Olutnautiskelija, hophedonisti, kulkumies. Huomioita myös jalkapallosta, kirjoista, elokuvista ja musiikista.
keskiviikko 21. toukokuuta 2008
Martin Scorsese: Shine a Light
Harmittavan tavanomainen konserttifilmi. Alussa yritetetään keventää tunnelmaa keikkaa edeltävällä kaaoksella ja Scorsese tuo itseään kovasti esille, mutta ei oikein huvita. Itse konsertti kuvattu vakuuttavasti lukemattomilla kameroilla ja onnistuneilla leikkauksilla, äänenlaatukin varmaan parasta mahdollista tasoa. Materiaali on taattua laatua, tunnetuimmat kappaleet käydään hyvin läpi, Jumping Jack Flashillä lähdetään ja Satisfactioniin päädytään. Ei kuitenkaan Honky Tonk Womenia, se on paha puute. Suosikkilevyltäni Exile on Main St:ltä mukavasti mukana All Down the Line, Tumbling Dice ja Loving Cup, vielä lopputeksteissä nimikappale Shine a Light, tosin studioversiona. Mick Jagger on ehdottomasti edelleen elämänsä kunnossa, mutta Keith Richards on jo masentavaa katseltavaa, bändin kitaransoitto on nyt täysin Ronnie Woodin varassa. Vierailijoina Buddy Guy, Christina Aguilera ja joku Jack White. Aguilera näyttää sensaatiomaiselta, mutta duetto Jaggerin kanssa Live With Me'ssä epäonnistuu näyttävästi. Huhujen mukaanhan Richards luuli Aguileraa bändäriksi ja töni tämän pois lavalta. Elokuvassakin Richards tuntuu kappaleen jälkeen kyselevän Woodilta, "kuka ihme tämä oli". Ehkä Jagger unohti kertoa Keefille, että agendalla on tämmöinenkin. Far Away Eyes toimii hienosti, Gram Parsonsin henkisenä, lähes tribuuttina. Samoin As Tears Go By, tunnetta mukana. Elokuvan lopussa ehkä hienoin kohta, kamera ajaa takahuoneen läpi ulos kadulle ja nousee sitten ilmaan öisen Manhattanin yläpuolelle, aivan suvereeni kuva, Brooklynin sillatkin erottuu hienosti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti