sunnuntai 21. marraskuuta 2021

Helena Immonen: Operaatio Punainen kettu


 Olen lukenut innostuneita arvioita tästä viime vuonna ilmestyneestä romaanista ja nyt lopulta hankin sen itselleni. Ilkka Remeksen vaikuttamalla aihealueella liikutaan siis, mutta nyt kirjoittajana on ammatti-ihminen. Kun vielä Remeksen henkilöhahmoja ohuempia ei kukaan pysty luomaan, niin odotukset kohosivat entisestään. Ikävä kyllä ne eivät täyttyneet, ainakaan toivomallani tavalla. 


Alkuasetelma on kuitenkin herkullinen ja sen jatkokehittely vakuuttavaa. Ruotsi hakee NATOn jäsenyyttä ja venäläiset tunnuksettomat joukot valtaavat Gotlannin. Gotlanti vallataan suomalaisten avulla takaisin venäläisten poistuessa nopeasti. Sitten ilmataistelu Porvoon yllä. Sähkökatkoja, kyberhyökkäyksiä, vesijohtoveden saastuttamista, kännykkäverkon lamaannuttaminen. Venäjän tyypillistä toimintaa, mutta ehkä ensi kertaa näin johdonmukaisesti esitettynä. Kerronta on kuitenkin hieman liian mekaanista. Nämä pöyristyttävät tapahtumat otetaan liian tyynesti vastaan, tunnetta puuttuu. Toimintajaksot ovat varsin tylsiä, mutta ryhdistymistä tapahtuu, kun varsinainen perinteinen sota alkaa.  


Suurimmat ongelmat ovat nytkin henkilöhahmojen puolella, mutta eri tavalla kuin Remeksellä. Kolmeen päähahmoon kyllä saadaan syvyyttä, mutta he ovat aivan liian positiivisia, empaattisia, kirkasotsaisia ja isänmaallisia. Siis todella tylsiä hahmoja, ei kiinnosta vähääkään lukea heidän ajatuksistaan. Muutenkin kirjasta puuttuu kokonaan viides kolonna, suomalaiset petturit. Niitä on ollut jokaisessa kriisitilanteessa ja niitä tulee olemaan jatkossakin. Sammakkoperspektiivi taistelukohtauksissakin on kohtuullisen vaivaannuttavaa, vaikka sinänsä se on varmaan niin todenmukaista kuin tällaisessa teoksessa voi olla. Karhun kohtaaminen metsässä kesken pakomatkaa on jo lapsellista vertauskuvallisuutta.


Kirjan parasta antia ovatkin sitten loppujen lopuksi samat osat kuin Remeksellä. Kokonaiskuvan hahmotus valtio- ja sotajohdon tasolla toimii hyvin ja käänteet ovat uskottavia. Niistä olisi ollut mukava lukea enemmänkin kuin yksilöiden pohdiskeluista. Lupaavaa otetta teoksessa siis kuitenkin on ja toivoisi Immosen jatkavan tätäkin uraansa. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti