torstai 11. kesäkuuta 2020

Sonnisaari Revohka & Moose on the Loose Karanteeni Collab

Koronan synkimmässä alhossa viisi suomalaista pienpanimoa tekivät "etäkollabo"-oluet. Samalla reseptillä kaikki, mutta eroja tulee tietysti mm. vedestä ja prosesseista. Mukana olivat Joensuun Joenbruu, Kemiön Kimito, Jyväskylän X, Porin Moose on the Loose ja pienosakkuuspanimoni Oulun Sonnisaari. Viime viikonloppuna  teistingissä vieraillut Janne Keskisarja toi mukanaan Porin ja Oulun oluet tästä sarjasta, käsittääkseni hankittu Lahden Paavolan K-kaupasta, jonka olutvalikoimaa kuratoi Bönthöö-Teemu Lahtinen. 

Sonnisaaren Revohkassa alaotsikkona Dystopian Pale Ale pandemiahengessä, 4,4 %, vehnää mukana. Moose on the Loosen Karanteeni toteaa olevansa pale ale, 4,5 %. Tässä tarkempi raaka-aineluettelo, maltaina Pilsner, Munich Light, Flaked Wheat. Humalina Mandarina Bavaria, Cascade, Herkules. 

Sonnisaari vaaleampi, vaahdossa pienempiä kuplia kuin Moosessa. Sonnituoksu hieman hedelmäpastillinen, Hirvessä ehkä kypsempää hedelmää. Sonnin maku on ohuehko, hedelmäinen, raikas, kirpeä, ehkä hieman liikaa hiilihappoa, ohuehko maltaisuus, kuiva kokonaisuus, joka kääntyy varsin katkeraksi loppuliu'uksi. Aika kevyttä peruskamaa Sonnisaaren skaalassa, mutta toimii silti näppärästi. Tuoksu ei nyt ollut lupaava, mutta maku paljon parempi, varsinkin peräkärryn osalta. Hirven maussa on vielä enemmän hiilihappoa, ohutta hedelmäisyyttä, varsin raikas tämäkin on, mutta makua on kovin vienosti. Röyhtäyttävää kamaa, maltaisuus tässäkin huonosti esillä, perätila ei ole täysin tyhjä, mutta katkeruutta on paljon vähemmän kuin oululaisessa.

1 kommentti:

  1. Ei tullut kommentoitua Sonnisaaren oluen nimeä, joka ei ehkä kaikille avaudu, tai revohka-sanalla saattaa olla eri puolilla erilaisia merkityksiä. Oulun seudulla ja Kainuussa se tarkoittaa hieman epämääräistä ryhmää ihmisiä, joukkiota. Sam Peckinpahin mestariteos The Wild Bunch olisi voitu suomentaa Revohkaksi. Tässä yhteydessä se viittaa tietysti viiteen yhteistyöpanimoon.

    VastaaPoista