torstai 4. elokuuta 2022

Herbert Ross: The Last of Sheila





 Kino Engelin ulkoilmanäytöksessä olen halunnut käydä jo pitkään, mutta ei ole tullut sopivaa leffaa tai ajankohtaa. Nyt päätin lopulta toteuttaa homman, kun tarjolle tuli ennennäkemätön 70-luvun leffa, jolla on lievää kulttimainetta. En oikein tuntenut fasiliteetteja etukäteen, mutta tila on siis Cafe Engelin pienehkö sisätila, jonka päälle viritetty purjekangas. Kohtuullisen mukavia tyynyillä pehmustettuja tuoleja, muutamat pöytien yhteydessä. Kahvilan puolelta saattoi ostaa virvokkeita. Valkokangas hieman pienempi kuin odotin. Lämpöä riitti hyvin aamuyön puolelle venyneessä näytöksessä, t-paidassa tarkeni hyvin. Itse leffa oli jonkinmoinen pettymys, odotin hieman omaperäisempää menoa. Jonkinlainen murhamysteeri Välimerellä laivassa Ranskan edustalla. Kolme pariskuntaa pelaa pitkää seuraleikkiä, varsin löysää touhua. Raquel Welch porukan näyttävin ja Lovejoy-tyyppi Ian McShane huvittava nähdä erilaisessa roolissa. James Coburnin susivirne alkaa kyllästyttämään nopeasti. Pysyin kyllä hereillä, mutta varsinaisesti elokuva ei mielenkiintoa herättänyt. Miellyttävä ympäristö kyllä elokuvan katsomiseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti