lauantai 27. huhtikuuta 2019

Kürzer Alt



Kävin jalkapallo-ottelun kanssa kolme kertaa yrittämässä Im Füchschenin panimoravintolaan. En kerta kaikkiaan löytänyt paikkaa, josta olisin voinut tilauksen esittää. Ulkona se ehkä olisi onnistunut, mutta halusin nyt olla sisällä. Füchschenin alt oli minusta 2001 kaikkein parasta, mutta silloinkin paikka oli kaikkein ahtain. Jalkapallojengiä nyt suurin osa näytti olevan, joten ehkä pääsen vielä reissulla sisään. Ei se aina voi olla tässä tilanteessa. Piipahdusten välillä join itse asiassa Füchscheniä viereisessä kurjassa Zur Uel -räkälässä ja iltapalan kanssa Vecchio-pizzeriassa. Jätän oluen arvioinnin kuitenkin vasta siihen, jos pääsen sitä panimossa juomaan.

Kürzer on Düsseldorfin altstadtin uusi alt-panimo, 2001 sitä ei ollut. Voimakasta musiikkimeteliä paikassa ja olut laskettiin lasisesta astiasta. Muuten kuitenkin aika samanlainen meininki kuin klassikkopaikoissa. Pienempi paikka, mutta tämäkin sokkeloinen. Hirveä tungos täälläkin, mutta onnistuin raivaamaan tiskinpätkän itselleni läheltä juomanlaskijaa. Tuli kiskaistua kolme stangea, 1,90€ kappale. Tungoksesta huolimatta uusi lasi tuli kyselemättä eteen, kun edellisestä oli 20% jäljellä. Mahonkinen näkö, pähkinää, hieman hedelmää, metallisuutta. Katkeroa nokare. Kuohkean tuoretta ja pehmeä. Tasapainoa on, parani vain lasi lasilta. Düsseldorf, Kürzer, 27.4.2019.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti