sunnuntai 22. toukokuuta 2022

Paul Vidich: The Good Assassin


 Paul Vidichin An Honorable Man ei oikein kolahtanut viime kesänä. Silti ajauduin nyt lukemaan Vidichin seuraavan teoksen. Nyt on vuosi 1958 ja edellisen romaanin päähenkilö George Mueller lähetetään taas CIA:n keikalle, tällä kertaa Kuubaan. Vidich tavoittelee paikallisväriä melkoisen avuttomasti, lähinnä turvautuen vain väkivaltaan, Castron terrorismiin ja Batistan brutalismiin. Tarina liikkuu lähes kokonaan amerikkalaisten pienessä piirissä, itse kuubalaiset jäävät sivustakatsojiksi. Havannan ohella liikutaan mm. Camagüeyssa, mutta ei siis mitenkään mieleenjäävästi. Mueller yrittää selvittää kenen pussiin paikallinen CIA-virkamies Toby Graham loppujen lopuksi pelaa. Tarina etenee loputtoman hitaasti ja ottaa kunnolla kierroksia vasta aivan lopussa. Luin kirjaa pienissä pätkissä kuukauden ajan, se voi vaikuttaa vaikutelmaan. Tai sitten tylsyys voi olla syynä etten edennyt nopeammin. Edellisen romaanin tapaan loppusanoissa selviää, että Grahamin hahmo perustuu todelliseen henkilöön, tässä tapauksessa William Morganiin. Grahamin tarina on kuitenkin nytkin aivan erilainen kuin esikuvallaan. Lievä mielenkiinto Vidichin tuotantoon tässä vielä jää, vaikka tämä oli paljon heikompi kuin avausteos. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti