Bruce Springsteen: Tracks II The Lost Albums, Inyo

Nämä laulut ovat syntyneet pääosin The Ghost of Tom Joad -kiertueen aikana 1995-97. Muistuttavat tuota folk-levyä, sijoittuvat pääosin USA:n ja Meksikon rajaseudulle. Vuonna 2005 julkaistun Devils & Dustin monet kappaleet ovat myös peräisin tältä ajalta. Nimikappale Inyo viittaa itäisen Kalifornian Inyo Countyyn, Owens Valleyyn, josta viime vuosisadan alussa alettiin siirtää makeaa vettä kasvavan suurkaupungin Los Angelesin tarpeisiin. Päähenkilönä William Mulholland, siis sama aihe kuin Roman Polanskin ja Robert Townen mestarillisessa neonoirissa Chinatown. Alakuloinen monisanainen akustinen hidas balladi, lähes dokumentaarista kerrontaa. Indian Town kertoo Highway Patrolman -tyyppisen synkän tarinan hitaana balladina. Adelitaan tulee mukaan mariachi-bändi, mutta hitaana sekin etenee, sijoittuu Meksikon sisällissodan vuosiin, Pancho Villa mainitaan. Pientä elävöitystä saadaan, mutta alavire pysyy. 

The Aztec Dance kertoo abstraktissa tekstissä Meksikon kolonialisoinnista Cortezin aikaan, hidas balladi totta kai. The Last (vai Lost?, en saa kirjaimista oikein selvää) Charrossa on viuluintro ja taas mariachi-soundia, hieman tanssisävyjäkin, Springsteen laulaa korkealta. Lopussa turhaa lällätystä. Our Lady of Monroe hyppää yllättäen New Jerseyyn, hidas balladi rullaa kohtuudella kertoen veteraanipoliisin kokemuksista. El Jardinero (Upon The Death Of Ramona) palaa takaisin meksikolaisten siirtotyöläisten arkeen, tällä kertaa työmies on puutarhuri. One False Move lainaa nimensä Carl Franklinin neonoirista vuodelta 1992. Kappale on peräisin jo aiemmista Philadelphia-sessioista. Hidas balladi kertoo rikostarinan Etelä-Texasista. Ciudad Juarez ottaa kontekstiin huumesodat, äänitys on vuodelta 2010, Curt Rammin trumpettisoolo tuo hieman kuohkeutta alakuloiseen hitaaseen balladiin. When I Build My Beautiful House päättää levyn hieman valoisampaan tunnelmaan, kyseessä on yksinkertainen balladi. 

Nyt kyllä tuntuu siltä, että raavitaan jo tynnyrin pohjaa. Tämän musiikin olisi melkein voinut jättää arkistoon pölyttymään. Musiikillisesti vielä riisutumpi kuin ultramasentava The Ghost of Tom Joad. Hidasta puhelaulua ja tarinoissa ei ole riittävästi koskettavuutta.