torstai 31. maaliskuuta 2022

Basqueland Double Cream Of Greens






Laskeuduin alas tutulle Santa Marta -kadulle. Vetäisin pizzan Luzzo-nimisessä paikassa, jossa sai valita otetaanko valittu lätty napolilaisella vai roomalaisella tyylillä. Aivan loistava systeemi, tällaisen toivoisin yleistyvän havumetsävyöhykkeelläkin. 

 

Räpläilin sitten kännykkää samalla kadulla vähän sivummalla, kun Libeerdade-olutkauppa yllättäen avautui klo 15:28. Ennakkotietojen mukaan torstaina se avautuisi klo 15 tai sitten vain viikonloppuisin. En jäänyt asiaa ihmettelemään, vaan painuin sisään. Äärimmäisen pieni ja kapea kauppa, kaksi hanaolutta tarjolla. Perällä pieni neliskanttinen patio, jonka päällä pressu täynnä vettä. Vähän tippui keskeltä. Pelkäsin koko ajan sen hajoavan. Päivän tihkuista ei kyllä tuollaista määrää ollut syntynyt, pitempää kertymää varmaan, ehkä tälläkin viikolla öisin on satanut. Tempaisin ripeästi Basquelandin tupla-IPAa, 8,0 %, Cashmere, Simcoe ja Azacca. Kauraa ja laktoosiakin ikävä kyllä ilmeisesti mukana. Samea, melko täyteläistä, mutta puhdasta. Makeaa sitrusta, ei katkeruutta. Hyvin toimi päivän aiempien vaisujen oluiden jälkeen, ei onneksi liian makea. Kauppa avaamassa uuteen tilavampaan lokaatioon, mutta se vielä salaisuus. Oikein mukava leidi omistajana, jututti pitkään muukalaista. Ostin sitten mukaankin yhden setubalilaisen tupla-IPAn, varsin poikkeuksellista käyttäytymistä minulta. Lissabon, Libeerdade, 31.3.2022. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti