keskiviikko 3. helmikuuta 2021

Tired Uncle Pacific Uncle


En ole pitkään aikaan käynyt lähibaarissani Panemassa. Pääasiallinen syy on se, ettei baari ole päivittänyt Untappd-tarjontaansa tammikuun puolivälin jälkeen. Untappd ei ollut aiemmin näin merkittävä tekijä, mutta vallitsevissa oloissa sen merkitys on kasvanut. Koronatilanteessa ennakkotiedot korostuvat, baariin ei synny herätettä mennä riskeeraamaan tautialtistusta, jos siellä ei ole mitään kiinnostavaa. Olenkin käynyt muualla niissä baareissa, jotka ovat avoimesti kertoneet tarjonnastaan. Nyt lopulta päättelin, että Panemassakin on jotain uutta ja olin oikeassa. En silti ymmärrä baarin Untappd-boikotointia. Ainakin pitäisi tarjota uusi kanava kertoa tarjonnastaan ja levittää tietoa siitä aktiivisesti. 

Tired Unclen IPOja nyt Panemassa kolme hanassa. Hazy Unclen nyt ohitin, vaikka en ehkä sitä olekaan uuden Keran panimon tekemänä maistanut. Baarissa on korkea kynnys maistaa maitokauppavahvuisia oluita, tälläkin kertaa ohitin sen kylmästi. Tsekkasinkin uudelleen The Golden Unclea, koska en muistanut sitä juoneeni viime elokuussa. Ikävä kyllä kokemus oli nyt huonompi, jotain hartsia mukana, epäpuhtaampaa, kirpeää appelsiinisuutta, kohtuullista tavaraa, mutta tuntui siis huonommalta kuin ensituntumalla. 

Uutena kokemuksena Pacific Uncle West Coast IPA, 6,7 %, Nugget keittohumalana, Amarillo ja Simcoe aromissa ja kuivahumalina Citra ja Amarillo. Mahtavaa, tällä setillä tuskin voi epäonnistua. Meripihkan väriä ja todellakin kirkas. Maltaisuutta ja pihkaa, myös karamellisuutta. Tämä ei ole ensimmäinen tällainen viime aikoina vastaan tullut WCIPA. Selvästikään uudempi panijasukupolvi ei muista tai tiedä millainen länsirannikon IPA on. Tämä on pikemmin brown ale kuin klassinen IPA. IPA ei ole maltainen karamellinen olut, vaan äärimmäisen kuiva greippinen sitruksinen olut, jossa on tuntuvasti tukeva mallasrunko ja vielä vahvempi katkeruus jälkimaussa. Tässä ei ole mitään sen kaltaista. Ei siis sitrusta tai katkeruutta, hieman pihkaa löytyy, mutta aivan liian makea. Toisaalta kyllä puhtaampi kuin aiempi hartsinen The Golden Uncle. Panema, 3.2.2021.

4 kommenttia:

  1. Samaa mieltä West Coast IPAsta, oli aikamoinen pettymys.

    VastaaPoista
  2. Kelpo referenssi voisi ehken olla ikkunattoman linjapiiliräkälän muinainen "Blue Skies". Siitä löytynee tuomio tästäkin tiedoitusvälineestä!?

    VastaaPoista
  3. Näin on. Aika lyhyt arvio löytyy, olisi voinut runoilla pitempäänkin. Siinä oli ainekset tasapainossa ja niitä oli riittävästi.
    https://arijuntunen.blogspot.com/2013/07/bruuveri-blue-skies-ipa.html

    VastaaPoista
  4. Kuinka käynee ylikilpaillulla markkinalla paskantamolle, joka jo nimensäkin perusteella on nuorena väsähtänyt; entä samassa lokaatiossa majailevalle toiselle tulokkaalle, joka proklamoi depressiota... Valtakunnan metropolialueella kun on jo lähes kiusaksi asti kovatasoisia cräft-pulputtamoita...

    VastaaPoista