tiistai 12. maaliskuuta 2019

Keler



Espanjan baarien aukioloajat muodostuivat nyt ongelmaksi omalle vuorokausiolutrytmilleni. Bibaossa viikonloppuna se ei häirinnyt. Nyt yritin mennä pensionaattini viereiseen Pub Dropiin klo 15, mutta se vastoin ennakkotietoja aukeaisikin vasta klo 16. Tallustelin sitten Donostian vanhaan pohjoisosaan tietoisena, että kaupungin ykköskohde Mala Gissona aukeaa vasta klo 17. Akerbeltz-baari kiinni sillä suunnalla. Yritin osua läheiseen Atariin, mutta meninkin viereisestä ovesta Sirimiri-nimiseen pintxo-baariin, jossa kuitenkin hanassa ennen kokeilematonta Keleriä hanassa, paikallinen vanha panimo, peruslager tehdään varmaan nykyään jossain isossa tehtaassa muualla. Annos maksoi kaksi euroa, en viitsinyt niin pienelle summalle korttia tarjota, mutta eipä kovin sopivaa käteistäkään löytynyt. Annoin hieman harkitsemattomasti 20 euron setelin, vaikka olisi pitänyt riskit tunnistaa. Palautuksena tuli sitten kahdeksan euroa, johon reagoin välittömästi huudahtamalla jotain epämääräistä ja tyyppi nosti heti kädet pystyyn, ai se olikin 20:n seteli, ja lisäsi kympin pöytään. Siis maailman vanhin huijausyritys ja tällaista vielä kokeillaan Euroopassa. Ehkä heikkoa espanjan kielitaitoa osoittava keski-ikäinen turisti innostaa kokeilemaan, mutta olihan tämä todella väsähtänyt yritys. Fiilis ei tästä tietenkään kovin korkealle noussut, olut maltaista ja täyteläistä. Melko makeaa, mutta ok, ei mikään tavanomainen pahvinen teollisuuslager. Donostia, Sirimiri, 12.3.2019.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti