tiistai 6. joulukuuta 2022

Jouni Koskinen: Oluiden maailma




Jouni Koskisen alias Tuopillinen-bloggaajan pitkään valmistelema kirja ilmestyi lopulta tänä syksynä. Sain omistustekstillä varustetun arvostelukappaleeni lopulta nyt luettua matkailu- ja jalkapallokiireiden jälkeen. Kirja on poikkeuksellisen kunnianhimoinen mm. siten, että teos on suunnattu sekä ns. suurelle yleisölle että myös olueen aiemmin perehtyneille lukijoille. Sisältöä on jaoteltu kolmeen luokkaan syvyysasteen mukaan. Näppärää sinänsä, mutta lukiessa en loppujen lopuksi syvällisyyssymboleja silmäillyt vaan luin kirjan kannesta kanteen. Paljon tietysti oli tuttua, mutta varsin mittavasti tuli uuttakin, varsinaista tietoakin ja uudenlaisia näkökulmia. 


Tuopillinen-blogia lukeneet jo tietävät, että Jouni on suvereeni kirjoittaja, jolta taittuu kaikki tyylilajitkin. Todella sujuvaa tekstiä on kirjakin. Se ei ole ollut helppoa, koska tällaisesta tietokirjasta tulee helposti luettelomainen. Onnistumista auttaa inspiroitunut jäsentely, joka näkyy kuvassa olevasta sisällysluettelosta. Lähes kaikki tulee käsiteltyä napakasti, historia, raaka-aineet, prosessi, olutmaat ja oluttyylit. Laajin luku käsittelee oluttyylejä, mikä ilahdutti itseäni erityisesti. Jos jotain puuttuu, niin ehkä oluen sosiaalinen aspekti (baarit, pubit ja ööh, some) jää vähemmälle huomiolle, vaikka olutmaiden kohdalla nekin fokuksessa. 


Jäsentelyn lisäksi kirjassa on poikkeuksellisen irtonainen ja kuohkea rakenne. Kuvia on vähän, mutta erilaisia piirroksia ja kaavioita enemmän. Tietoiskumaisia laatikoita on siellä täällä. Kolmea eri näkökulmaa tarjoavat kommentaattorit täydentävät perustekstiä. Aluksi vierastin näitä pärstälaatikoita, mutta varsin hyvin ne toimivat. Jounin omat kommentit tuovat riittävää persoonallista särmää sinänsä objektiiviseen kokonaisuuteen. 


Jounilla on ollut parhaat lähteet käytössään ja hän on selvästi yleisemminkin laajasti lukenut henkilö. Asiavirheitä havaitsin hämmästyttävän vähän, verrattuna esimerkiksi niinkin arvovaltaiseen opukseen kuin The Oxford Companion to Beer. Ainoana merkittävämpänä havaintona ehkä DDH, joka ei tarkoita tuplamäärää kuivahumalaa vaan kuivahumalointikertojen tuplamäärää käymis/kypsytysprosessissa. Toisaalta kirjoitus/painovirheitä on enemmänkin havaittavissa. Se on itseäni jatkuvasti hämmästyttävä seikka painotuotteissa, eikö kustantajilla todellakaan ole enää nykyään tapana oikolukea kirjoja?


Kirja on siis erinomainen, mutta jotain tökkivyyttä tietysti löytyy. Oluttyylit on jaoteltu kolmeen luokkaan juoma-, maistelu- ja siemailuoluiksi. Tämä on minusta keinotekoinen ja makuasioihin perustuva luokittelu, joka ei toimi kunnolla. Juomasarjassa on esim. sahti, rauchbier ja malt liquor, joiden juotavuus minusta ei ole kummoinen. Maistelusarjassa taas belgiblonde ja IPAt, joita itse voisin ryystää ämpäreittäin. Boomerina hahmotan edelleen olutmaailmaa Jacksonin hiivamallilla, joka on vieläkin varsin käyttökelpoinen. Pohja, pinta ja spontaani, joista sitten mennään hienojakoisempiin ryhmiin. 


Ja tietysti pedanttina lukijana haluan listata joitakin pikkujuttuja. Westfalen ei ole suomeksi Westphalia, Franken ei ole Baijerin lähialue vaan pohjoinen osa, ei natürtrub (esiintyi ainakin kahdesti) vaan naturtrüb, Polaris on saksalainen eikä Tyynenmeren humalalajike, Porterhouse aloitti Brayn pikkukaupungissa 1989 eikä Dublinissa, Böömi ei ole ”entinen” eikä tarkoita samaa aluetta kuin Tšekki, jopa vanha klassikko dobbelbock on jäänyt pariin kohtaan.


Huvittavana detaljina Dogfish Headin 60 Minute IPA on esimerkki IPA-klassikosta. Äskeisellä Etelä-Amerikan reissullani sama olut lentokentällä vanhasta pullosta juotuna oli koko turneen kehnoin olutkokemus. 


Joitakin muita pikkukommentteja. Michael Jackson ei määritellyt oluttyylejä 1980-luvulla vaan 1977. Olikohan Jackson tosiaan ensimmäinen, joka päätti, että ale tarkoittaa pintahiivaolutta? Ehkä, mutta epäillä sopii. Esimerkiksi CAMRA vaikutti jo aikaisemmin. Gosen monimutkaista tarinaa hieman oiotaan kirjassa, esim. Ritterguts ei ole enää leipzigilainen. Enkä tietysti sulata bretta-Orvalin lokerointia saisoniksi. Pliny The Elder ei ole varsinaisesti rajoitettu muuten kuin maantieteelliseltä jakelultaan, toisin kuin kerran vuodessa tehtävä vahvempi versio Pliny The Younger. Joppenbier kai kirjoitetaan yleisemmin jopenbier. Sen kohdalla olisi voitu mainita Gdanskista helposti löytyvä moderni elvytys. Pientä horjahtelua export stoutin ja extra stoutin kohdalla. Jouni liittää foreign extra stoutin lähinnä vahvaan Guinnessiin, vaikka sekä foreign stout että extra stout ovat nykyään käytännössä synonyymeja double stoutin kanssa.


Ja kaikki tämä tasan 300 sivua. Paljon on saatu tiivistettyä kovaan pakettiin, joka muistuttaa parhaita oluita. Erittäin hyvä luettavuus, jossa on samalla syvyyttä ja monimuotoisuutta vaativaankin makuun. 



6 kommenttia:

  1. Huputiti hummani hei! Taas kaljakirja, kuka niitä lukee, saatana!

    VastaaPoista
  2. ... tämän komjentin kirjoittaja ei saata kuvotella tylsempää ynnä tylsämielisempää aihetta eli motiivia, saatana!

    VastaaPoista
  3. Kiitos arvostelusta ja etenkin noista nooteista asiavirheiden suhteen.

    Julkaisen muuten tässä talven mittaan blogissa kirjaan ns. erratan, kunhan saan pahimmat virheet keräiltyä kasaan. Typoja en toki siinä rupea oikomaan.

    Pari vastakommenttia toki:
    -Kirjassa sanotaan, että MJ (ja Fred Eckhardt) määrittelivät tyylit "1970-80-luvuilla". En tiedä onko sitten johonkin toiseen kohtaan jäänyt pelkkä 1980-luku, mutta en löytänyt.

    -Mitä tulee aleen, niin olen ymmärtänyt, että se oli just MJ:n idea laittaa myös mantereen pintahiivat brittinimen alle. En nyt äkkiä löydä tälle varmistusta. Vuoden 1977 kirjassaan MJ ei vielä sitä tunnettua ale/lager -erotteluaan tee. Ainakaan hirveän selkeästi ei sitä tee. "Ale" yhdistetään siinä vain englantilaistyyppiseen olueen ja muut pintahiivat on jotain "alen serkkuja". Eräänlainen proto siis.

    -Porterhouse perustettiin 1989 Brayhin, mutta olen aina ymmärtänyt että se oli vain pubi ja panimo(pubi) tuli vasta 1996 Dubliniin. Voi toki olla, että olen ymmärtänyt väärin.

    -Juoma/maistelu/siemailu -erottelu on muuten pöllitty suoraan EBCUlta, niiden sisuksia toki ei. Arvasinkin että juuri nuo kolme juomaoluiden puolella herättävät vastalauseita. Kuten myös Orvalin laittaminen saisoniksi vähän kiristi omiakin hampaita, mutta johonkin se oli saatava esille. :)

    -Polaris on kyllä ihan rehellinen aivopieru. Hittoako se Tyynenmeren listassa tekee...

    Ja mitä tulee kysymykseen "eikö kustantajilla todellakaan ole enää nykyään tapana oikolukea kirjoja", niin ei ainakaan tätä. Ei ollut kustannustoimittajaakaan. Ikävän paljon sinne siksi typoja ja copypasteja (ml. "dobbelbock") jäi roikkumaan vaikka itse toki sen oikoluinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noniin Jouni, Warkauden kaljaveikko ynnä lahja skenelle! Pikaisellakin selauksella on todettava, että kelpo kniiga, paras toistaiseksi kotokielellämme, umpitylsästä aiheesta, saatana!

      Poista
  4. Jouni, okei, olin väärässä. Viittasin sivun 23 tekstiin, jossa kerrotaan Jacksonin asettaneen alen tarkoittamaan pintahiivaoluita 1980-luvulla. Jos sitä ei vuoden 1977 kirjassa tapahtunut, niin teksti on aivan korrekti.

    Ja huolimaton olin Porterhousenkin kohdalla, koska sen teksti on Irlannin panimoiden kohdalla. Silloin on ok mainita sen panimotoiminnan alkaneen Dublinissa. Kävin vuonna 2000 Brayssa ja se todellakin vaikutti pelkältä baarilta.

    Mutta erinomainen kirja todellakin, suomenkielellä varmaankin ykkönen, vaikka ihan kaikkia en ole lukenut. Leinon Ville oli eilen samaa mieltä ja aikoo luetuttaa opuksen Olarin koko henkilökunnalla.

    VastaaPoista