sunnuntai 24. helmikuuta 2019

Sonnisaaren Panimo, talvi 2019








Oulun belgikonnossööri Jani Simosen järjestämällä kuljetuksella Oulun South Centralin sykkivään ytimeen eli Sonnisaaren tehtaille. En ole paikalla käynytkään sitten panimomyymälän avaamisen jälkeen. Suhteellisen kompakti asiallinen tila, joka on asianmukaisilla näköesteillä eristetty päihteiden valmistusalueesta. Paikalla päivystäneen Kalle Kuokkasen tarjoamina pääsimme nauttimaan käymistankkien viimeisimmistä hedelmistä. Ensimmäisenä uutuus-helles, joka kolmisen viikkoa käyneenä on vielä siis huomattavan raakaa. Pilsiin verrattuna mallaspohjaa on tietysti korostettu täyteläisemmäksi ja sellaiselta olut todella maistuikin. Ehkä aavistuksen makeaa, mutta huikea maltaisuus hallitsee suvereenisti tuotetta.

Kaurakeksi-työnimellä kulkeva kaurapommi oli pehmeän brittihedelmäinen, makeahkoa pähkinää, pehmeää, öh, keksimäisyyttä. Lähes valmista kamaa puolestaan oli kollabona matkaan saatettu triple dry-hopped pils, 5,4%. Tyylipuhdasta mehukaljaa pohjahiivalla, ananasta tuoksussa, Citran hallitsema kuiva mehuinen maku pääroolissa. Vaikea erottaa NEIPAsta, erinomaista tavaraa ilman muuta, peräkärrykin on tullut kytkettyä. Lopuksi vielä pullosta Lemonesia, joka on jo markkinoilla. Kalareissulle lähtenyt Timo Kanniainen epäili minun myyvän Sonnisaaren osakkeeni pois testattuani tämän tuotteen. Kyseessä siis hyvin kevyt sour, 3,5%, sitruunahapolla hapatettu, kuten aiempi Krebs Cycle. Eihän tässä todellakaan mitään olueen perinteisesti yhdistettyä makua ole havaittavissa. Tiettyä kirpeää raikkautta, jonka uskon todellakin moniin vetoavan, terassijuomana mahdollisesssa, joskaan ei todennäköisessä, lämpimässä kesässä varmaankin toimii.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti