lauantai 27. huhtikuuta 2019

Schumacher Alt



Kävin Düsseldorfissa 2001 ja kaupunki kolahti todella kovaa, varsinkin neljä perinteistä altbier-panimoravintolaa. Reissu oli suhteellisen lyhyt ja kiertelin Reininmaalla ja Ruhrissa ripeään tahtiin, mm. Kölnissä, Leverkusenissa, Wuppertalissa, Duisburgissa ja Gelsenkirchenissä. Siksi ajattelin palaavani Düsseldorfin oluiden pariin mitä pikemmin. Kuten muissakin matkakohteissa on käynyt, aina jokin uusi paikka on priorisoitunut edelle ja aikaa taas ehti vierähtää lähes 20 vuotta. Düsseldorf on Helsingistä todella helppo kohde, kahden tunnin lento ja S-bahnilla pääsee kentältä kaupunkiin.

Olin lauantaiaamuna keskustassa jo klo 10. Hotellihuone ei ollut vielä vapaana ja satoi vettä. En keksinyt muutakaan kuin mennä parin korttelin päähän Oststrasselle Schumacherin panimoravintolaan. Paikka muistui hyvin mieleen, useampiosainen upea tila, jengiä jo hyvin paikalla. Alt ei tullut pöytään aivan kyselemättä, mutta ei sen tilaamista hämmästeltykään aamutuimaan. 4,6%, 40 BE, saksalaisethan käyttää omaa katkerosuurelyhennettään, varmaan sama kuin EBU. Hyvin kuiva, pähkinää, vähän ohut ehkä. Katkeroa on kohtuudella. Ei säväyttänyt aivan kuin miljoona volttia, mutta onhan tämä hienoa, ohkaisuus ehkä nyt vähän tökki. Düsseldorf, Schumacher, 27.4.2019.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti