sunnuntai 7. elokuuta 2022

Fat Lizard In Jail Monopoly IPA (2022)











 Viime syksynä kuulin Hangon keskustaan avatusta panimosta Hanko Brewing Company, joka onkin sitten valtakunnan eteläisin panimo. Taproom myös, joten mielenkiintoinen vierailukohde. Kävin Hangossa 1990-luvun alussa, mutta ei oikein muistikuvia ole jäänyt, Tammisaari vaikutti itse asiassa kiinnostavammalta samalla reissulla. Sittemmin olen perehtynyt hieman lisää välirauhanaikaiseen Neuvosto-Hankoon ja jatkosodan eteläiseen rintamaan. Olen ymmärtänyt, että Hangossa on keskikesällä paljon turisteja ja talvella taas kaupunki on täysin kuollut. Halusin välttää regattaruuhkan, mutta silti päästä paikalle kesäisissä tunnelmissa. Elokuun ensimmäinen lauantai vaikutti optimaaliselta. Pasilassa olikin aamulla trooppisen kostean lämmintä, mutta Karjaalla satoi vettä. Hankoon pääsee normaalisti junalla perille asti, mutta ratatöiden takia matka jatkui bussilla Karjaalta. Parikymmentä kilometriä ennen taajamaa bongasin panssariesteen ja Rintamamuseon, mutta nyt ei siis onnistunyt siellä vierailu. Hankoahan pidetään aurinkoisena kaupunkina ja aurinko todellakin paistoi, kun bussi pysähtyi. Viiltävän pureva tuuli kuitenkin iski heti ulos päästyä. Olin teepaidassa liikkeellä ja hikeen en Hanko-vierailulla todellakaan päässyt. Olin sentään pitkillä housuilla varustautunut. Bussin päätepysäkki oli ränsistynyt parkkipaikka epämääräisellä alueella. En ensin hahmottanut edes kaupungin suuntaa. Funkkistyylinen näyttävä asemarakennus löytyi, tosin ilmeisesti ei enää asemakäytössä. Radan yli pääsi vain korkeaa siltaa pitkin, joten sinne lähdin suuntaamaan. Silta laskeutuikin pienehkölle torille ja hieman muitakin ihmisiä alkoi kadulla liikkua.

Vehreä Bulevardi-niminen katu lähti torin kulmalta ja jatkoin matkaa sitä pitkin. Näyttävässä puutalossa tuli vastaan Pub Grönan, joka näytti olevan auki klo 10:45. Panimon taproomin avaamiseen oli toista tuntia aikaa ja vessassakin oli tarve käydä. Painelin siis sisään. Tyylikäs baari, esiintymislava, kalusto tummaa puuta, perustettu jo 1961. Ei asiakkaita, ei näkynyt henkilökuntaakaan. Kun kuikuilin salin kulmalta terassiovelle, sieltä löytyi pari asiakasta ja baarihenkilö. En odottanut mitään erityistä olutvalikoimaa, mutta hanassa sentään Fat Lizardin vankila-IPAa. Ennestään juotu olut siis, mutta mitäpä siitä. Lasin täyttö kesti kauan, tynnyrin viimeiset rippeet vaahdottivat runsaasti. Menin pienelle terassilla, jossa kahdessa pöydässä istuivat vaiteliaat herrat. Katsoivat pitkään, mutta enpä ryhtynyt minäkään juttusille. Kolmaskin pöytä oli ja asetuin siihen vaahteran suojaan. Pientä etikkaisuutta In Jailin tuoksussa, mutta maku sentään kutakuinkin kohdallaan. Matalat hiilihapot, hedelmäisyys ja pihka hallitsevat, vähän katkeruuttakin. Siemailin oluen ja poistuin vessan kautta kadulle. Tervetuloa Hankoon. Pub Grönan, 6.8.2022.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti