Joseph Losey: Eva

Loseyn l'amour fou -leffa kolahti 80-luvulla ensinäkemällä todella lujaa. Aikaa myöten katsomiskokemukset liudentuvat, mutta Eva pitää edelleen tiukasti pintansa. Talvinen Venetsia ja Rooma, Gianni di Venanzon & Henri Decaën mustavalkokuvaus ja Michel Legrandin musiikki mätsäävät loistavasti. Loseyn barokkinen tyyli on täynnä peilejä ja lamppuja, erityisen osuvasti hienossa avauskohtauksessa Harry's Barissa. James Hadley Chasen alkuperäisromaanista on tuskin paljoa jäljellä lopputuloksessa. Jeanne Moreau'ta parempaa näyttelijää on mahdotonta kuvitella nimirooliin. Virna Lisi yhtä vakuuttava kauniimman mutta tylsemmän naisen roolissa. Ranskankielinen versio ei oikein toimi kunnolla Stanley Bakerin walesilaisen huijaribestselleristin kohdalla, mutta Bakerin ainutlaatuinen intensiteetti yltää kielimuurin yli. Billie Holidayn laulujen käyttö tuntuu nykykatsannossa kuluneelta ratkaisulta, mutta 60-luvun alun kontekstissa tilanne oli toinen. Leffahan on Hakim-tuottajaveljesten silpoma torso, mutta toimii silti kuin unelma. Director's cutia ei ilmeisesti pystytä restauroimaan.

Tom Graeff: Teenagers From Outer Space

50-luvun lapsekasta perusscifiä, ulkoavaruuden olioina sekä ihmisen kaltaisia että jättirapuja, molemmat suhteellisen vihamielisiä ja sädepyssyt tehokkaita. Koomista kömpelyyttä riittää, mutta camp-arvot eivät nouse alan parhaiden teosten tasolle. Kevyt kommunismihysteriapropaganda hoidetaan hienovaraisesti, ulkoavaruusyhteisössä vallankumous uhkaa jonkin kapinakirjan jokaisen lukijan taholta. Kuvattu näppärästi Los Angelesin Griffith Parkissa. Alienit eivät kyllä vaikuta teini-ikäisiltä.

Hofbräuhaus Dunkel

Münchenistä tummaa lageria, oikeastaan punaruskeaa, kevyt, ehkä vähän vetinenkin. Maltainen, mutta jälkimaussa hieman kuivaa humalaa. Yleiseen dunkel-linjaukseen suhteutettuna ei juurikaan makeutta, jotenkin hedelmäinen pikemminkin, hiilihappoa ei juuri ollenkaan. Liian kylmää, maku on on kovin ohut, tätäkin olutta pitäisi juoda mahdollisimman lähellä valmistuspaikkaa, näin kaukana tarjoiltuna jää kovin viitteelliseksi aidosta tuntumasta. Oluthuone Leskinen, 27.2.2008.

Paul Thomas Anderson: There Will Be Blood

Intensiivinen elokuva, vähän kuin The Treasure of the Sierra Madren ja Citizen Kanen risteymä. Perustuu Upton Sinclairin 1920-luvun romaaniin, mutta ilmeisesti siitä ei ole käytetty kovin suurta osaa. Lähtee liikkeelle ilman dialogia, lähes mykkäelokuvafiilistä. Perusamerikkalainen illuusioton tarina kapitalismista ja uskonnosta ilman viihteellisiä pehmennyksiä. Ongelmana on jonkinlainen tasapaksuus, ei oikein kehity mihinkään. Sinänsä se ei haittaa, koska leffan taso pysyy koko ajan korkeana, mutta jonkinlainen puuduttava tunne katsojalle tulee. Kaikki henkilöt ovat enemmän tai vähemmän nilkkejä. Coenien No Country For Old Men on epätasaisempi ja vielä synkempi, mutta ehkä elokuvana kuitenkin eläväisempi ja nokkelampi.

Nørrebro La Granja Stout

Kööpenhaminalainen kahvistout jatkuvien mellakoiden kaupunginosasta, lähes musta. Suklainen, pehmeä, mutta ei ehkä tähän tyylilajiin tarpeeksi täyteläinen. Makeus korostuu aivan liikaa, mallasrunko ja humalat peittyvät sokerin taakse. Jostain syystä en oikein löydä kunnolla kahviakaan siirapin seasta. Joissakin etiketeissä näkyy lukevan La Granja Espresso Stout, mutta tästä oli espresso tippunut pois. 0.6l pullo, ehkä puolta pienempi annos olisi sopivampi tällaiselle oluelle. Selvästi jälkiruokaolut, en ollut nyt oikeassa vireessä tälle.

Joel Coen: Intolerable Cruelty

Romanttinen avioerolakimieskomedia, joka välillä käy absurdin farssin puolella. Coen-veljesten huumorintaju on tunnetusti kyyninen ja vinoutunut, mutta se ei ole tässä ongelma. Elokuva ei ole tarpeeksi näppärä, se on kohtuullisen hauska ja viihdyttävä, mutta jää löysäksi. On tämä kuitenkin selvästi parempi kuin seuraava yritys, paha pohjanoteeraus Ladykillers. Tämä saattaa olla myös parempi kuin Hudsucker Proxy, en tykännyt siitä juuri yhtään. Mutta paljon on huonoa, introjakso ei toimi, samoin Las Vegasin kongressipuhe on naurettava. Ja eikö vielä kuluneempaa musiikkia löytynyt kuin Elviksen Suspicious Minds ja huoltoasemakasettimaiset Simon & Garfunkel -kelailut? Catherine Zeta-Jones on hyvin viehättävä, mutta eihän se mikään yllätys ollut.

Ethan & Joel Coen: The Ladykillers

Varmaan on tuntunut hyvältä idealta siirtää perusbrittiläinen Ladykillers syvään etelään, Mississippin Natcheziin. Kyllä tämä jotenkin toimii, mutta jälkilämmityksen maku on vahva. Vaikka miljöö on täysin uusi, niin ehkä itse tarinaakin olisi pitänyt muuttaa enemmän. Gospel-musiikki on hyvää, mutta leskirouvan esittäjä ei pääse esikuvan tasolle, oikeastaan hänen roolinsakin on kirjoitettu täysin väärin epäsympaattiseksi. Tom Hanksin Alec Guinness -pastissi on kehno. Tätä katsoessa brittileffan lurjuskoplakin tuntui nyt vakuuttavammalta. Ehkä tästä voisi kunnolla nauttia vain, jos ei tuntisi alkuperäistä. Täytynee olla selvästi Coen-veljesten heikoin leffa, en tosin ole vielä nähnyt Intolerable Crueltya. Tämä on muuten Ethan Coenin ensimmäinen ohjaustyö, ainakin virallisesti. Kaikki aiemmat on merkitty Joelin yksin ohjaamiksi, Ethan vain kirjoittajana ja tuottajana.

Real Madrid - Getafe 0-1

Bernd Schusterin Real Madrid on ajautunut kriisiin, jo neljäs tappio viidessä ottelussa. Avauksessa lähes samat miehet kuin Roomassa, vain Diarran paikalla Julio Baptista. Peli ei kulkenut alkuunkaan, Gutilta pari oivallusta, mutta muuten aneemista jolkottelua. Getafellakin vaikeaa, koska Realista lainassa olevat avainpelaajat Granero ja de la Red eivät sopimuksen mukaan saa pelata Realia vastaan. Lisäksi Laudrup joutui pakosta vaihtamaan kaksi loukkaantunutta puolustajaa, ei kulkenut kovin hyvin. Ottelun ratkaisu 64. minuutilla todella merkillisellä tavalla. Real rakenteli Robbenin viimeistelemän maalin, mutta Raul oli edeltävässä tilanteessa paitsiossa. Realin pelaajat eivät avustavan lippua noteeranneet, vaan juhlivat sivurajalla maalia. Getafen Belenguer antoi nopeasti vapaapotkun, kentän kuningas Casquero juoksi 70 metriä pallon kanssa, vapautti Uchen, joka häkitti alakulmaan. Loistavaa älykästä taitavaa tilannetajua. Real yritti väsähtäneesti tasoitusta, Schuster heitti kentälle jopa harvoin nähdyn Soldadon, ei mitään tulosta.

Alexander Mackendrick: The Ladykillers

Ealing-yhtiön viimeinen komedia vuodelta 1955 on kovassa maineessa, mutta ei ole koskaan kolahtanut kunnolla minulle. Käsikirjoitus on tiukka kuin hansikas, mutta ei erityisen hauska, kulkee jotenkin väkinäisesti. Rosvojoukon näyttelytyyli on ehkä vanhentunut. Parasta kokonaisuudessa on leskirouvaa esittävän Katie Johnsonin suoritus uskomattomalla pokalla. Varsinainen ryöstökohtaus on aika näppärästi tehty, vähän amerikkalaiseen noir-tyyliin.

Peter Bogdanovich: Tom Petty and the Heartbreakers Runnin' Down a Dream

Floridan Gainesvillen suuren pojan Tom Pettyn urasta nelituntinen kokonaisesitys. Vaikka tekijänä monipuolinen ohjaaja Bogdanovich, mukana ei mitään elokuvallisia hienouksia, suhteellisen perinteinen kronologinen tarina. Pettyn uraa seuranneelle ei kovin suuria yllätyksiä. Yksityiselämää valotetaan suhteellisen paljon, Pettyhän on tästä yleensä vaiennut, isäsuhde on ollut paha ja avioero kouraisi kovasti vuosituhannen vaihteessa. Materiaalia on saatu mukaan mukavasti, paljon jopa 60-luvulta. Petty tapasi 1961 11-vuotiaana Elviksen Follow That Dream -leffan kuvauksissa ja uravalinta oli selvä. Kirkasvärisessä dokumentissa käydään aluksi läpi muut vaikutteet, Rio Bravon tapaiset westernit, Beatles Ed Sullivan Show'ssa, Kinks, Stones, Bo Diddley, Byrds. Heartbreakersiä edeltäneestä Mudcrutch-bändistä mukavasti tietoa, Don't Do Me Like That -bravuuri tehty jo silloin, paljon koveroitu Depot Street myös vilahtaa.

Petty oli valmis artikkeli heti ensilevyllä 1976, American Girl -laulun tasolle Petty pääsi myöhemminkin, mutta ei ole koskaan ylittänyt sitä. Menestystä löytyi aluksi Englannista, elokuvassa on hienoa aineistoa Euroopasta 70-luvulta, Top of the Pops, Old Grey Whistle Test, Rockpalast. Kolmas levy, kovissa paineissa työstetty Damn the Torpedoes hioutui timantiksi ja breikkasi jenkeissäkin, upea video Refugeesta. Heartbreakers-basisti Ron Blair näyttää tähän aikaan omituisen paljon hollantilaiselta 70-luvun futistähdeltä Willem van Hanegemilta. Lähes samalla tasolla säilyi seuraava levy Hard Promises, mutta Petty itsekin myöntää Long After Dark -albumin suhteellisen vaisuuden, parempaa materiaalia jäi kuulemma levyltä pois, mutta tässäkin nerokas scifi-videopätkä You Got Luckysta. Southern Accents -sekoilulevyn taustat selviää mukavasti, onnistunut Live Aid -esiintyminen jää huomiotta. Katastrofaalinen Dylan-kiertue saa ymmärrystä, Dylan itse ei kommentoi, ei tietenkään. Aliarvostettua Let Me Up (I've Had Enough) -levyä Petty itse edelleen väheksyy, mutta muuan kriitikko nostaa peukkua. Merkillinen Travelling Wilburys -episodi vaikuttaa edelleen Spinal Tap -henkiseltä, mutta kyllähän siitä realisoitui hieman hyvää musiikkiakin. Ainakin nämä sivuprojektit inspiroivat Pettyn uran huipentumaan kahden seuraavan levyn muodossa.

Ensimmäinen soololevy, kirkas mestariteos Full Moon Fever 1989, ei saa ymmärrystä Heartbreakersin soittajilta, kappaleet huonoja, hehe. Vaikea oli prosessi bändilevyllä Into the Great Wide Open'kin, soittajat kävivät vuorotellen hoitamassa osuutensa Jeff Lynnen tuottamissa sessiossa, ja livesointiin tottuneet hemmot olivat käärmeissään. Lopputuloksessa kaikki kuitenkin klikkasi ja se on Pettyn hienoin. Tämä vaihe ohitetaan dokumentissa turhan nopeasti. Sittenhän seurasi vaisumpaa kautta toistakymmentä vuotta, pirteää soundtrackia She's the One ei edes huomioida. Johnny Cash -yhteistyön tiimoilta esitetään hieno versio Hank Williamsin Lost Highwaysta. Howie Epsteinin heroiinikuolemaa käsitellään melko paljon, selvästi bändin kipupiste. Upea comeback-levy Highway Companion 2006 jää liian vähäiselle huomiolle.

Leffan lisäksi mukana on konserttitaltiointi bändin 30-vuotisjuhlakeikalta Gainesvillessä 21.9.2006. Käynnistyy hieman kliinisesti, Scott Thurstonin huuliharppu vankistaa saundia mm. Mary Jane's Last Dancella. Melko paljon välispiikkejä. Räväkkä koveri Diddley/Waters/Yardbirdsin I'm a Manista ja hieman yllättävämmin mukaan tunkee Fleetwood Mac/Peter Green -fiilistely Oh Well. Highway Companionin Saving Grace ja Down South kulkevat komeasti. Hyväkuntoiselta vaikuttava tyylinsä säilyttänyt Stevie Nicks laulaa vakuuttavasti I Need to Know'n. Encoreissa hieno You Wreck Me pilataan oudolla mystiikkatunnelmoinnilla, mutta sitten seuraa poikkeuksellisen intensiivinen tulkinta Van Morrisonin Mystic Eyesistä. Mielenkiintoista, että kaikki USA:n suuret heartland rockersit Springsteen, Seger, Mellencamp ja Petty tuntuvat palvovan belfastilaista Morrisonia. Vihoviimeisenä American Girl villitsee perusteellisesti kotikylän fanit.

Bayer Leverkusen - Schalke 1-0

Väsähtänyttä heikkoa peliä koko ensi jakso. Toisella puoliajalla tempo nousi, mutta ei kunnolla rakennettuja maalipaikkoja. Ratkaisu 85. minuutilla, kun Manuel Freidrichin mahdollisesti syötöksi tarkoitettu roikku upposi Schalken maalin takanurkkaan. Jermaine Jones hölmöili yliajalla ulosajon itselleen.

Ernest B. Schoedsack: Mighty Joe Young

Merkillinen King Kong -jälkiuunileipä, tehty vasta 1949, tekijöinä alkuperäisporukkaa. Selvästi kevyempi, kompromissisempi, laskelmoidumpi, tylsempi ja lapsellisempi tarina kuin 1933-klassikko, mutta kyllä tässäkin tehoja on. Apina on hyvin samanlainen kuin Kongissa, sama tehostemestari Willis O'Brien asialla ja myöhempi legenda Ray Harryhausen apupoikana. Eroottinen lataus puuttuu nyt täysin. Mukavia New York -näkymiä Times Squaren liepeiltä, cowboy-porukka nyt apinaa kesyttämässä. Afrikka näyttää idylliseltä paratiisilta. Leijonabaaritiski vaikuttaa ihan hyvältä idealta. Nyrkkeilijä Primo Carnera esiintyy itsenään.

König Pilsener

Duisburgin perinteistä pilsiä ei ole osunut kohdalle ihan äskettäin. Puoli litraa tuli tavallisessa tuopissa, en huomannut pyytää olisiko pienempää annosta saanut soveliaammassa korkeassa lasissa. Tuopin täytössä pidettiin yksi tauko ja kohtuullinen vaahto syntyi, mutta oikeaoppinen täyttö muistaakseni kestäisi jopa kahdeksan minuuttia. Se on ehkä jo turhaa snobbailua. Perustuntuma on tavanomainen, Suomeen asti tuotuna ja oletettavasti pastöroinnilla yms. tuoreutta on leikkautunut pois. Olennaisin osa, eli hiekkaisen kuiva humalan purenta on kohtuullisen hyvin mukana, tämä ei ole kuivimpia pilsejä, mutta kyllä kieli kitalakeen tarttuu. Tämähän on ihan teollisuustuote, joskus on tullut ihmeteltyä miksei suomalaiset massavalmistajat tee tämmöisiä. Enää ei jaksa edes ihmetellä. St. Michael, 20.2.2008

Ethan & Joel Coen: No Country For Old Men

Cormac McCarthyn romaanin sovitus, kolkko tarina sijoittuu pölyiseen Länsi-Teksasiin 1980. Odessan, Del Rion, Eagle Passin ja El Pason seutujen maisemat eivät ole idyllisintä pikkukaupunki-Amerikkaa. Coen-veljeksiltä voi odottaa mustaa huumoria, ja kyllä tässä sitäkin on, mutta elokuvan voi katsoa suorana synkkänä jännitysdraamanakin. Ollaan lähempänä Blood Simplea kuin Fargoa. Jotain peckinpahmaisuutta tunnelmassa. Monien Coen-leffojen tapaan tässä on sulattelemista yhden katselukerran jälkeen. Mitenkään tyydyttävä tai miellyttävä kokemus tämä ei ole. Romaanitausta on havaittavissa, jotkut hahmot jäävät ohuiksi, oletettavasti romaanissa on kehitelty niitä enemmän. Toisaalta elokuvallisia bravuurikohtauksia on vaikka kuinka paljon. Ei musiikkia. Kyyninen ja pessimistinen voimakas elokuva.

Skottityttö Kelly Macdonald sopii hyvin nuoren Texas-vaimon rooliin. Espanjalaisori Javier Bardem aivan uskomaton lakonisena psykopaattina. Anakronismeja on varmaan (harkitusti?) paljon, itselle sattui silmään motellin HBO-mainos, se ei ollut maksukanava vielä 1980.

Roma - Real Madrid 2-1

Kylmä sää Stadio Olimpicolla, usealla pelaajalla kaulahuivit, hyvä nurmi kylläkin. Avoin vauhdikas alku ja Madrid meni johtoon jo 8. minuutilla paitsiolta haiskahtaen, kun Gutin pystysyötön Raul ohjasi keskeltä ohi maalivahdin. Van Nistelrooij sai sisään jo toisenkin Robbenin laukauksen reboundista, mutta se tuomittiin paitsioksi. Roma meni shokkiin maalista, eikä pystynyt pitkään aikaan järjestelmälliseen peliin. Tasoitus kuitenkin jo 24. minuutilla, kun chileläisen David Pizarron laukaus kimposi puolustajasta yläkulmaan. Toisella jaksolla vaihtelevaa peliä, kunnes 58. minuutilla Totti vapautti Mancinin tekemään voittomaalin. Schuster pitkitti vaihtoja kauan, mutta 79. minuutilla vaihtomies Drenthen syötöstä van Nistelrooij sai pallon tolppaan. Roman puolustus tukki keskustan hyvin ja Madridin laitamiehet väsyivät. Sergio Ramos otti kevyellä varoituksella pelikiellon toiseen osaotteluun, jossa kuitenkaan tämä Roman johto tuskin riittää jatkoonpääsyyn. En ole koskaan tykännyt Ludovic Giulyn tyylistä, mutta tässä pelissä ranskalainen oli naurettavan surkea. Vanhat ikonit Totti ja Raul kentän hallitsevat hahmot.

St. Peter's G-Free

Kolmas uutuus Kajaanin Citymarketista, gluteeniton olut Englannista. Ei vaahtoa, hieman paradoksaalisesti terävän viljainen maku, vähän mausteinenkin. Jotenkin nihkeän nahkainen jälkimaku, ei raikkaasti humalainen. Kuivuutta kyllä on, onneksi ei makea, mutta ei tämä oikein miellyttävä ole.

Inveralmond Ossian

Toinen tuliainen Kajaanin Citymarketista. Inveralmondin golden ale ei ole tyypillistä skottilaista tyyliä, hyvin humalaisen kuiva hedelmäinen ale. Makua on runsaasti, lähes täyteläisesti, vaikka alkoholia vain 4.1%. Silti, enemmän mallasta olisi voinut tasapainottaa kokonaisuutta. Skotitkin suosivat muiden brittien tavoin näitä sessio-oluita.

Paul Haggis: Crash

Jälleen kerran yksi Short Cuts -tyyppinen leffa, ja vieläpä sijoittuu taas Los Angelesiin. Paljon henkilöitä, risteäviä tarinoita, moraalinen opetus, alan olla täysin kyllästynyt tähän lajityyppiin. Nyt pureudutaan rotuennakkoluuloihin ja rasismiin, ei kulje luontevasti, epäuskottavia yhteensattumia, yksioikoisia ratkaisumalleja. Nyt ei sada sammakkoja vaan lunta Etelä-Kaliforniassa. Ei tämä täysin surkea ole, muutama hauska keskustelutuokio musiikista hiphopin ja kantrin vastakkainasettelusta. En vain kertakaikkiaan jaksa innostua tämäntyyppisestä teennäisestä maailmanparannuksesta.

Atlético Madrid - Athletic Bilbao 1-2

Baskien šokkivoitto sateisessa Madridissa. Atlético aloitti vahvasti, jo viidennellä minuutilla laitapakki Lopezin keskitys pomppi takanurkkaan, maali merkittiin Agüerolle, mutta tuskin koski häneen. Agüero kuitenkin isäntien paras pelaaja, aktiivinen ja taitava koko ottelun ajan. Atlético oli jo ratkaista ottelun upealla kuviolla, jossa Juradon kantapääsyötöstä Luis Gracia veti unelmavedon vasemmalla ulkosyrjällä poikkiparruun. 39. minuutilla Bilbaon Javi Martinez sai pallon omassa laatikossa, eteni yli puolirajan, syötti läpi Susaetalle, joka pisti etunurkkaan. Ensimmäisen jakson yliajalla Yesten vapaapotkusta Llorente paitsion tapaisesta asemasta narutti kantapäällä pallon maaliin. Lisää ei maaleja nähty, toinen puoliaika rikkinäistä peliä, Athletic jäädytti. Atléticon maajoukkuepivote Raul Garcia sai 52. minuutilla toisen keltaisen melko löysästi ja isännät jäivät entistä enemmän alakynteen. Toisaalta Madrid-toppari Pablo ei saanut heti perään minkäänväristä korttia sikamaisesta kyynärpäämurjaisusta laatikossa. Atléticon meksikolainen valmentaja Aguirre suolapatsastui, teki vain yhden vaihdon ottelussa.

Inveralmond Lia Fail

Kajaanin Citymarketissa on poikkeuksellisen hyvä olutvalikoima, ymmärtääkseni parempi kuin missään Oulun ruokakaupassa. Kassaneiti kertoi, että myymäläpäällikkö on kiinnostunut oluista. Tähän skottiolueeseenkaan en ole Oulussa törmännyt. Perthiläispanimon palindromituote (nimi kääntyy Kohtalon Kiveksi) on realina tuttu, mutta nyt ensi kertaa pullossa. Kaunis kuparinen väri, todella voimakas maltainen ensi puraisu, tyylipuhdasta skottiperinnettä. Kuivan humalainen loppuveto, täyteläinen hieno olut.

Nyrki Tapiovaara: Varastettu kuolema

Tapiovaaran juhlituinta elokuvaa on helppo arvostaa, mutta kyllä tässä paljon tökkiikin. Tekniset ongelmat olleet pahoja, replikointi on epäselvää ja mukana on suomifilmin perisynti, eli näyttelijätyö on teennäistä liioittelua teatterityyliin. Ruotsinkielinen tekstitys peittää ajoittain lähes puolet kuva-alasta. Valaistuksessakin on ongelmia, mutta visuaalisuus on muuten vakuuttavaa nopeine leikkauksineen ja ristikuvineen. Tämä puoli huipentuu lopun mykässä action-osuudessa. Tarinakin on mielenkiintoinen. Aseilla täytettyjen ruumisarkkujen lisäksi myös oluttynnyreitä kuljetetaan hevoskärryillä 1900-luvun alun Helsingissä.

Peter Howitt: Sliding Doors

Romanttinen Gwyneth Paltrow -komedia. Kahdella vaihtoehtoisella tarinalla yritetään saada juttuun lisäkiemuroita, mutta melko perinteisin kuvioin edetään. Voisi olla hauskempi. Paltrow on hälyttävän laiha, mutta hymy on vakuuttava. Jeanne Tripplehorn pahana tyttönä liian karikatyyrinen. Paljon baarikohtauksia, näyttävimmin juodaan trendikkäästi Grolschia pullon suusta, mutta myös Hammersmithin mukavassa rantapubissa Blue Anchorissa vieraillaan.

Carl Franklin: Out of Time

Heti perään toinen Franklin-leffa. Tässäkin syöpäkuvio, mutta muuten aivan erityyppinen juttu, Floridaan sijoittuva neonoir light. Rullaa ihan kivasti, mutta juoni on täydellisen epäuskottava. Uneliaasti löntystelevä Denzel Washington jotenkin menettelee höynäytettävänä poliisina, mutta Eva Mendes sopisi paremmin femme fataleksi kuin hyväsydämiseksi ex-vaimoksi. Floridan ympäristöstä otetaan kyllä väriä ihan mukavasti sekaan, pääasiallinen sijaintipaikka Banyan Key taitaa olla kyllä keksaistu. Huumori ei tässä nivoudu väkivaltaan.

Carl Franklin: One True Thing

Perinteinen syöpäelokuva, samalla kritisoidaan löysästi patriarkaalisia perherooleja. Kliseet kolisevat pahasti, ainakin eurooppalaisesta näkökulmasta tämä näyttää lähinnä kevyen satiiriselta komedialta. Niin newjerseyläisen pikkukaupungin rouvakerho, William Hurtin professoriöykkäri kuin tyttären työpaikan ilmapiiri ovat lähinnä naurettavia, mutta eivät hauskoja.

David Twohy: Below

Sukellusvenedraama vuodelta 2002, tapahtuu Atlantilla 1943. Käynnistyy realistisesti, mutta muuttuu vähitellen kauhuelokuvan tyyppiseksi. Halpoja säikyttelyefektejä. Käsikirjoituksessa on hyviä aineksia, mutta eväiden loppuessa siirrytään lapsellisiin yliluonnollisuuksiin.

Van Honsebrouck Brigand

Vahva vaalea belgiale, 9%. Baarissa oli tarjolla oluen nimikkolasejakin, mutta ei niitä minulle riittänyt. Belgihiivan perusmaku lyö heti esille, kevyesti makea, mutta ei läheskään niin paljon sokeria kuin näin vahvasta oluesta voisi olettaa. Hedelmää on mukana, mutta kyllä myös alkoholi maistuu läpi. Mallasrunko on ohut, tämä ei ole missään nimessä täyteläinen, jää vahän vaisuksi, tarjoilulämpötilakin oli aivan liian kylmä tämmöiselle tuotteelle. Oluthuone Leskinen, 13.2.2008.

Jacques Tati: Mon oncle

Playtimen jälkeen Tatin juhlituin elokuva, varmaan ansaitustikin. Hienot alkutekstit rakennustyömaalla. Leffan pointtina on vanhojen hyvien asioiden arvostaminen ja uusien mielettömyyksien pilkkaaminen. Vähän niin kuin Kaurismäellä. Asenne on ymmärrettävä, mutta ei se ole minusta kovin järkevä. Elokuva on lähes mykkä, musiikki on ärsyttävää, homma löystyy pahasti loppupuolella ja tylsyys on hallitseva tunne. Värit haalistuneet, tuskin vika Ylen kopiossa, haalistuneita ne ovat olleet aina ennenkin, kun olen tämän nähnyt. Katselen siis Tateja useampaan kertaan, jotain niissä siis täytyy olla. Hienoja 50-luvun jenkkiautoja, mäyräkoira on mukava.

Weihenstephaner Vitus

Weizenbockeja ei Suomessa kovin usein tapaa. Vitus on Schneiderin Aventinusta paljon vaaleampi, kevyempi (7.7%), eikä tämä yksilö vaahtoakaan kovin voimakkaasti. Samea, mutta kaunis oljenvaalea väri, esterimäinen, hieman makea, tyylipuhdas hefeweizen. Tavallista tuhdimpi alkoholimäärä tuntuu lähinnä täyteläisyytenä. Keksimäisyyttä, banaania myös, ehkä lähinnä kuivattua banaania. Huippuolut, huomattavasti enemmän minun makuun kuin tavalliset weiβbierit.

Charles Frend: San Demetrio London

Toinen Frendin ohjaama Ealing-merisotadraama, paljon vaatimattomampi kuin myöhempi The Cruel Sea. Huippuohjaaja Robert Hamer tuotantotehtävissä, mutta 1943 valmistunut propagandistinen elokuva ei ole kovin realistinen tai muutenkaan vakuuttava. Kömpelöitä taustaprojisointeja ja pienoismalleja, steriili tylsä tarina öljytankkerin vaiherikkaasta matkasta Teksasista Skotlantiin syksyllä 1940. Mielenkiintoinen keskustelu Galvestonin satamassa amerikkalaisen ja brittiläisen oluen eroista.

Cristian Mungiu: 4 luni, 3 saptamani si 2 zile

Abortti Romaniassa 1987. Karu aihe ja karu ympäristö. Ultrarealistinen elokuva näyttää välillä lähes dokumentilta, harmaa poststalinistinen itäeurooppalainen painajainen käy päälle harvinaisen intensiivisesti. Rapaa, kuraa, betonikolosseja ja paksua savua röpöttäviä Dacioita. Sikiönlähdettäjänilkkiä esittävä Vlad Ivanov ei voisi olla uskottavampi. Mungiu rakentaa suspensea hitchcockmaisesti hillittömässä syntymäpäiväillalliskohtauksessa, jossa katsoja miettii koko ajan miten kuvassa näkymättömälle tytölle hotellissa käy. Loppukohtaus on omaperäisyydessään nerokas. Ei mikään viihdeleffa, eikä erityisemmin haluta katsoa uudelleen, mutta hämmästyttävän hallittu elokuva.

Fuller's ESB, real ale

Varsin tuttu olut, myös realinakin, ja Oulussakin oli jo viime keväänä, mutta en ehtinyt silloin vielä blogiin sitä arvioida. Benchmark-tyyppinen olut, monet pitävät tämän keg-versiota tyylilajin huipentumana, ja onpa hieman vahvemmalla pulloversiollakin kannattajansa. Siitä huolimatta tämä nousee minusta real-kuosissa vielä aivan uudelle tasolle, pehmeä kuohkeus ja hedelmäisyys tuovat lisää ulottuvuuksia. Ehkä muutkin samaa mieltä, tuntui että Leskisessä kaikki asiakkaat siemailivat tätä. Erityisen ilahduttavasti joukossa myös nuoria naisia, real ale'han on varsinkin Britanniassa leimautunut keski-ikäisten villapaitaäijien juomaksi. Suomessa se on tietysti valppaiden trendisetterien valinta. Oluthuone Leskinen, 11.2.2008.

Valencia - Betis 3-1

Valenciassa ei todellakaan enää näkynyt Koemanin hyllyttämiä veteraaneja Cañizares ja Albelda, maalissa nyt Timo Hildebrand ja centrocampistana siirtoikkunan aikana Ajaxista hankittu Hedwiges Maduro. Ja peli näytti kulkevan hyvin. Ensin ex-Betis-ikoni Joaquin oli rankaista entistä seuraansa ja sitten Villa 16. minuutin kohdalla irtautui Morettin syötöstä tyypilliseen läpiajoonsa ja upotti takanurkkaan. Kymmenen minuuttia myöhemmin Villalla puhaltamaton käsivirhe alueen rajalla, josta syötti älykkäästi sisään juoksevalle Silvalle: 2-0. Betisillä oli yritystä, mutta taidot eivät riittäneet.

Ja silti heti toisen jakson alussa Betis kavensi. Vaihtomies Caffan vapaapotkun puski ex-Valencia-brassi Edu sisään. Toinen jakso tasaista vauhdikasta peliä, 87. minuutilla Betis oli tasoittaa, kulmapotkutilanteesta ylärimaan. Minuuttia myöhemmin Villa onnistui vapaapotkussaan täydellisesti, unelmanomaisesti tolpan kautta sisään. Nautinnollinen ottelu, Valencian nuoret kohuvaihtomiehet Banega ja Sunny pyörittivät lopussa hyvin peliä.

Bernard Sváteční

Vaaleassa Bernardissa melko vähän vaahtoa, vaikka patenttikorkki poksahtaa näppärästi. Diasetyyliä hyvin voimaisesti, mutta periaatteessahan se kuuluu tšekkityyliin, humalaa on myös mukavasti. Maltainen täyteläinen runko, hyvin tasapainoinen.

Egypti - Kamerun 1-0

Finaalijoukkueet kohtasivat jo alkulohkossa, jossa Egypti selvästi parempi. Nyt melko avointa peliä aluksi, tosin melko laiskavauhtisesti. Egypti näytti nytkin laadukkaammalta ja loi pari kunnon maalipaikkaa, esim. läpisyöttö Moteabille, mutta Kamerunin nuori veteraanikoppari Kameni torjui hyvin. Kamerun joutui vaihtamaan jo vartin jälkeen nuoremman Songin pois.

Toista jaksoa Egypti hallitsi täysin. Tunnin kohdalla pallo tolppaan ja lopulta Rigobert Song sähläsi puolustuksessa Zidanin kanssa: pallo Abou Trikalle ja sitten maaliin 78. minuutilla. Kamerun ei pystynyt minkäänlaiseen suunnitelmalliseen peliin, Egypti älykäs, taitava ja todella kovakuntoinen joukkue.

Peter Jackson: The Frighteners

Tylsä ja lapsellinen komediakauhuefektileffa. Pääsi katseluun, koska kuvattu Uudessa-Seelannissa, etupäässä Lytteltonin sataman ympäristössä. Miljööstäkään ei Jackson saa potkua väkerrykseen. Trini Alvarado melkoisen nätti.

Charles Frend: The Cruel Sea

Vaihteeksi draamaa Ealingiltä, Monsarratin merisotaklassikon ryhdikäs versio vuodelta 1953, vakoilulegenda Eric Amblerin käsikirjoitus. Voice-over toimii, mustavalkokuvaus tyylikästä, varsinainen tarina on ehkä hieman tylsä uudempiin rymistelyihin verrattuna. Myöhempi tähti Stanley Baker heittää alussa vakuuttavan rooliin öykkäriautokauppiasperämiehenä. Liikutaan koko Gibraltarin ja Murmanskin välisellä sotatoimialueella. Kovasti näyttää päällystö käyttäneen alkoholia brittilaivastossa sota-aikanakin.

Wong Kar-Wai: Duo luo tian shi

Wongin varhaisempi leffa vuodelta 1995, ei ole hänen parhaitaan. Tämä tapahtuu nykyajassa, nopearytminen, itse asiassa hidastusten tilalla on nyt nopeutuksia. Kamera liikkuu, mutta yhteistäkin on vuoden 2000 mestariteokseen. Sataa usein, kelloja esiintyy, tupakka palaa, alaviistosta kuvataan ja käytävät ovat ahtaita. Intensiivisyyteen ei päästä, tarina on melko löysä ja komediallinen väkivalta ei vakuuta. Plussapuolella on mukavaa hektistä Hongkong-meininkiä, neonvaloja, ilmaratoja, hämyisiä baareja, eroottista värinää, sisäinen monologi toimii hyvin, kertojat vaihtuvat. Olutta, tosin peruskuraa, juodaan paljon, futisstadionilla vieraillaan, Ruud Gullit mainitaan. Mustavalkoiset otokset ja videokuvalisäykset eivät toimi kunnolla, löysää poukkoilua. Wongin edeltävä teos, Chung Him sam lam eli Chungking Express, oli ensimmäinen, jonka näin häneltä, ja selvästi tätä parempi.

Wong Kar-Wai: Fa yeung nin wa

Ehkä hongkongilaismestarin kovin pläjäys. Tapahtuu enimmäkseen 1962 Hongkongissa. Maggie Cheungin tiukat korkeakauluksiset mekot huimaavia, niitä on kymmeniä erilaisia. Lähikuvat ja hidastukset yhdistettynä keinahtelevaan musiikkiin (esim. Nat King Cole) luovat hypnoottista tunnelmaa. Usein alaviistosta kuvattu, lähes liikkumaton kamera, kirkasvärinen elokuva tuo mieleen Ozun tyylin. Tupakansavua, ahtaat asunnot, konttorit, kujat ja hotellihuoneet, sataa usein. Kelloja näytetään paljon. Naapureina asuvat mies ja nainen huomaavat puolisonsa pettävän heitä keskenään. Petetyt päätyvät viettämään aikaa yhdessä ja he kuvittelevat tai näyttelevät mitä toinen pariskunta mahtaa puuhailla. Hienovireinen, herkän rullaavasti etenevä kirpeän romanttinen kaihoisa tarina loppuu kompromissittomasti Kamputseassa Angkor Vatin rauniotemppeleissä.

Bernard Černé

Pastöroimaton musta olut modernista tšekkipanimosta Humpolecista, keskeltä tasavaltaa. Hieman diasetyyliä ensisiemauksessa, mutta ei mainittavasti myöhemmin. Tämäkin miellyttävän hillitysti makea. Täyteläisempi kuin Novopacké, humalaa jälkimaussa enemmän.

Novopacké Granat Tmavý

Maltainen, ei liian makea, hieman suolainen tumma tšekki. Humalaakin on jonkin verran, suhteellisen tavanomainen lajissaan kuitenkin. Aavistus savuakin hieman maussa.

Bayer Leverkusen - Hamburger SV 1-1

Leverkusenissa hieno sää, BayArena huippukunnossa. Vauhdikasta peliä, Leverkusenin sveitsiläinen Barnetta ampui kahdesti upeasti kohti ylänurkkaa, vasemmalla ja oikealla, mutta Hampurin varttunut veskari Rost heitti molemmat yhdellä kädellä riman yli. 27. minuutilla van der Vaart vei vieraat johtoon halvalla lirutuksella nukahtaneen puolustuksen keskeltä. Toppari Manuel Friedrich tasoitti tunnin kohdalla kulmapotkuun pukkaamalla.

Alexander Mackendrick: The Man in the White Suit

Ealingin komedioista ehkä raskassisältöisin, tarina kulumattomasta kankaasta pureutuu kapitalismin ydinasioihin. Näennäisen perinteisen loppuratkaisun viime hetkillä on vielä hieman puraisua. Joan Greenwood ihastuttava naispääroolissa. Hauskempi voisi olla, jää sillä osastolla vajaaksi.

Norsunluurannikko - Egypti 1-4

Ylivoimainen ennakkosuosikki Norsunluurannikko joutui turnauksessa ensi kerran vaikeuksiin. Siitä huolimatta se olisi voinut ihan hyvin voittaa 3-0. Elefanteilla paras miehistö mukana ja Egyptikin sai hieman yllättäen veteraanikapteeni Ahmed Hassanin avaukseen. Hassanilta keskikentällä tyylikäs rauhallinen hallitseva tasapainottava esitys. Peli käynnistyi avoimena ja aktiivisena, kunnes Egypti meni onnekkaasti johtoon Fathin pomppulaukauksen kimmotessa vastustajan kautta maaliin. Kurinalainen Egypti jäädytti peliä ja Elefanttien hyökkäykset muuttuivat väkinäisiksi. Drogba laukoi kerran avopaikasta ja kulmasta pukkasi voimalla, mutta molemmilla kerroilla maalivahti edessä. Norsunluurannikko joutui vaihtamaan maalivahtia ensi jaksolla loukkaantumisen takia, tämä oli ehkä kohtalokasta.

Toisen jakson alussa Drogballa taas selvä maalintekopaikka, mutta ihmekoppari El Hadari taas edessä. Sama mies, ottelun hahmo, torjui vielä ilmiömäisesti Arthur Bokan virheettömän vapaapotkun. Tunnin kohdalla viiden minuutin periodi räjähtävää äksöniä. Egyptin kulmapotkusta Amr Zaki puski poikkipuun kautta sisään ratkaisevan tuntuisesti, Norsunluurannikon reserviveskari Loboue suolapatsaana. Minuuttia myöhemmin Keita kavensi 18. metristä voimavedolla takanurkkaan. Tässä oli Norsunluurannikon tilaisuus ottaa ote pelistä, mutta henkinen kantti ei kestänyt. Pari minuuttia myöhemmin Zaki unohdettiin laukomaan keskeltä vapaasti ja Loboue taas myöhässä, 1-3. Loppu löysähköä kelailua ja yliajalla Abou Trika vielä sinetöi Zidanin syötöstä loppunumerot. Tällä esityksellä puolustava mestari Egypti on selvä suosikki finaalissa ailahtelevaa Kamerunia vastaan.

Ghana - Kamerun 0-1

Ghana peluutti hermopelissä Essieniä topparina, kun Mensah oli ottanut punaisen neljännesfinaalissa. Tähän ratkaisuun ottelu kulminoitui. Hyvin hermostunutta peliä aluksi, sitten riskitöntä tarkkaa vääntöä. Ghanalla oli ehkä enemmän puolittaisia tilanteita, mutta kärkimiehet jälleen säälittävän surkeita, vaikkei Asamoah Gyania nyt edes päästetty kentälle. Kentälle, jonka ruohon pituus oli jälleen savannitasoa. Ensi jakson paras tilanne kuitenkin Kamerunilla, kun Geremin kova vapaapotku jysähti pysty- ja poikkipuiden yhtymäkohtaan. Ottelu ratkesi 70. minuutilla Kamerunin vastahyökkäykseen, jossa Eto'o nopeasti vapautti Meksikossa pelaavan vaihtomies Nkongin, sijoitus takanurkkaan. Tilanteessa Essien sijoittui väärin. Ghana ei saanut kiriä aikaiseksi, valmentaja Le Roy lamaantui, yksi vaihtokin jäi tekemättä. Yliajalla Kamerunin toppari Bikey menetti järkensä, työnsi toimitsijan nurin Kamerunin omassa aikaa pelaavassa teeskennellyssä loukkaantumistilanteessa, suora punainen, poissa finaalista.

John Sturges: Underwater!

Howard Hughesin tuottama tyhjänpäiväinen sukellus/aartenetsintäleffa vuodelta 1955 Kuuban vesiltä. Tylsähkö juoni, puisia näyttelijäsuorituksia. Pientä jännitystä saadaan aikaan, kun hait alkavat kierrellä hylkyyn kiinnijääneen Jane Russellin ympärillä.

Freeminer Back Street Heroes, real ale

Aiemmin pullossa Suomeenkin tuotu bitter/brown ale nyt real-versiona. Punaruskea, ärhäkän leipäisen maltainen, pehmeää hedelmää, pitkä kuiva jälkimaku. Oikein hyvässä kunnossa. Helsinki, Pullman, 5.2.2008.

Sint-Jozef Sint Gummarus Tripel

Lopetin One Pint Pub -oluet tripeliin, kun sellaisesta aloitinkin. Punaruskea, väri voisi olla keltaisempi tässä tyylissä. Vähän liian kylmä, mausteinen, belgihiivainen, karamellimallasta, hyvin makea, jopa siirappinen. Aivan viimeisessä jälkimaussa jotain humalan kirpeyttä havaittavissa. Tämä oli joltinenkin pettymys, mutta näitähän kohdalle osuu. Helsinki, One Pint Pub, 5.2.2008.

Nieuwhuys Alpaïde

Toinen One Pint Pubin kolmesta hanaoluesta, se kolmas Cnudde Bruin jäi nyt niin pienen maistelun varaan, ettei varsinaista arviointia voi tehdä. Alpaïde on peräti 9-prosenttinen, samea tummanruskea, lakritsaa, salmiakkia, suolaa, silti melkoisen kuiva ja hyvin sulavasti juotava. Lähes petollisesti alkoholi peittyy muun aineksen taakse. Jollakin erikoisella tavalla melkoisen kevyt, samalla täyteläinen, eli hyvin tasapainoinen. Ihailtava suoritus vaikkei tyylisuunta suosikkejani olekaan. Panimo sijaitsee Hoegaardenissa, mutta tämä ei siis ole mikään InBev-teollisuusolut. Helsinki, One Pint Pub, 5.2.2008

Cnudde Bizon

Hanaolut, pikkupanimo ei pullota ollenkaan. Punertava kirsikkaolut, mutta Kasteel Rougeen verrattuna tässä on säilytetty tasapaino ja pysytty nimenomaan selvästi maltaisen oluen puolella. Kirsikkaa on lisätty hillitysti. Hieman hapan raikas mukava olut. One Pint Pub, 5.2.2008.

Rodenbach Vin de Céréale

Happamien oluiden legendaariselta valmistajalta viljaviini, paperiin kääritty 0,375 l pullo. Tämä on todella hyvin viinimäinen, ei mikään barleywine-style ale. Vaahtoa ei nimeksikään, täysin kirkas kaunis valkoviinimäinen ulkonäkö, kevyesti hapan tuoksu. Maussa myös happamuutta, mutta odottamattoman vähän. Öljyinen, raikas, kevyesti omenamainen, äärimmäisen kuiva, tulee mieleen kuiva vaalea portviini tai kuiva sherry. Nieleskely lähes karheuttaa suun takaosaa kuivuudellaan. Ei muistuta mitään aiemmin juomaani olutta, erinomainen elämys. Helsinki, One Pint Pub, 5.2.2008

De Regenboog 't Smisje Dubbel IPA

Toinen One Pint Pub -belgisessio, porukkaa huomattavasti vähemmän liikkeellä, mutta muutamia samoja ääriaktivisteja havaittavissa kuin edellisenäkin iltana. Tämän panimon nimi tuo mieleen Bruggen hienon kaupungin vielä hienomman olutbaarin 't Brugs Beertjen ja siellä nautitun De Regenboogin tuoreen hanasinappioluen Wostyntje. Tämä tietysti ihan erilainen, nyt testiin siis belgialainen super/tupla-IPA ilman tripel-kytköstä. Yritin tsekata tämän jo edellisenä iltana heti Achouffen tripel-tupla-IPAn jälkeen vertailumielessä, mutta tämä oli silloin liian kaukana varaston perillä päästäkseen myyntitilanteeseen. Innokkaimmat friikit olivat kai jo kiskoneet ensimmäisen myyntierän heti festivaalin alkuhetkillä.

Tämä on kuin onkin lähempänä jenkkituotteita kuin Achouffen hybridi, melkoisen samea vaaleanruskea, paksukin juoma. Belgia-alkuperä tulee kyllä tässäkin esillä lähinnä kevyen kirpeänä mausteisuutena. Päätuntuma on voimakas täyteläisyys, aluksi makea, sitten kuiva. Oikein hienoa, mutta jäi kuitenkin jonkin verran Houblon Dobbelen nautittavuudesta. Helsinki, One Pint Pub, 5.2.2008.

Brunehaut Abbaye de Saint-Martin Brune

Lopulta jo aika kokeilla tumman maltaista dubbel-tyyliäkin. Tyylipuhdas suoritus, joskin hieman yllättävän yllätyksetön, elegantti keskitien kulkija makeassa kypsän luumun mallaslajissa. Helsinki, One Pint Pub, 4.2.2008.

Alternatief/Alvinne Hik-Bier Blond

Nyt osui kohdalle suhteellisen vaisu hiilihappoinen perusbelgi. Alternatief on taas kai sopimusvalmistaja, varsinainen panimo Alvinne. Joidenkin arvioiden mukaan reippaasti humalainen ja mausteinen olut, mutta ei sellaiset ominaisuudet tulleet oikein esille. Helsinki, One Pint Pub, 4.2.2008.

De Dochter van de Korenaar Bravoure

Ooh, täysin tuntemattoman panimon tuntemattoman oluen tuoksussa yllättäen vieno savun häivähdys. Samean ruskean juoman maussa on savua on huomattavasti enemmän. Ei lähelläkään rauchbier-voimakkuutta, mutta mukavasti ryydittää muuten suhteellisen tavanomaista kevyen hedelmäistä maltaista hiivaista belgityyliä. Ei ehkä bravuuri, mutta ilman muuta positiivinen kokemus. Helsinki, One Pint Pub, 4.2.2008.

Van Honsebrouck Kasteel Rouge

Tämä olut näköjään tunnetaan myös nimellä Kasteel Kriek, vaikka kyseessä on marja-ale, ei maustettu lambic. Hyvin päällekäypää makeaa kirsikkaisuutta, odotin vahvempaa mallasrunkoa. Miellyttävä juoma, mutta olueksi hämmentävän erilainen kokemus, toimii varmaan paremmin erilaisessa kontekstissa. Edelleen yhteisostos, kuten loputkin illan oluista. Helsinki, One Pint Pub, 4.2.2008.

Dilewyns/De Proef/Girardin Vicardin Tripel Gueuze

Toinen tyyliyhdistelmä, nyt tripeliä ja lambicia. Valmistuttaja Dilewyns, panimo De Proef ja lambic peräisin Girardinilta. Achouffon huipputuote nosti odotukset korkealle tähänkin, mutta nyt tuote osoittautui vaatimattomammaksi. 7%-oluen tuoksussa ja maussakin reippaammin lambicia, tripel-vaikutus jää taustalle. Miellyttävän kuiva kevyesti hapan olut, oikein mukava. Tämäkin jaettu pullo, vaikka ei isoa kokoa ollutkaan. Helsinki, One Pint Pub, 4.2.2008.

Achouffe Chouffe Houblon Dobbelen IPA Tripel

Onnistuin tekemään pullojen jakosopimuksen paikallisen harrastajan (itse asiassa melkein ammattilainen, restonomiopiskelija) kanssa, joten pääsin kiinni tähän 0.75 l pulloon. Äärimmäisen kiinnostava tyylihybridi kokeneelta kokeelliselta panimolta, tripelin ja imperial IPAn ristisiitos. Toimii kuin unelma, kovasti humalaa (Tomahawk, Amarillo ja Saaz; eli siis nokare tšekkipilsvivahdettakin), makeaa mallasta, belgihiivaa. Näyttääkin hyvältä, suunnattu ymmärtääkseni jenkkimarkkinoille. Tämä ehkä jäi koko neljän päivän Helsinki-turneen nautinnollisimmaksi olueksi. Helsinki, One Pint Pub, 4.2.2008.

Géants Gouyasse Tripel

Ruoholahden One Pint Pubin belgitapahtuma oli vetänyt paikan turvoksiin. Kalustuksessa ja atmosfäärissä ei näyttänyt tapahtuneen mitään muutoksia muutaman vuoden vierailutauon aikana, harkitun konstailematon varastohuoneen ja lähiöjuottolan hybridicharmi puree edelleen. Tapahtuman tarjonta pöyristyttävän runsas, yli sadasta panimosta noin 135 eri olutta. Mukana tietysti paljon tuttuakin, mutta suurin osa oluista minulle ennen kokeilemattomia. Nopea ensi valinta osui tähän pienen jättiläispaimon tuotteeseen, koska tripel on jonkinlainen suosikkini belgioluttyyleistä. Hieman makea, hieman hedelmäinen, tyylillisesti perustavaraa, belgihiivaa korostetusti, mutta ehkä tämä jäi kuitenkin vähän ohueksi. Helsinki, One Pint Pub, 4.2.2008.

Huvila Pekko Pale Ale

Hieno kullankeltainen kirkas olut, pehmeää kuivaa humalaa todella rapsakasti, tämäkin peittoaa kevyesti päivän tanskalaiset pale alet. Tyhmä nimi, mutta tätä savonlinnalaisten kannattaisi jakaa laajemminkin. Helsinki, Kaisla, 3.2.2008

Jerzy Kawalerowicz: Pocieg

1950-luvun lopulta puolalainen junafilmi. Selvästi uuden aallon vaikutusta Ranskasta. Murhaajaa jahdataan, mutta juoni on melko löysä. Pianojazzilla hommaa ryyditetään, mutta juttu ei etene kunnolla. Henkilöhahmot jäävät pinnallisiksi ja loppua venytetään turhaan. Kaikenlaista symboliikkaa tässä on varmasti reippaasti hallussa, mutta kovin hyvin sekään ei tule esille. Petyin tähän harmittavasti. Ehkä parasta lopun otokset Itämeren rantatyrskyistä.

Freeminer Bitter, real ale

Alkoholia vain 4%, mutta silti täyteläinen olut, humalaa ja mallasta, hyvin kuiva perusrakenne. Verrattuna päivän tanskalaisiin pale aleihin tässä päästään kunnolla oluen perusasioiden äärelle, makeus on pystytty välttämään. Helsinki, Angleterre, 3.2.2008.

Nørrebro New York Lager

Miellyttävästi Kööpenhaminassa panostetaan myös pohjahiivatuotantoon. Odotin tämän olevan hieman Brooklyn Lagerin tapainen, mutta enemmän jäädään ikävä kyllä Carlsbergin tasolle. Jonkinlaista maltaista helles-otetta on havaittavissa, mutta humalapuolella ollaan alhaisella tasolla. Hieman liian kylmää tämäkin. Helsinki, Pikkulintu, 3.2.2008.

Mikkeller All Others Pale

Tässä on humalaa reippaasti, mutta perustuntuma on silti yllättävän karamellimaltaisen makea. Odotin paljon kuivempaa olutta. Helsinki, Pikkulintu, 3.2.2008.

Struise Mikkeller

Hieman hapan tuoksu, samea keskiruskea, maku hienostuneen pehmeä. Tässä pitäisi olla katkeruutta peräti 130 IBUa, mutta ei erityisemmin havaittavissa. Belgia/Tanska-yhteistyön tuloksessa on ilmeisesti leikattu humalaa makealla maltaalla onnistuneesti. Makeuskaan ei ole hallitseva ominaisuus, vaan harvinaisen hyvä täyteläinen tasapaino. Olut on tehty Belgian Deca-panimossa, joka tunnetaan parhaiten Antiek-brändistään. Jotenkin tästä jää kuitenkin jotain puuttumaan, jälkimaku on liian sokerinen ja kokonaisuus voisi olla hieman puhtaampi. Olut on ymmärtääkseni tehty ratebeer.com-yhteisön tilauksesta. Helsinki, Pikkulintu, 3.2.2008.

Ølfabrikken Pale Ale

Melkoisen mukava tanskalainen pale, hieman liian kylmä tarjoilulämpötila. Tässä on mukana mäntyinen pihkainen vivahde, joka kuuluu tähän tyylilajiin, mutta josta en erityisemmin perusta. Helsinki, Pikkulintu, 3.2.2008.

Mallaskoski Nordic Brown Ale

Heti perään toinen kotimainen brown ale -uutuus.Seinäjoella on käytetty ruismallasta, johon Nordic-termi viitannee. Näyttää epäilyttävästi kotikaljalta, hyvin sameaa, ei vaahtoa eikä hiilihappoa. Maussa ei mitään vikaa, selvästi kuivempi kuin Huvilan tuote. Ohueksi tämä kuitenkin jää, jälkimakua ei juuri havaittavissa. Helsinki, William K Kurvi, 3.2.2008.

Huvila Centennial Brown Ale

Melkoisen makeaa karamellimallasta ja jälkimaussa kuivaa humalaa. Varsin onnistunut tasapainoinen ratkaisu Savonlinnasta tässä tyylisuunnassa. Helsinki, Hilpeä hauki, 3.2.2008

Thiriez Etoile du Nord

Belgityyppinen vaalea ale Ranskasta, Esquelbecqistä.Vaahtoaa voimakkaasti, tyypillinen belgihiivan maku, humalointia voisi olla enemmän. Jotenkin hieman etikkainenkin vivahde, ei oikein mukava. Helsinki, Kolme Kaisaa, 3.2.2008.

Mikkeller Monks Elixir

Mikkeller on yksi maineikkaimmista uusista tanskalaisista pienpanimoista. Oikeastaan se toimii palveluoperaattorin tavoin, sillä ei ole omaa panimoa, varsinainen valmistus tehdään muissa panimoissa. Nørrebron quadrupelin tapaan tämäkin hanatuote on kymmenprosenttinen belgitulkinta, tummempi ja mausteisempi, mutta yhtä lailla makea. Ehkä hieman liian kylmää, lakritsaa makuun nousee. Ei täysin miellyttävä, mutta parempi kuin Nørrebron variaatio. Helsinki, Pikkulintu, 2.2.2008.

Nørrebro St. Clara Quadrupel

Nørrebro on tuttu panimoravintola Kööpenhaminasta, tämä punaisenruskea vahva belgiale oli liian makea minun makuun, makeus tuntuu peittävän muut maut. Pikkulintu näkyy hankkineen jenkkipinttejä, noin 0.4 l kokoisia. Tämä tarjoilupaikka säilyttänee kirkkaasti Suomen ykkösbaarin aseman, ei tällaista valikoimaa ole Suomessa ennen nähty. Helsinki, Pikkulintu, 2.2.2008.

Amager Batch One

Toinen ennestään tuntematon panimo. Batch One on kai tyypiltään jonkinlainen imperial india pale ale. Kulttihumalaa Simcoe ei ole säästelty, lasiin tuntuu valuvan jotain kiinteää ainesta, olisiko humalakäpyjen palasia. Olut on hyvin sameaa ja vaahto ei tunnu kuolevan pinnalta millään. Amerikassa tämäntyyliset oluet ovat usein kirkkaampia, mutta maussa ei ole mitään valittamista. Paksua täyteläistä nestemäistä aromihumalaa, mutta täysin ihastunut en tähän olueen ollut. Helsinki, Pikkulintu, 2.2.2008.

Raasted Trippel

Myöhästyin Pikkulinnun Tanska-viikkojen avauksesta toista viikkoa, mutta tavaraa tuntuu olevan vielä jäljellä. Raastedin oluita en ole ennen juonut, tämä vaikuttaa täysin puhdasoppiselta belgitripeliltä. Ehkä hieman Westmallea makeampi, raikas hedelmäinen, appelsiininkuorta aistittavissa. Helsinki, Pikkulintu, 2.2.2008.

Downton Chocolate Orange Delight, real ale

Jo toinen maustettu real tänään. Tässä tummanruskeassa talvioluessa mennään sitten reippaammin makeuden puolelle. Alkoholiakin tuhdisti 5.8%. Suklaata ja appelsiinia on saatu makuun huomattava määrä, juuri muu ei oikein maistukaan. Tahmainen juoma ei ole minun suosikkityylejä, mutta hyvin tämä uppoaa Suomenlahden kylmässä viimassa. Helsinki, Kitty's, 2.2.2008.

Huvila Foxy Porter

Savonlinnasta täysin musta portteri, hieman makea, melko paksu ja täyteläinen maku. Kuitenkin edellisen savurealin jälkeen tämä tuntui hieman kevyeltä. Helsinki, Black Door, 2.2.2008.

Dark Star Smoke, real ale

Enpä muista näin savuista real alea juoneeni, tämä on täysin Bamberg-tasoa. Savun seassa on reippaasti tervaakin, ihan kuin oululaisia tervaleijonapastilleja olisi liuotettu mukaan. Muuten maku on kuiva, hyvin miellyttävä. Helsinki, Black Door, 2.2.2008

Fernando León de Aranoa: Los lunes al sol

Asturiasin Gijónin tapahtumista virikkeet saanut espanjalaisleffa on enimmäkseen kuvattu Vigossa, Galiciassa. Telakka siirretään Koreaan ja jengi jää työttömiksi. Elokuva käynnistyy työväen mielenosoituksella ja sitten siirrytään seuraamaan keski-ikäisten miesten angstia, kevyen hilpeässä hengessä aluksi. Baareissa istutaan paljon. Jalkapalloa katsotaan, Celta Vigon pelejä. Porukassa mukana myös venäläinen Sergei, jonka kanssa todetaan maalivahti Lev Jašinin legendaariset kyvyt. Australiaan muutosta haaveillaan, rähjäisen hotellihuoneen katosta näyttää löytyvän Australian karttaa muistuttava läiskä. Tuntuu, että on koko ajan febrero, helmikuu. Elokuva löystyy jälkipuoliskolla, luisutaan tavanomaiseen arkirealismiin. Loppu ei ole mitenkään tyydyttävä, käsikirjoittaja ei ole keksinyt minkäänlaista ratkaisua, kunhan vain katkaistaan tarina.

Daleside Morocco Ale

Tummanruskea, hyvin mausteinen. Inkivääriä, ehkä jopa kardemummaa. Makeaa mallasta, lopussa hieman kuivaa puraisua, mutta ei mitenkään minun makuuni.

Highgate Old Ember

Keskiruskea hunajaolut ei erityisemmin poikkea makukokonaisuudeltaan saman panimon Old Alesta. Ehkä kuitenkin makeampi, koska alkoholiakin enemmän, 6.5%. Hunajaa melko hillitysti, mutta ehkä humala ei pääse lopussa esiin yhtä hyvin kuin Old Alessa. Kokonaisuutena vähemmän miellyttävä.

Highgate Old Ale

West Midlands eli lähinnä Birminghamin ympäristö on Englannin perinteisiä vahvoja olutalueita, tunnettu varsinkin mildeistaan. Walsallin Highgate on seudun ykköspanimoja, jonka vaiheet ovat suhteellisen värikkäät. Global Star -pubiketju osti sen viime kesänä ja ehkä sen seurauksena panimon tuotteet ovat pitkästä aikaa rantautuneet Suomeen. Old Ale on nykyään hieman epämuodikas tyyli, Old Peculier on varmaan tunnetuin nykyisistä edustajista. Highgaten old on tumman ruskea, pehmeän maltainen hienostunut juoma on lähellä mildia, vaikka alkoholia on siihen lokeroon liikaa, eli 5.1%. Makeuttakin on Old Peculieria enemmän, mutta hillitysti. Varmaankin karamellimaltaita on leikattu reippaalla humaloinnilla ja lopputulos on mukavan tasapainoinen. Perinteisiä viktoriaanisia old aleja todellakin varastoitiin pitkään, jolloin jonkinlainen etikkaisuus ja happamuus kuului asiaan. Tämä maistuu hyvin tuoreelta. Join tämän lähes huoneenlämpöisenä saksalaisen alppisuklaan kanssa ja yhdistelmä tuntui erinomaiselta.

Lynne Ramsay: Morvern Callar

Tummasävyinen skottileffa nuoresta naisesta, joka hävittää itsemurhan tehneen poikaystävänsä ruumiin ja lähettää tämän romaanikäsikirjoituksen kustantajalle omalla nimellään. Käynnistyy melko mukavasti, mutta ohenee pahasti kun tarina siirtyy Espanjaan. Loppu todella löysä, raha tuntuu ratkaisevan kaiken. Jonkinlaista hyönteisfiksaatiota havaittavissa hieman Buñuelin tyyliin. Parasta karut miljöökuvaukset Obanissa ja Almeriassa.