sentteri Müller kehittyivät Beckenbauerin ympärillä runkopelaajiksi. Hessen kirja ei tarkkaan kerro, milloin Beckenbauerin nousevan liberon pelityyli syntyi. Ilmeisesti sitä hiottiin vähitellen, esikuvaksi mainitaan italialaisen vasemman pakin Giacinto Facchettin pelityyli, jonka Beckenbauer sovelsi liberoon. Tämä tapahtui joskus MM-kisojen 1966 ja 1970 välillä, mutta siis vielä 1970 maajoukkueessa Beckenbauer pelasi keskikentällä. Ainakin yhden kerran myös maajoukkueessa joulukuussa 1968 Riossa Brasiliaa vastaan, mutta Schön ei vakuuttunut vieläkään. 


Vuonna 1971 Schön sitten antoi periksi ja loppu on historiaa. 1970-luvun huippuvuosista Hesse ei kerro mainittavaa uutta. Vaikka teksti on sujuvaa, niin se ei etene kronologisesti, kerronta pomppii ajassa edestakaisin. Faktat on hyvin hallussa, mutta melko paha moka on väittää, että Gerd Müller olisi voittanut Ballon d'Orin kahdesti.


Kovin paljoa en ole ennen kuullut Beckenbauerin vaiheista USA:ssa 1977-80. Ilmeisesti Harri Holkeria muistuttanut 32-vuotias seipäänniellyt baijerilainen poroporvari vaihtoi vapaalle. Vaimo ja kolme lasta jäivät Eurooppaan, kun Keisari aloitti pörräämisen Manhattanin yökerhoissa muiden Cosmos-tähtien kanssa. Naisten kanssa Franzl oli toki vehdannut koko ajan, mutta nyt paheiden kirjo monipuolistui. Beckenbauer ei kuitenkaan näytä kehittäneen samanlaista alkoholiongelmaa kuin 1979 Cosmosiin saapunut Johan Neeskens. Cosmosin italialaiswalesiläisellä target-pelaajalla Giorgio Chinaglialla oli kuulemma pukuhuoneen kaapissa aina Chivas Regal -pullo.


Beckenbauerin osallistumisesta Argentiinan MM-turnaukseen neuvoteltiin vielä tammikuussa 1978, mutta Cosmos ei päästänyt suurinta tähteään. Peléhän oli juuri lähtenyt 1977. Kahden NASL-mestaruuden jälkeen syksyllä 1978 Beckenbauerin jalat alkoivat oireilla muovikentillä pelaamisesta. Sitten toukokuussa 1979 polvileikkaus. Omituinen käänne tapahtumiin, kun Hamburger SV:n johtajaksi päätynyt Netzer houkutteli Beckenbauerin palaamaan Bundesligaan. Kaksi kautta 1980-82 siellä oli kuitenkin pettymys lähinnä loukkaantumisten takia. 


Vielä vuosi 1983 Cosmosissa ja sitten 1984 sotkuisten vaiheiden jälkeen maajoukkueen valmentajaksi. Se jakso on taas itselleni tutumpaa. Realisti ja tarkkanäköinen Beckenbauer näkyy olleen. Hänen kerrotaan todenneen 1986, että viimeinen lahjakas maajoukkue oli 1974. Sen jälkeen Saksan oli pakko puolustaa ja rikkoa vastustajia. Olin itse täsmälleen samaa mieltä. Maaliskuussa 1986 Beckenbauer soitti Bernd Schusterille suostutellakseen tätä pelaamaan Meksikon MM-kisoissa. Puhelimeen vastasi vaimo Gaby, joka vaati miljoona D-markkaa. Beckenbauer kertoi tulevansa Barcelonaan neuvottelemaan asiasta. Gaby vastasi, että ilman šekkiä on turha tulla. 26-vuotias Schuster, Netzerin jälkeen paras saksalainen, ei enää koskaan pelannut maajoukkueessa.


Vuoden 1990 MM-voiton jälkeen pätkävalmentajana Olympique Marseillessa ja Bayernissa, mutta vähitellen Beckenbauer liukui jalkapallopolitiikkaan. Menestystä näytti tulevan kaikessa mihin Beckenbauer ryhtyi, mutta aikaa myöten mädännäisyys alkoi paljastua, viimeistään 2015. Beckenbauer oli ostanut vuoden 2006 MM-kisat Saksaan ja myynyt omat äänensä kisojen mennessä Venäjälle ja Qatariin. Muitakin epäselvyyksiä kasaantuu. Sitovia todisteita ei ole ja nilkkiä ei ole saatu vankilaan. Maine on kuitenkin mennyt ja terveyskin rapautui Stephan-pojan kuoltua 2015. 


Peliuran ansiot kuitenkin säilyvät ja Hessekin päättää hienon kirjansa lämminhenkiseen anekdoottiin vuodelta 2007. Joillakin messuilla esitellään Deutsche Telekomin laitetta, jolla mitataan potkaistun pallon nopeutta. Järjestetään kilpailu, ei voimakkuuskilpailu, vaan tavoitteena on saada pallolle täsmälleen 40 km/h nopeus. Moni yrittää, kukaan ei osu lähellekään. Paikalle lipuu sitten 62-vuotias Keisari, joka nappaskengillään täräyttää laitteeseen halutut lukemat.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti