Näin tämän noirin ensi kertaa DVD:ltä aivan blogin ensihetkillä toukokuussa 2007 ja tykkäsin kovasti. Nyt sitten lähes 15 vuoden jälkeen uusintakatselu. Kovin paljoa lisättävää ei tule silloisiin kommentteihin. Tämä on Manhattan-noirien parasta A-ryhmää pysyvästi, varsinkin elokuvan alku on vakuuttavaa. Lähdetään liikkeelle Moose Malloy -henkisesti kuin suoraan Farewell My Lovelyssä, El train, yksityisetsivän toimistopullo, kaihdinten läpi näkyvät hahmot, Raymond Chandler ei voisi enempää toivoa. Sitten jatketaan jazz-klubin hikisiin tunnelmiin, Van Gogh -maalauksia, Premingerin Lauran tunnelmia. Hathaway liittyi myöhemmin enemmän semi-documentary -genreen, mutta tässä 1946 on studiomaisempaa noir-otetta. Se rasittaa elokuvan jälkipuoliskoa, juoni on ehkä liian vähäpätöinen motiiveissaan, jännite ei säily korkealla loppuun asti. Silti tämä on edelleen aivan erinomainen noir. 19-vuotias Cathy Downs on tässä aivan loistava juuri ennen täysin erilaista rooliaan John Fordin My Darling Clementinessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti