perjantai 16. lokakuuta 2015

Sonnisaari Raippa


Oululaisen kulttipanimo Sonnisaaren (jossa olen mukana pienosakkaana) oluita lopultakin uudestaan toukokuun Pikkulintu-lanseerauksen jälkeen Helsingissä tarjolla. Paikallinen kysyntä Oulussa on ollut niin kovaa, että ulkopuolelle ei ole kesällä pystytty oluita toimittamaan. Tälläkin kertaa kyseessä pelkät maistiaiset Punavuoressa, mutta toivottavasti ensi vuonna kapasiteetin kasvaessa saadaan säännöllinen tarjonta pääkaupunkiseudulle.

7,5 -volttinen ruis-IPA on saanut hauskan, nokkelan ja jopa hieman syntisenkin nimen. Sonnisaaren oluiden nimissä on muutenkin ollut havaittavissa poikkeuksellista inspiraatiota, ehkä ensimmäistä lukuunottamatta. Kaunis punaruskea väri, hedelmää, karamellia ja todella tanakka katkeruus. Karamellisuus on noussut pinnalle muutama viikko sitten maistellusta keskeneräisestä tankkiversiosta poiketen. Tuoksutkin ehkä laimentuneet. Mahdollisesti hieman liitua tai kalkkia ennen katkeron potkaisua. Pehmeyttä voisi olla enemmän, saattaa olla tietysti matkarasitustakin. 


Tätä ei siis ole paljon tarjolla, seuraavaksi myyntiin tulee kai stout Murheenryyni. Black Doorin tiskillä istuessa muuan nätti blondi saapui paikalle ja pyysi saada Raippaa. Tämähän on tietenkin ollut oluen nimeämisessä haaveissa, mutta en odottanut pääseväni todistamaan tällaista tapahtumaa. Kaikkia Sonnisaaren alkuvaiheen oluita en ole päässyt maistamaan, mutta tämä on todennäköisesti yksi parhaista. Black Door, 16.10.2015. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti