Matti Kinnunen: Miss Farkku-Suomi

2003 ilmestynyt Kauko Röyhkän Miss Farkku-Suomi on mukavan onnistunut romaani ja varmaankin Röyhkän teoksista eniten omaelämäkerrallinen. Esikoisohjaaja Kinnunen tavoittaa hyvin romaanin henkeä ja varsinkin aikaa ja paikkaa, Oulu 1977 nähdään juuri niin kuppaisena kuin se todellisuudessakin oli. Yksityiskohtiin on panostettu, yksi onnettomimmista urpoista pitää koko ajan OTP:n verkkaria. Päähenkilö Välde ei oikein diggaa CCR:ää, Rollareita ja Deep Purplea; Lou Reed, David Bowie ja Captain Beefheart kolisevat kovemmin. Tämähän on pientä snobbailua, koska  muistaakseni Röyhkä on jossain vaiheessa pitänyt Stonesin Sticky Fingersiä kaikkein kovimpana levynä. Elokuva on kokonaisilmeeltään vaivannuttava, lähinnä nuoret näyttelijät ovat niin kömpelöitä. Kömpelöähän se elämäkin silloin oli, muttei sitä huvita elokuvasta uudelleen katsoa. Hieman vanhempi polvi sivurooleissa on luontevampaa, Maria Ylipää tummana Karana ja PK Keränen managerina. Rattorina toimii Holiday Innin Stonefoot. Huvittavimmassa kohtauksessa Marcus Hänninen spiikkaa pokkana Kuusrockin käyntiin 35 vuotta harmaampana, mutta varmaankin muuten vetreämmässä kunnossa. Lestapojat on Kinnusen oma dramaturginen lisäys ja kevyestä hilpeydestä huolimatta ratkaisu ei pitkälle kanna. Lopussa mennään myös omille teilleen ja tämäkään sovellus ei terävimpiä ole. Elokuva on harmittavan pehmeä, ilmeisesti on ajateltu liikaa nykynuorison herkkiä tunteita. Ronskimmalla kädellä olisi pitänyt eritteitä roiskia.