maanantai 28. lokakuuta 2013

Jean-Pierre Melville: Le Samouraï

Klassikkoelokuvien julkaisu DVD-formaatissa on viime vuosina hiipunut. Paljon on jäänyt puuttumaan, esimerkiksi tätä Jean-Pierre Melvillen ehkä parasta elokuvaa en ole onnistunut löytämään. Ja kun kyseessä on Melvillen paras, niin silloin elokuva on yleisemminkin paras. Siis elokuvahistorian paras saavutus, monen muunkin kuin minun mielestä. Okei, Le Deuxième Souffle tai Le Doulos tai Le Cercle Rouge voivat olla samaa tasoa. Le Samouraï'sta minulla on varmuuden vuoksi kolme VHS-kopiota, joista aion siis nyt elämäntilanteen muuttuessa kuitenkin luopua. Onneksi onnistuin näkemään elokuvasta hyväkuntoisen 35-millisen kopion 90-luvulla Wienissä. Nyt sitten katseluvuorossa jäähyväiset VHS-muodossa.

Le Samouraï on Pariisiin sijoittuva lakoninen palkkamurhaajatarina vuodelta 1967. Olen nähnyt elokuvan toistakymmentä kertaa, joten suurempia yllätyksiä ei ilmennyt. Huomio kiinnittyi nyt pienempiin yksityiskohtiin. Muistikuvissa elokuva oli jotenkin harmaahko värinoir, mutta varsin kirkkaita värejä välillä Ylen kopiossa vuodelta 2001. Henri Decaën kuvaus henkeäsalpaavaa, alkukohtaus on lähes mustavalkoinen, kuvattu Ozu-tyyppisesti liikkumattomalla kameralla metrin korkeudelta, kuvassa liikkuu vain sängyllä makaavan tappajan savukkeesta leijaileva savu. Lukemattomia viittauksia klassisiin noireihin, eniten varmaan This Gun for Hireen. Alain Delonin ilmeettömyys rokottaa Alan Laddia 6-0. Delonin pukeutuminen trenchcoatiin ja fedoraan taas jättää Humphrey Bogartinkin lähtötelineisiin. Upeita 60-luvun autoja sateisilla kaduilla, iso kissa Citroën DS irtoaa kärsivällisesti kahteen otteeseen avainnippua läpikäymällä. Kauniita naisia enemmän kuin Melvillen myöhäisteoksissa yleensä, varsinkin martiniquelainen Caty Rosier unohtumaton. Hiljaisia ammattimiehiä, esim. rekisterilaattoja vaihtava herrasmies, täysin suomalaista meininkiä. Elokuvan alussa menee ainakin 10 minuuttia ennen ensimmäistä repliikkiä, elokuva toimisi taatusti täysin mykkänäkin, pelkkiä eleitä ja pitkiä katseita. The Asphalt Junglen mieleen tuovaa savuista korttipeliä tuntihotellissa, haitarimusiikkia ja jazzia kliinisessä yökerhossa. François Périerin korruptoituneen poliisin kuulusteluissa dostojevskilaista tyyliä. Pariisin metroa ei ole elokuvissa koskaan hyödynnetty yhtä hyvin kuin Le Samouraïn varjostusjaksoissa. Nyt on Simon päivä, leffan lopputeksteissä mainitaan Auditorium Simo. Huomioita voisi jatkaa loputtomiin, mutta sillä ei ole mitään merkitystä, koskaan sanoilla ei pääsisi lähellekään tämän elokuvan sfäärejä.

4 kommenttia:

  1. Hei

    Le Samouraï on saatavilla remasteroituna Bluray-julkaisuna. On aika hyvä kuva. http://www.criterion.com/films/184-le-samourai . Olen säännöllinen lukija, kiitos mielenkiintoisista postauksista.

    VastaaPoista
  2. Korjaus edelliseen: Restauroitu versio Bluray-julkaisuna: http://www.boutique-pathe.com/le-samourai-blu-ray.html

    VastaaPoista
  3. Okei, tuon Criterionin julkaisun olen huomannut, mutta se on Region 1 DVD, ei näy minun laitteistolla.

    Bluray-julkaisu mielenkiintoista, ehkä nyt täytyy hankkia bluray-laite tuon takia :)

    VastaaPoista
  4. Löytyy myös Amazonista dvd:nä

    VastaaPoista