keskiviikko 16. helmikuuta 2022

To Øl Blizzard (In A Beermug)


 Kahdeksas talvi Helsingissä ja sää on ollut ylivoimaisesti kehnoin tänä talvena. Lumesta on kaupunkielämässä pelkkää haittaa ja sitä on ollut nyt hillittömästi. Sekaan jatkuvaa tuulista sadetta vetenä ja räntänä, lämpötila nollan molemmin puolin ja seurauksena hengenvaarallisen liukas kävelykeli, joka on jatkunut jo viikkokausia. Nytkään ei uskaltanut siirtyä Panemaan suorinta reittiä jyrkän harjun poikki vaan pienempien korkeuserojen kiertoreittiä. Näissä tunnelmissa Paneman tiskillä oli hyvä syy aloittaa sessio tanskalaisella lumimyrsky-IPAlla. 6,0 %, 45 IBU, Mosaic, Simcoe. Tummahkoa nestettä, trooppista hedelmäisyyttä täyteläisesti, mintun kaltaista mausteisuutta. Kieltämättä hieman talvisempaa tunnelmaa kuin keltaisimmissa nektareissa. Ei juuri katkeruutta kuitenkaan. Ei varsinaisesti raikkaimmillaan, mutta kaikki periaatteessa kunnossa. Panema, 16.2.2022. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti