perjantai 15. tammikuuta 2021

Ritesh Batra: The Sense of an Ending

1990-luvun alkupuolella luin joitakin Julian Barnesin romaaneja ja tykkäsin kovasti, varsinkin Talking It Over kolahti kovaa, muistan lukeneeni sitä ahmien hotellihuoneessa Lissabonissa marraskuussa 1992. Sittemmin en ole seurannut kirjailijaa ja 2011 ilmestynyt The Sense of an Ending on tuntematon. Barnesin proosaa on aika vaikea mieltää elokuvana, mutta intialainen Batra ja skenaristi Nick Payne ovat silti yrittäneet. Ei huono suoritus, mielenkiintoinen leffa, hyvät näyttelijät Jim Broadbentistä lähtien pistävät parastaan. Romaanin oletettua intensiteettiä ei elokuva tällaisessa lajityypissä saavuta, mutta jotain kuitenkin. Käytettyjen Leica-kameroiden kauppaa eläkkeellä Lontoossa pitävä mies kelailee elämäänsä ja varsinkin aiempaa kompleksista naissuhdettaan. Voice-overia alussa ja lopussa, muuten mennään ns. kolmannessa persoonassa. Monia teemoja, äidin ja tyttären ikuinen probleema nuoren miehen kannalta, Emily Mortimer vetää huikean suorituksen äitinä muutamalla lyhyellä kohtauksella. Kohtuullista katufiilistä Lontoosta, vähän ilmeisesti Bristolistakin. Arkirealistinen tarina, hidas rytmi, ei koukuta tarpeeksi, mutta brittiläinen hillitty fiilis traagisissakin yhteyksissä välittyy mukavasti.

1 kommentti:

  1. Melvin and Howard nyt youtubessa, elokuva joka on ollut listalla, 80-luvulla katsoin aikoinaan. -Juha

    VastaaPoista