sunnuntai 29. lokakuuta 2023

Vierailu Kråkö Bryggerissä 2023





















 Taisin osallistua viimeksi Suomen Olutseuran reissulle 1996, silloin kohteena oli Praha ja Plzeň. 27 vuoden aikana on tapahtunut kaikenlaista, välillä en ollut jäsenenä, mutta viimeiset about 10 vuotta taas mukana. Monenlaista toimintaa on ollut, mutta jotenkin ei ole tarjonta kohdannut mielenkiintoa tai osallistumiskykyä. Nyt sitten tuli eteen niin kiinnostava turnee, että hyppäsin heti mukaan. Kråkö ja Takatalo & Tompuri ovat suhteellisen haastavasti tavoitettavissa julkisella liikenteellä, joten järjestetty vierailupaketti kannattaakin kohdistaa juuri tällaisiin paikkoihin. Bussiin kiipesi 25 henkilöä, odotetusti pääosin tuntematonta ainesta, mutta ennestään tunsin sentään Jukka Kuvan ja Kimmo Markkasen. Enemmänkin olisi halunnut lähteä, mutta 25 oli kuulemma Takatalon kapasiteetin yläraja.


Kråkössä tietysti kävin jo toissa kesänä ikimuistoisella vierailulla. Mutta aikaa kulunut sopivasti, joten oli hauska tsekata tilanne tällä kertaa. Robert Hägg ja Helena Rajalinna olivat nytkin vieraita vastassa. Aki Uutelaa ei näkynyt, eipä tietenkään, kun lauantai. Robi esitteli varsin perusteellisesti panimon toimintaa samalla kuin maistelimme uutta joulu/talviolutta, tummaa lageria. Hyvin maltainen, leipäinen, kuiva, miellyttävän matalahiilihappoinen. Kråkö on kuulemma tuplaamassa keittokokonsa tonniin. 


Uusi ravintolatalo panimorakennusta vastapäätä on nyt valmis, mutta vedimme tastingin vanhemmalla puolella. Pientä purtavaa ohessa, mm Helenan tekemää erinomaista leipää. Vertailuoluena oli suuren panimon lager, jonka identiteettiä ei paljastettu. Suurin osa oluista oli jo ennestään tuttuja, eli Alpha Lager, uusi matala-alkoholinen juoma Zero Four, Spring IPA ja Red Smoke. Puhtaita, maukkaita ja tasapainoisia kaikki Kråkön tyyliin. 1st Porter oli käsittääkseni itselle ennen kokeilematon, toimi todella hyvin suklaakakkujäätelö-jälkiruuan kanssa. Sattumoisin vain Jukka K ja minä veikattiin makrolager oikein Sandelsiksi. Saimme palkinnoksi Kråkön lippikset, itsellänikin sellainen oli jo ennestäänkin. Gallerian puolella oli nyt esillä Robin keräämää sotahistoriallista esineistöä, aivan mahtavaa kalustoa, johon ei ehtinyt kuin pikaisesti tutustua. Hauska oli käydä uudelleenkin, panimo jatkaa hyväksi havaitulla tyylillään. Kesällä oli ollut kuulemma todella kiireistä. Porvoo, Kråkö Bryggeri, 28.10.2023.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti