keskiviikko 21. marraskuuta 2018

Sand City Mofosaic


Long Islandin panimo Sand City ei ole ennestään tuttu, mutta panimon Mosaic-IPAa oli roudattu kylmäketjulla lentokoneella Tanskaan ja sieltä peräkärryrekalla Ateneuminkujan Pieneen. Somessa jo hiilijalanjälkinatsit sytyttelivät rovioitaan. Tölkityspäivästä ei ollut kulunut vielä kuukautta, joten ponnahdin paikalle. Halpaahan tämmöinen leikki ei ole, purkille tuli hintaa 14,90€. Voi tuntua kalliilta, mutta kuten ennenkin on tullut todettua, viinien ja viskien hintoihin verrattuna maailmanluokan oluet ovat edelleenkin myös vaatimattomalla varallisuudella varustettujen saavutettavissa. Sillä erittäin hyvää kamaa tämä oli. Lievästi samea, kissanpissaa, tai herukkaisuutta whatever voimakkaan intensiivisesti,  matala hiilihappotaso, keskitasoa katkerampaa. 7,2%, tuorettta ja raikasta, sitrusta kunnolla. Panimo siis Long Islandilla Northportissa, panimo saanut nimensä vanhasta soranottopaikasta, jonka antia käytetty Manhattanin pilvenpiirtäjien rakentamisessa. Uskottava vaikuttava tarina pienen panimon matkasta kohti korkeuksia, joten eihän tässä voi valittaa millään tasolla. Erinomainen löytö Hämeen Erkiltä. Pien, 21.11.2018.

1 kommentti: