lauantai 20. huhtikuuta 2024

Ruoka 2024






















Sain Kotka Steam Breweryn Kärsä Koivistoisen kautta lipun uuteen kuluttajaruokamessuun. Lunta tiputteli taivaalta, mutta tallustelin silti paikalle lauantaiaamuna. Messukeskuksessa oli samaan aikaan ainakin jotkin Lapsimessut ja narikkaan joutui klo 10:30 jonottamaan yli vartin verran. Useampi asiakas näytti keskustelevan narikkahenkilökunnan kanssa kiihkeästi useita minuutteja. Varmaankin elintärkeistä asioista kyse, mutta jonossa verenpaine kyllä kohosi. 


Pääsin lopulta messualueelle, tungosta havaittavissa heti alusta asti. Ruokateemasta huolimatta, tai juuri siitä johtuen, näytteilleasettajissa oli useita panimoita. Löysin ensimmäisenä länsihelsinkiläisen Husky Brewingin, jonka porter rauhoitti mukavasti jonotushermoja. Sitten harhailin hieman ennen törmäämistäni Kärsään. Tarjolla viimevuotisesta nimeä vaihtanut Cuvée Pils, maistuu edelleenkin hieman happamalta belgioluelta. Samaan aikaan Anikó Lehtinen aloitti esityksensä suomalaisesta juomamatkailusta, jonka ehdin kuuntelemaan. Ytimekäs johdanto aiheeseen ja tykkäsin erityisesti Vuokatin Haapala-panimon esiinnostosta. 


Tungos tiivistyi entisestään, mutta kävin läpi suhteellisen järjestelmällisesti löytämiäni olutkohteita. Makumuistiinpanoja ei juuri ehtinyt hektisessö tunnelmassa rekisteröimään, joten tarinan loppuosa on varsin luettelomainen. Lammin Sahdin KatajaPils oli oikein laadukas, jos nyt ei kovin katkera. Pikkulinnun tiskiltä poimin Takatalo & Tompurin Vehnän.


Jyväskyläläiseltä X:ltä maistelin cold IPAn Frosty Hopin. Ei valittamista. Espoon Oman Panimon Cheers From Saarijärvi oli ihan ok india pale lager. Mallaskosken Tropical Hopstorm Juicy IPA olisi kyllä voinut olla paljonkin mehuisampi. Do Good Brew Companyn olutlistaa tuijotin pitkään, mutta en kuitenkaan pystynyt tilaamaan siitä mitään. Niinpä tapahtuman viimeiseksi olueksi päätyi Stadin/Vakka-Suomen Enigma Imperial NEIPA. Kovin karkea tapaus oli. En selvästikään ollut messujen kohderyhmää missään mielessä, mutta huonomminkin lumisateiden kevätpäivän olisi voinut viettää. Ja aika pitkään joutui poistuessakin jonottamaan, jotta sai takin pois neljän euron narikasta. Messukeskus, 20.4.2024.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti