Suomalaisia olutalan herrasmiehiä oli Lontoossa tällä viikolla liikkellä kasapäin ja heidän pääkohteensa tuntui olevan CAMRAn Hackneyn Pig's Ear Festival. Päätin itsekin poiketa paikalla, vaikka menossa nyt jo happeningin väljähtynyt neljäs päivä ja parhaat oluet ehkä kiskottu kuiviin. Aiemmin olen osunut CAMRAn tapahtumaan samalla tavalla sattumatyylillä Bristolin reissulla Chippenhamissa kuutisen vuotta sitten.
Näillä kulmilla Hackneyssa en ole ennen liikkunutkaan, mutta näppärästi paikalle Overgroundilla Liverpool Streetiltä. Kappelia vastapäätä Clapton Craft -niminen olutkauppa, josta yritin tilata neljästä hanasta odotteluolutta, mutta hanat varattu pelkästään growlereiden täyttämistä varten. Huono homma, britit eivät ole vieläkään oikein kartalla missä mennään. Totta kai kaupoissakin pitää saada dokata paikan päällä.
Ovella jonoa, perinteistä villapaita-harmaapääjengiä CAMRAn tyyliin, menin jonon jatkoksi ja sulauduin tietysti tällaiseen viiteryhmään täydellisesti. Kaikki näyttivät yli 50-vuotiailta, miesoletettuja myös. Upea miljöö, ei kovin iso tila, tiskit alakerrassa kahdessa rivissä, ylhäällä istumapaikkoja. Kävin varaamasta ylhäältä paikan ja taktiikkana join aina yhden salissa alhaalla seisoskellen ja toisen rauhallisemmissa oloissa yläkerran penkillä. Avaukseen tuli taas alkuhämmenyksessä mahdollisimman kehno tuote, ELB:n Orient Xmas pale, jossa aasialaisia mausteita riittävästi pilaamaan kaikki mahdolliset positiiviset ainekset.
Leigh on Sea -panimon McFadden Loveleigh Mild Ale oli pehmeää, maltaista. Block-panimon Red for Dangerissa laimeaa hedelmää,4,4%, ehkä ei kunnossa. Moonshine Liberty, 5%, kirpeää hedelmää, ei vakuuttanut. Wild Card Export Stout, 6%. Pehmeää, puhdasta paahdetta, lievästi makeaa, toistaiseksi paras.
Colchester Strongman samea pihkainen, hieman horjuva, ehkä diasetyyliä, Katkeroa jonkin verran. Ei puhdas. Reunion Midnight Runner ohut, kevyen hedelmäinen, tummahko, puhdas. One Mile End Dockers Delight Bitterissä pihkaa, ei kovin puhdas, ohutta, ei katkeroa. Ikävä kyllä kokonaistaso alkaa vaikuttaa melko vastimattomalta. Voihan olla että parhaat on jo kiskottu. Ja omalla satunnaisotannalla osui huonoja.
Lacon Quell sitruksista, hyvä hedelmäisyys, kuivaa, mutta ehkä ei tarpeeksi pehmeää. Windsor & Etonin Xmas in Seattlen 5%, mustaa, pehmeää, hieman mausteista, paahdettakin hieman, ei onneksi mausteita, mutta ei katkeruutta. Tap East East End Mild 3,5%. Pehmeää ja ohutta, nyt ei ole riittävästi makua. Lievästi hedelmää ja paahdetta, mutta aivan liian hailakasti.
Darklandin Wolfenbraussa 4%, Yorkshiren Halifaxista, ohut, marjainen ei mitään Saksaan viittaavaa, ei vakuuta. Hackney Push Eject, 6,5%, samea, trooppishedelmäinen, hieman pihkainen, pehmeä, vähän makeakin, tässä oli ihan mallikas päätös festareille. Viihdyin 2,5 h, hyvä tunnelma kaikin puolin. Ei kuitenkaan mitään makutulitusta, yleistaso vähän pettymyskin. Jos brittien cask ale kuolee, niin huono hommahan se on, mutta ei se ehkä ole pystynyt kunnolla vastaamaan muuttuvien aikojen haasteisiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti