maanantai 1. heinäkuuta 2024

Olvi Sandels 7,5 %




 Olvi lähetti viime viikolla uutuusnäytteitä hauskassa minimatkalaukussa/salkussa. American IPA ja Colorado Pale Ale ovat tulleet jo omallakin rahalla lunastettua, joten niistä ei enää sen enempää. Eversti Johan August Sandels on tuttu brändi jo pullonkeräysvuosilta 1970-luvulta ja ainakin kahta eri vahvuutta on tullut sittemmin juotua. Nyt sitten vedetään lakimuutoksen kunniaksi mittariin reilusti seiskapuoli. Huokeasta tärkkelyksestä pidetään kiinni Iisalmessa tässäkin vahvuudessa. Ilmeisesti olutta on ollut jo Alkonkin tarjonnassa, mutta eipä ole siellä osunut silmiin tai ylittänyt ostokynnystä.  Keskiruskeaa on, asianmukaisesta Oiva Toikan Krouvista kirkkaus ei röpelöinnin takaa erotu, mutta eiköhän tämä kirkasta ole. Tuoksu on maltainen. Maltainen ja makea on makukin, ei juuri jälkimakua. Ei mielestäni alkoholi pääse erityisemmin pistelemään, joten ei kannattane ihan viinalageriksi leimata. Ei tässä kyllä täysipainoisen bockin täyteläisyyttä ole, joten lokero lienee tylsästi vahva vaalea teollinen lager. Tuskinpa tulee kuitenkaan ostettua maitokaupastakaan.     

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti