torstai 23. lokakuuta 2014

Ohto Manninen: Viipurin menetys 20.6.1944

Missasin Suomen Sotahistoriallisen Seuran syysluentosarjan avauksen Valkeasaaren murtumisesta. Viime hetkessä huomasin Viipurin menetyksenkin, mutta nyt ehdin paikalle.  En ole ennen Sotamuseossakaan käynyt, pikaisella vilkaisulla mielenkiintoista aineistoa paljonkin. Museossa on jopa sotilaskoti. Alustamassa oli yksi alan kovimpia kasvoja, juuri kirjan Viipurin menetyksestä julkaissut Ohto Manninen. Sama esitys peräkkäin kahteen kertaan, olin mukana jälkimmäisessä. Vastaantulijoista päätellen ensimmäinen esitys oli suositumpi, mutta yli puolillaan sali oli nytkin. Huomasin vain pari naista ja itse olin selvästi junioriosastoa, arvioisin yleisön keski-iän olevan lähempänä 70:tä kuin 60:tä.

Manninen puhui noin tunnin, aihekin siis varsin rajattu, mutta melko tiheitä lausumia hän sai aikaan. Suomalaisosastojen sotapäiväkirjat kirjoitettiin vasta taistelun jälkeen ja esimerkiksi kellonaikoja Manninen ei pidä luotettavina. Tapahtumien järjestyksessä ei kuulemma ole ristiriitoja, mutta ajoittumisessa enemmän. Manninen on verrannut aineistoa venäläiseen materiaaliin ja saanut mielestään aikaan uskottavan kertomuksen. Tykistön reaaliajassa päivitettyjä ampumapöytäkirjoja Manninen piti arvokkaimpina dokumentteina.


Viipuri 20.6.1944 ei ole mikään suomalainen menestystarina. Kommunikaatio-ongelmiin homma käytännössä sakkasi. Mielenkiintoista oli Mannisen alustuksen jälkeinen keskustelu, mukana oli Viipurissa kohtalonhetkellä paikalla olleiden suoria jälkeläisiä. Esille tuli Mannisellekin uusia pointteja, mutta kirjalliset todisteet puuttuvat. Mannerheim halusi pitää Viipurin millä hinnalla hyvänsä, kenraalikerros ei niinkään, taustalla oli myös Heinrichsin neuvottelut saksalaisten kanssa Salpalinjan resursseista, jos VKT murtuu kokonaan. Ensimmäisen esityksen jälkeen oli kuulemma käsitelty päähenkilöiden Armas Kempin ja Kurt Bäckmanin karuja myöhempiä vaiheita, nyt niihin ei puututtu. 


Luentosarja on käsittääkseni alkanut jo viisi vuotta sitten, kun talvisodan alkamisesta oli kulunut 70 vuotta. Pääsin siis mukaan vasta loppukahinoihin, ikään kuin verrannollisesti nuorimpaan sotaan kutsuttuun ikäluokkaan 1925-26. Seuraavana sarjassa on vuorossa itse Tali-Ihantala ja Lapin sotaankin asti päästään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti