lauantai 23. syyskuuta 2023

Hiisi Nikulator 2



Valtamediatähti Hannu Nikulaiselle omistettu vahva lager Jyväskylästä. Ykkösversio on vuodelta 2016 ja 8,5-prosenttinen doppelbock. Nyt Hannulla on kasassa jo 35 000 olutta ja sitä juhlistava kakkonen on trippelbock, 10,5 %. En tiedä, onko "trippel" saksaa, mutta hyvältä kuulostaa. Ja onpa visuaalisesti onnistunut hanalätkäkin. Juovassa se oli niin piilossa hanalaitteen päällä tiskillä, etten saanut kunnon kuvaa siitä. 


Tumman punaruskea kirkas olut, tiheä pienikuplainen vaahto. Hyvin maltainen ja luumuinen tuoksu. Ehkä lääkemäisyyttä ja itse viinaakin. Maku on täyteläinen, kuivattuja hedelmiä, lakritsaa, jopa salmiakkia. Silti kuohkea ja helppokin juotava. No, ehkä ei helppo sentään, makua on niin paljon. En tiedä onko jäädytetty, mutta eisbockiksi todella pehmeä. Makeutta on, mutta ei liikaa. Paluu sateiseen Helsinkiin käynnistyy tällaisella kyllä näppärästi. Tykkään paljon enemmän tästä kuin ykkösversiosta.  Juova, 23.9.2023. 



1 kommentti:

  1. Ei ole eisbock, vaikka Untappd näin sanookin. Ratebeerissa tyyli on oikein, eli doppelbock. Aivan alunperin ehdotin panimolle eisbockia, mutta suunnitelma muuttui matkalla. Savumallasta sen sijaan on hieman mukana.

    VastaaPoista