torstai 17. tammikuuta 2019

Bleue La Niçoise Blonde











Nizzan seutu Ranskan etelärannikolla on ollut viimeisiä craftolut-vapaita vyöhykkeitä. Pääosin siksi en ole koskaan alueella käynyt. 00-luvulla olisi ollut toistuvia mahdollisuuksia työreissuihin Sophia-Antipolisiin, mutta valitsin aina mielenkiintoisempia kohteita. Nyt Black Fridayna Norwegian möi satasella Nizzan lentoja ja sopiva viikonloppu tammikuulta löytyi. Hotellitkin sikahalpoja, kun ei minkäänlainen sesonki päällä. En uskonut erityisemmin oluita nytkään löytyvän, mutta tarkoitus oli katkaista talvi piipahtamalla miellyttävämmässä ilmastossa. En tykkää helteestä, joten Nizzan luvattu +10-15 C tuntui ihanteelliselta. Tasan 10 vuotta sitten kyllä vierailin melko lähellä Italian puolella Genovassa päiväseltään Milanosta ja silloin Välimerellä satoi räntää vaakasuoraan koko päivän.

Vantaalle pääsin Valkoisesta Kurittajasta huolimatta morjestamaan Oak Barrelissa Springsteeniä soittelevaa Markusta ja lentokin lähti vain puoli tuntia myöhässä. Nizzassa bussilla keskustaan, uusi raitiovaunulinja ei vielä kulje perille asti. Reppu hotelliin ja ensimmäista olutta kokeilemaan, Osuin Eden-nimiseen baariin, jossa yllättäen tungokseen asti porukkaa klo 13. Kaikki seuraavat silmä kovana laukkakilpailua, jotain vedonlyöntihommaa. Ei naisia, baarimestari polttaa. Tempaisin hanasta Saint-Omeria, jota olen näköjään juonut toista vuotta sitten Genevessä. Aika pahvista lageria, ei makeutta, mutta ei makuakaan.

Kävin vilkaisemassa Nizzan lupaavinta craft-baaria Beer Districtiä, mutta se aukeaa vasta klo 18, ennakkotietojen mukaisesti. Nizzasta ei saa craftia päivällä? No, Allez Hops -niminen kauppa oli auki, ei asiakkaita, mutta takahuoneessa kaveri puuhaili oluenvalmistusvälineiden kanssa. Kaupassa on Brasserie Bleue -niminen panimo, tämä oli minulle uutinen, ennakkotietojen mukaan luulin sen olevan jossain lähiössä. Kaupassa pystyi Pienen tyyliin juomaan olutta paikan päälläkin, hanassa omat wit, blonde ja stout. Tilasin Noëlle-nimistä stoutia, ehkä jouluolutta, mutta se olikin juuri loppunut. Valitsin sitten blondea, nimeltään La Niçoise. Ei vaahtoa, ei hiilihappoa, liian lämmintäkin. Makeahkoa, ei oikein hedelmää, ainakaan sitrusta. Ei jälkimakua. Ei tehnyt kovin suurta vaikutusta. Sain sitten vielä stoutista pienen maistiaisen pullosta, se on aika karvas, kuiva ja hapan. Ostin muutaman pullon paikallista kamaa ja siirryin takaisin hotelliin odottelemaan baarien avautumista. Nizza, Allez Hops!, 17.1.2019.

1 kommentti:

  1. Vuonna 2006-2007 paras pizza ja lihapata oli Le Safarissa ja paras pubi oli Les Distilleries Ideales.

    -Juha

    VastaaPoista