torstai 19. toukokuuta 2011

Fleurac La Triple Brune I.P.A.


Lontoosta ajaa junalla parissa tunnissa kanaalin alitse Pariisin. Kulttuurimuutos on välimatkaa suurempi monessa suhteessa ja yksi suurimmista eroavuuksista on olutkulttuuri. Kävin Pariisissa suhteellisen tiheästi 10-15 vuotta sitten. Silloin kaupunki ei vaikuttanut olutmielessä täysin mielenkiinnottomalta. Nyt paikalla 10 vuoden tauon jälkeen ja mitään edistystä ei tunnu tapahtuneen, kun olutkulttuuri monessa muussa paikassa on samaan aikaan edennyt rivakasti. Etukäteistietojen perusteella en edes jaksanut kierrellä baareja, mitään kovin mielenkiintoista ei näyttänyt olevan tarjolla. Varsinkin Lontoon ilahduttavan tarjonnan jälkeen kontrasti olisi ollut liian suuri.

Yksi mielenkiintoinen olutkauppa Pariisiin on kuitenkin avatu 2000-luvulla. La Cave à Bullesia ei heti huomannut Beauborgin kapealla sivukadulla. Kaupassa kunnon näyteikkuna, mutta ei mitään kylttiä. Paljon tuntemattomia ranskalaisoluita. Ensimmäinen kokeilu keskiylängöltä läheltä Clermont-Ferrandia. Ruskea tripla-IPA vaikuttaisi aluksi lähinnä dubbelilta, alkoholia 8%. Sameaa vaahdotonta olutta, joskin nauttimisolosuhteet alkeelliset hotellihuoneen muovimukista. Maltainen hieman mausteinen perusmaku, melko voimakas humalointi tuo hedelmää, katkeroakin kohtuudella. Hybridioluen tunnelmaa, mutta ei täysin vakuuttava. Matala hiilihappotaso ei paranna vaikutelmaa. Ostopaikka Pariisi, La Cave à Bulles.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti