perjantai 10. toukokuuta 2024

Huikkaa Huikkaassa


















 Lähestyvän Bostonin keikan mahdollisten tuliaisten varalta Alasen Timo halusi tasata tilit tarjoamalla setin pohjoisamerikkalaisia tuotteita nettikaupoista haalittuna. Teistingin lokaationa nyt Tampereen kaupunginosa Huikas, joka taipunee esimerkiksi Huikkaassa. Aloitimme toiminnan klo 11:30 ja klo 18 mennessä 13 olutta oli saatu käsiteltyä. Isäntä tarjosi myös ruokaa, itseammuttua peuraa chili con carnessa ja vielä palvattuina jälkiruokapaloina.


Chicagosta Maplewood Brainwreck DDH IPA, 7,0 %. Mosaic, Sabro, Motueka, Idaho 7. Sameaa, ananasta ja appelsiinia tuoksussa. Pehmeä, raikasta, hedelmäisyyttä. 08/23 pakattu tölkki. Minttu ehkä tuntuu. Kuivaa on, ei kummoista kärryä, yllättävän tuoreen makuista. Saattaa mennä heti avauksesta session parhaiden joukkoon.


Lisää chicagolaista, Revolution Medusa Hero IPA, 6,3 %. Kirkasta, kultaista. Neutraalimpi tuoksu. Pihkaa, mutta maltaan ohella kuitenkin hieman hedelmäisyyttä. Sitruspainotteisesti, vaikka trooppisuuttakin esiintyy. Nyt hieman uudempi pakkaus, 01/24. Katkeruutta nyt kohtuudella ja kuivaa tämäkin.


2018 join Oregonin Eugenessa portlandilaisen Culminationin olutta, mutta itse panimolle en ehtinyt. Nyt Culmination Phaedrus IPA, 6,7 %. Samea, tummahko. Lievää saippuaisuutta tuoksussa. Kuohkeaa trooppista vivahdetta, kiiviä, aprikoosia. Kuiva runko, jopa raikasta, lievä katkeruus. Yllättävän hyvää tämäkin.


Nyt sattui aiemmin juotu olut, Anaheimin Noble Ale Worksin Big Whig IPA tuli vastaan San Diegossa 2013. 6.8 %, yli vuoden vanhaa. Maltainen tuoksu, kuivahkoa. Hedelmäisyys ehkä hiipunut. Pihkaa ja puutakin esillä, katkeroakin on, nämä osa-alueet toimivat paremmin. Ihan ok.


Upstate New Yorkin Johnson Citysta aiemmin tuntematon Beer Tree Brew, oluena Citra Grove, 6,7 %. Hyvin samea, ananastuoksu, päiväyksenä 09/23. Pehmeä, nektarimainen. Kuivaa, ei juuri katkeruutta, puhdasta. Citraa tietysti käytössä, ehkä sinkkunakin.


Viime kesänä ensimaisto Illinois'n Phase Three -panimolta, nyt vuoroon Mystic Infinity Black IPA, 6,2 %, Amarillo ja Simcoe. Hyvä paahteinen ja hedelmäinen tuoksu. Maussa paahdetta, pehmeyttä, täyteläinen vahvuudesta huolimatta. Katkeroakin irtoaa. Erittäin hyvää. Ei ehkä ihan Hagströmin tasoa, mutta tässä vahvuudessa kelpo contenderi. Kuivaa, maitohappoistakin potkua. Meni teistingin kärkipaikalle. 


Lounaan jälkeen Floridan Fort Lauderdalesta Dream State Western Dreams, west coast IPA, 7,0 %. Vic Secret ja Simcoe. Sameahkoa, tuoksua sitruksisesti. Mallasta ja pihkaa, kevyesti katkeroa. Ei päivämäärää, mutta ei kyllä tunkkaisuuttakaan. Näppärää tavallaan.


Session toinen Maplewood-olut, Sidewalk Surfer, DIPA, 8,0 %. Strata, Mosaic ja Chinook. Kirkasta ja kullanväristä. Utuista, sitrustuoksua. Pihkaa, mallasta ja sitrusta. 08/2023. Ei niin hyvä kuin Maplewoodin ensimmäinen, silti ok.


Overhop One Love IPA Impériale. 9,0 %. Panimon kotipaikka Saint-Jean-sur-Richelieu Québecissä Montrealin kaakkoispuolella. Ruma tummanruskea ulkonäkö. Maltainen tuoksu. Aika tunkkainen. Session heikoin, vaikka alkoholi ei maistu. Harmittava pettymys. Olin kyllä sinnikkäästi tyhjentämässä tämänkin lasista, mutta isäntä tempaisi sen pois ja tyhjensi viemäriin. 


Edellistä pettymystä korvaamaan toinen sammakkokanukki. Les Trois Mousquetaires Double IPA Citra, 8,0 %. Québecin huippupanimolta sinkkuhumaloitua tupla-IPAa. Hyvin sameaa. Hunajamainen tuoksu. Ehkä jo marraskuussa tölkitetty. Makeahkoa, trooppista hedelmää täyteläisesti. Liian makea minun mukaan, mutta silti erinomaista. Ei katkeraa.


San Francisco Bay Arealta Almanac Big Love, hazy big DIPA, 9,0 %. Mosaic, Centennial ja Citra. Sameaa, hieman karamellista, hyvä juotavuus. Laatukamaa. Hieman kärryäkin. 


1989 Lind-nimisenä Pohjois-Kalifornian San Leandrossa aloittanut Drake's on amerikkalaisen olutskenen ansioituneita veteraaneja. Lindiltä ehdin juoda ainakin Bacchus Alea, mutta jostain syystä Drake'sin oluet ovat menneet ohi. Nyt sitten lopulta Hopacalypse Green Label West Coast Double IPA, 9,3 %. Ruskeahkoa, melkein kirkasta. Pihkaa, mallasta, sitrusta, tölkitetty jo 06/23. Ei raikkautta, mutta monimuotoisuutta on jäljellä.


Idaholaisen Grand Tetonin olutta tuli viimeksi juotua Yellowstonessa 2014. Nyt sitten maistoon imperial stout Black Cauldron, 9,5 %, 54 IBU, Chinook, Styrian Goldings. Mustaa, pehmeää, silti kuohkeaa, kahvia, tummaa suklaata. Ei katkeroa, mutta sopiva loppu sessiolle. Erittäin nautittavaa, hyvin pehmeää ja oikein hyvänmakuista. Kiitokset Timolle kaikin puolin onnistuneesta istunnosta. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti