sunnuntai 20. toukokuuta 2018

Sonnisaari Donut Island Hiisi Rupa-Ensio


Paneman terassi auki ja täynnä, vaikka pilvistä. Kuulin uuden Sonnisaaren saapuneen hanaan ja poikkesin paikalle poikkeuksellisesti sunnuntaina. Sonnisaaren oluet ovat edelleen harvinaisia Helsingissä ja tätä yksilöä liikkeellä kuulemma vain pari kegiä. Lisäksi muistin Paneman olevan huomenna kiinni henkilöstötapahtuman vuoksi ja riski missata olut oli suuri. Omalaatuinen nimi on anagrammi. Lukija voi nyt hetken miettiä mistä modernin oluttyylin nimestä Rupa-Ensio olisi väännös. Olut on ensimmäinen Sonnisaaren kaupallinen  kollaboraatio, keitossa mukana ovat olleet Donut Island ja sen konsernikumppani Hiisi Jyväskylästä. Anagrammi-vastaus: Sour NEIPA. Oluessa bofooreja 5,8%, hyvin samea. Kirpeää sitruunaista happamuutta Sonnisaaren tyyliin, raikas mehuisuus mukana. Hyvin kuivaa, katkeroakin sentään kohtuullisesti, vaikka pelkäsin Mika Munkkigunnar Oksasen päässeen sordinoimaan sitä liikaa. Mallasta ei ole unohdettu, kyllä tämän vielä olueksi tunnistaa, vaikka vanhan koulun pilssukupolvella saattaisi haastetta ollakin. Tasapainoa on. Terassin pöytä vapautui hetkeksi ja kävin ottamassa oluesta ulkokuvankin. Panema, 20.5.2018.
Disclaimer: olen Sonnisaaren pienosakas.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti