lauantai 26. maaliskuuta 2022

Oitava Colina Urraca Vendaval








 Illan toiseksi baariksi valikoin Untappdista Queen Alen vähän Rossion koillispuolelta. Karttasovellus ehdotti mielenkiintoista kävelyreittiä paikalle ja pääsinkin saman tien kipuamaan Lissabonin kuuluisille kukkuloille portaita ja kapeita kujia pitkin. Mitä kapeampi katu, niin sitä leveämpi mersu kuitenkin tulee aina vastaan. Pienehkö craft-baari, ei nuorisoa tai turisteja. Tai hetkinen, viiden hengen paikalliseksi kuvittelemani seurue puhuukin ranskaa. Ensimmäiseksi olueksi Post Scriptumin Cryo Hoperation, jonka heti harmittavasti muistinkin juoneeni jo Portossa. Ei oikein nyt kolahtanut. Oitava Colina myös tuttu panimo, mutta tämä IPA ennen kokeilematon.  6,0 %, 58 IBU. Kirkasta, meripihkaa. Tavallista havujen pihkaakin mukana, todella kuiva, todella maltainen, ei hedelmäisyyttä yhtään. Katkeroa kohtuudella, mutta todellakin taas kerran sitrus unohtunut kokonaan. Voimia tuntui olevan vielä jäljellä, mutta päätin kuitenkin pudottautua alas hotelliin nukkumaan. Lissabon, The Queen Ale, 25.3.2022.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti