maanantai 6. huhtikuuta 2015

Henrik Meinander: Suomi 1944


Helmikuun lopulla mainitsin blogissa, että Matti Salon Seinä vastassa -yksilöni on ollut 10 vuotta lainassa. Yllättävästi keino toimi ja sain ex-kollegalta paketin Vallilaan, jossa oli kyseinen kirja ja vielä korvauksena venähtäneestä laina-ajasta tämä historiateos. 2009 alunperin ilmestynyt kronologinen katsaus Suomen kohtalonvuoteen. Vaikka luvut on nimetty vuoden 1944 kuukausien mukaan, aivan orjallisesti Meinander ei aikajanaa seuraa. Vähemmän dramaattiseen huhti-toukokuun jaksoon Meinander lataa talouden, tieteen ja kulttuurielämän katsauksia tuolta ajalta. Kieltämättä kokonaiskuva laajenee, mutta itse olisin halunnut lukea enemmän turvallisuuspoliittista analyysiä tässäkin kohti. Paljon uutta tietoa itselleni väistämättä tulee, mutta ei itse avaintapahtumista. Painotukset ovat kuitenkin mielenkiintoisia.

Meinander avaa pelin tammikuussa Narvan rintamalta. Suomenlahden eteläpuolihan on jäänyt hämmentävästi jatkosotatutkimuksissa paitsioon, vaikka helmikuun ilmahyökkäykset Kotkaan, Helsinkiin ja Turkuun liittyvät saumattomasti puna-armeijan rynnäkköön siellä. Leningradin piiritys siis murtui lopullisesti tammikuussa ja puna-armeija vyöryi Inkerinmaan yli Narvajoelle, jossa länsimaista sivistystä puolustavat saksalaiset, virolaiset ja tanskalaiset joukot pysäyttivät sen. Kuten Meinander toteaa, Narvan rintaman SS-joukoissa oli enemmän tanskalaisia kuin Tanskan vastarintaliikkeessä. Virolaisia oli toki puna-armeijan joukoissakin. Tämä on mielenkiintoista, koska olen itse ensi kuussa menossa vierailemaan Narvan taistelupaikoille. Puna-armeija pääsi joen yli vasta Tali-Ihantalan jälkeen heinäkuun lopulla ja silloinkin vain parikymmentä kilometria Sinimäen kukkuloille. Lopullisesti Wehrmachtin 31 divisioonaa vetäytyivät Virosta Kuurinmaan mottiin syyskuun puolivälissä, kun aseet olivat jo hiljentyneet Suomen rintamalla.

Seuraavaksi Meinander keskittyy Helsingin, Oulun ja muiden kaupunkien pommituksiin helmikuussa. Harvemmin on tullut esille, että Oulun tuhot olivat ilmeisesti suhteellisesti suurimmat olemattoman ilmatorjunnan takia. Kevään rauhantunnustelut Meinander ohittaa melko nopeasti ja itse asiassa myös kesän ratkaisutaistelut Kannaksella. Ilomantsin suurtaistelu supistuu yhteen sivulauseeseen, koska asialla ei ollut strategista ulottuvuutta. Tämä on varmaan oikea ratkaisu, koska taisteluja on todellakin tiheällä kammalla tutkittu. Parhaimmillaan Meinander on kuvatessaan elokuun lopun ja syyskuun pohjatonta masennusta, kun vaihtoehdot supistuu yhteen. Yhtä viiltävää kuvausta Molotovin sanelusta Moskovassa en muista lukeneemi. Pääneuvottelija Hackzell saa aivohalvauksen jo odotteluvaiheessa ja Molotov uhkaa Enckelliä Helsingin miehityksellä. Lapin sota, asekätkentä, armeijan kotiutus ja Paasikiven hallituksen kasaaminen käydään läpi totutummin.

Meinander on entinen Mannerheim-museon intendentti ja odotetusti hän kuvaakin enemmän Mannerheimin tuntemuksia kuin Rytin, Paasikiven tai Tannerin. Hän korostaa miehen venäläisyyttä ja kommunisminvastaisuutta, länsimaisen yhteiskuntajärjestyksen puolustamisessa Suomen itsenäisyystaistelu oli vain väline. Mielenkiintoisia anekdootteja putoilee, Mariupolissa syntynyt Suomen uusi valtias Andrei Ždanov toteaa ensimmäisessä Mannerheim-tapaamisessaan olleensa tsaarin armeijan vänrikki. Jaltalla Stalin puolestaan oli esitellyt Berijan Rooseveltille "meidän Himmlerinä". Varmaankin taustansa puolesta Meinander asettuu puolustuskannalle arvioidessaan suomenruotsalaisten asemaa. Pikkuvirheitäkin osuu silmiin, Reino Hallamaa ei koskaan päätynyt USA:han ja Aironkin etukirjaimet menee väärin henkilöhakemistoa myöten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti