tiistai 18. toukokuuta 2021

Juova Hanahuone Soft Launch









 
Keskellä koronakriisiä hämmästyttävästi uusi craft-olutbaari avautuu 20.5. Helsingin Kaisaniemenkadulla entisen Steam Coffeen tiloissa. Alan sekalaista jengiä oli kutsuttu ennakkotilaisuuteen, taisi olla omakohtaisesti ensimmäinen ns. seurapiiritapahtuma olutalalla koronan aikana. Juovassa todella lupaava konsepti, päätoimijana käsittääkseni pääkaupunkiseudun skenen vahvoihin vaikuttajiin kuuluva Jyrki Peltonen, mukana ainakin Helsinki Beer Festivalissa, Helsinki Beer Factoryssa, Olarin Panimossa ja Gallows Bird Tapiolassa. Juovassa mukana kahdeksan kotimaista pienpanimoa (Olari, Maistila, CoolHead, Tuju, Mallassepät, Tired Uncle, Etko, Pien) ja maahantuoja Imbibe. 25 hanaa, 160 asiakaspaikkaa, varsin paljon tilaa, väsyneiden setämiesten kulmauksessa nahkakalusteita epäilyttävästi edesmenneen Gallows Birdin tyyliin. Yleisfiilis muutenkin enemmän 90-luvun retroa kuin modernia riisutumpaa meininkiä. Oli upeaa tavata pitkästä aikaa monia tuttuja, toki myös samoja naamoja kuluneelta terassiviikolta (Sysilä, Nyfors, Tammenheimo, Leino, Häme). Baarista tullenee ilman muuta yksi suosikkipaikoistani, esimerkiksi Tujun ja Mallasseppien hanaoluiden niukka tarjonta Helsingissä on jo ehtinyt harmittamaan. Salama olisi mieluusti voinut olla mukana, se panimo on hankalammin saavutettavissa kuin esim. Tired Uncle tai Etko. 



Ensimmäisenä oluena tsekkasin Tujun Full HD Idaho 7K -tupla-IPAa, alaotsikkona Ultra Citra, Smart Mosaic. Join tammikuussa lähes samannimistä olutta, mutta siinä 8K-merkintä ja humalana kai pelkkä Citra. Nyt siis monipuolisempi resepti, sama vahvuus 8,0 %. Samea ulkonäkö, mehuinen, pehmeä. Täyteläinen, trooppishedelmää, mangoa, ananasta. Ei katkeroa, mutta varsin miellyttävä.



Jatkoksi vielä vahvempaa Tujua, Paviaani on imperial red ale, 8,5 %. Sameahko, maltainen, lievästi makeahko, leipäisyyttä. Tasapainoa on ja alkoholi ei tunnu. Liian makeaa kuitenkin, eikä tässäkään katkeroa. Tyyli ei minun suosikkeja, mutta sinänsä ok. Varsin lakoninen arvio heijastelee monimuotoista sosiaalista tilannetta.




Siirryin tuontikamaan, kun Koskisen Jouni ei oikein suositellut Maistilan saisonia. Pietarista tuntematon valmistaja Paradox, Fatum on session tanakkaan settiin sopivasti tupla-IPA, 8,2 %, humalina Citra, Columbus ja Falconer. Hyvin lievästi samea, vaisu tuoksu. Yleishedelmäinen maku, ei kovin raikas. Ohuehko maku, mutta ei alkoholi sentään tunnu. Hieman epämiellyttävää vihannesta tai mausteisuutta, en innostunut.



Olin jo tekemässä lähtöä, mutta sateinen sää ulkona ei erityisemmin rohkaissut. Pienin maahantuoma FrauGruber Golden Age of Cinema IPA vielä nautittavaksi, 6,5 %, Mosaic Incognito, Amarillo BBC, Citra BBC, Enigma. Samea, sitrusta tuoksussa. Raikasta mehuisuutta, mutta vähän mauton. Puhdas kyllä ja kuiva sitruisuus ilahduttaa. Juova, 18.5.2021. 


4 kommenttia:

  1. Ettäkö tullenee; kuulostaa karsealta, saakeli vieköön! Kyllä tuo potentiaali kuulunee edelleen ynnä kirjautuu: "tullee".

    VastaaPoista
  2. Huh, olipa karkea moka. En ymmärrä mistä tuo tuli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lieneekö teknisellä liuottimella, etanolilla,ollut tässä vaikutusta verbin sijamuototaivutukseen.

      Poista
  3. ... no, saakeli vieköön, eihän verbeillä mitään sijamuotoja ole, puhutaan vaan taivutuksesta.

    VastaaPoista