perjantai 16. joulukuuta 2022

Argentiinan ja Uruguayn tuomisia, osa 1






 Marraskuun Etelä-Amerikan turneelta tarttui jonkin verran oluita mukaan. Ei kovin paljoa, suunnitelmissa oli isompikin maahantuonti, mutta en osunut soveliaisiin kauppoihin. Timo Alanen valitsi nyt päältä neljä kiinnostavinta oluita, jotka tsekattiin yhdessä Janne Keskisarjan kanssa. Ensimmäisenä Mar del Platasta Baum Fuck IPA, 6,0 %, 40 IBU. Reissu oli varsin kiihkeätempoinen, en muistanut yhtään tässä vaiheessa enää, että samaa olutta tuli juotua jo reissussa hanasta. Mutta nyt siis tölkkiversio. Kirkas, ruskea, appelsiinin tuoksua. Hieman mausteinen, kuivaa, matalahiilihappoinen. Vähän katkeroa. Ei nyt kovin tuore, mutta mukava kokonaisuutena. Mielenkiintoisesti baarissa olut oli aivan liikaa karbonoitu. 


2008 tuli juotua Tukholmassa Antaresin stoutia, nyt sitten panimon IPA tsekkaukseen. 6,6 %, 58 IBU. Kirkas, ruskea, laimea tuoksu. Tässä on jotain epämääräisempää, liikaa hiilihappoakin. Sitrusta on, mutta ei tuore. Pihkaa, ei katkeroa, mutta kuivaa. Heikompi kuin edellinen.


Uruguayn puolelta Montevideosta Karma To Brew IPA, 6,2 %. Pientä utua, mutta kirkkaahko silti. Ruskea,  trooppisempi tuoksu. Diasetyyliä maussa, karamelliakin. Ei katkeroa, kermatoffee. Ei uponnut minulle, mutta Alanen tykkäsi.


Toisena Montevideon oluena Indica West Coast IPA, 6,8 %. Utua eniten, selvästi myös kvartetin vaalein. Bensaa ja herukkaa tuoksussa. Mausteisuutta, maku on pehmeä, mausteinen, kukkainen, hedelmääkin. Katkeruuttakin löytyy, persoonallinen. Parfyymiä ja saippuaa hyvässä mielessä, pihkaa ei ole. Pikkusession paras mielestäni, mutta ei muiden mielestä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti