torstai 29. marraskuuta 2018

Maku Jotain Stoutia?




Sörnäisissä Hämeentien varrella on käsittääkseni jo pitempään marraskuussa hiljaisesti  toiminut burgereihin ja craft-olueen painottuva Beerger-baari, jonka varsinaiset avajaiset ovat parin päivän päästä. Pääsin nyt lopulta Nyforsin Arin kanssa testaamaan paikkaa hyytävän etelätuulen häiritessä laskeutumista Kurvista. Hyvä sijainti, valoisa kulmatila, hipsterisisustus, jenkkityyliset hanat, toistakymmentä olutta kiinni. Ei mitään kovin kiinnostavaa, ei yhtään IPAa, melkoisen skandaalimaista. Jopa kaksi Perhon olutta myynnissä, se on harvinaista. Paneman toiselta omistajalta Ice Beaverilta tarjolla Northern Pale Ale, mutta sen laskemisesta ei loppujen lopuksi tullut mitään vaahtotulvan takia. Toinen Ari sai siitä jonkinlaisen tynnyrimikserin, joka ei kuulostanut vakuuttavalta. Beerger-nimellä on ollut aiempaa toimintaa Hietalahden suunnassa kesäravintolana, siellä en sattunut käymään. 

Mielenkiintoisinta Beergerissä on varmaankin se, että se on avaamassa myös panimoa ravintolan yhteyteen. Se sijaitsee kellarissa, jonne johtaa varsin pitkät kierreportaat. Kävin kuikuilemassa fasiliteetteja, keittokattila oli jo paikalla, keittokoko 500 litraa. Tila näytti varsin vakuuttavalta, alakerrassa myös toinen baari, joka ei nyt käytössä. Jututin vielä lyhyesti Aleksanteri Ronkaista, joka kertoi panimon valmistuvan "alkuvuodesta" 2019. Samalla tuli esille, että Panema on luopunut panimohankkeestaan, kiinteistön lattia ei kerta kaikkiaan kestä panimolaitteistoa. Beergerin ja Paneman suhde jäi itselleni hieman epäselväksi, mutta selvästi jotain kiinteähköä yhteistyötä niillä on, ainakin Ice Beaverin kautta.   

Oluen valinta siis meni Beergerissä vaikeaksi, mutta lopulta päädyin Tuusulan Makun kevyeen stoutiin, 3,9%. Maitoista tavaraa, ei niin ohutta kuin volttimäärästä voisi päätellä. Makeahkoa, mutta puhdasta, kyllä tätä joi sujuvasti, mutta ei olisi monipuolisemman valikoiman baarissa luultavasti päässyt tilausvaiheeseen. Baarin musiikki ei oikein minun makuun, ensin rintalastaa bassojumputtavaa phillysoulia tms. ja sitten hipsterijazzia. Beerger, 29.11.2018.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti