maanantai 8. heinäkuuta 2013

James B. Harris: Cop

Stanley Kubrickin varhaisena tuottajana tunnettu Harris on ohjannut vain viisi elokuvaa, mutta jälki on ollut laadukasta. Kylmän sodan meririntamalle sijoittuva esikoinen The Bedford Incident teki erityisen hyvän vaikutuksen. Cop on tulkinta James Ellroyn Blood on the Moonista ja yhtä hyvää tasoa, vaikkakin täysin erilainen. Tuottaja James Woods näyttelee tai oikeastaan muuttuu täydellisesti pääosan Lloyd Hopkinsiksi ja häntä voinee pitää teoksen toisena päätekijänä. Elokuva on lähes kouluesimerkki välineen haltuunotosta, Ellroyn romaani on tiivis, mutta hän pystyi silti taustoittamaan Hopkinsin roolia monin tavoin. Harrisin elokuvassa Hopkinsin taustasta ei kerrota juuri mitään, mutta hänen neuroottinen hahmonsa piirtyy silti täyteläiseksi nopeilla vedoilla. Tiivistä Los Angeles -tuntumaa, räjähtävää väkivaltaa, moraalitonta, mutta silti mietityttävää aineistoa. Curtis Hansonin L.A. Confidential on taatusti monipuolisempi Ellroy-filmi, mutta Copissa Harris ja Woods onnistuivat kiteyttämään hämmentävän hyvin varhaisen Ellroyn kinkkisimpiä pakkomielteitä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti