lauantai 3. syyskuuta 2016

Douglas Sirk: Summer Storm

Pilvinen päivä Helsingissä, lueskelin Jonathan Wilsonin uutta mahtiteosta Argentiinan jalkapallohistoriasta ja alkoi sataa, kun oli aika siirtyä keskustaan. Polkupyörä vaihtui siten raitiovaunuun, mutta ehdin hyvin Kansallisen Audiovisuaalisen Instituutin (ent. Suomen Elokuva-arkisto) Orioniin, jossa starttasi syksyn sarja Douglas Sirkin elokuvista. Sirk on siis tanskalaistaustainen Hampurissa syntynyt saksalainen Detlef Sierck, joka emigroitui natsivallan aikana Hollywoodiin. Ensimmäinen jenkkileffa oli Heydrich-teos Hitler's Madman ja heti perään syntyi tämä Tšehov-tulkinta 1944. Taustalla on siis Anton Tšehovin 24-vuotiaana kirjoittama ainoaksi jäänyt romaani Kohtaus metsästysretkellä (1885), jonka luin 1980-luvun alussa. Muistikuvia ei ole jäänyt. 

Ei kovin hyvä kopio, mutta onneksi ääni toimi hyvin, koska tekstitystä ei ollut. Tämä elokuva ei koskaan saanut Suomessa kaupallista levitystä. Käsikirjoitukseen osallistui mystinen romaanikirjailija B. Traven ilman krediittejä, Sierck tunsi tämän todennäköisesti Ret Marut -nimisen henkilön Saksasta, mieshän on tunnettu varsinkin The Treasure of the Sierra Madre -teoksesta. Luin 80-luvulla paljon Travenin romaaneja, mutta tässä elokuvassa on aika vaikea nähdä hänen vaikutustaan. Tapahtumat on siirretty 1910-luvulle, molemmin puolin bolševikkivallankumousta. Melodraamaa, huumoria ja arvoitusdekkaria retrokuosissa, tyrmäävän kaunis nuori Linda Darnell vetää hommaa jopa noiriksi femme fatalena. Metsästyskohtauksissa hämmentävää samankaltaisuutta kuin viisi vuotta aiemmassa Jean Renoirin La Règle du jeussa. Visuaalinen ote Venäjään studiolavasteissa ei tietenkään ole kovin uskottavaa, mutta Sirkin 50-luvun mestariteosten fiilistä on havaittavissa silti. Näyttelijätkin onnistuvat hyvin, George Sanders hallitsee vahvasti elokuvaa. Huomattavasti parempi elokuva kuin odotin, Sirk on todellinen autuer.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti