Olutnautiskelija, hophedonisti, kulkumies. Huomioita myös jalkapallosta, kirjoista, elokuvista ja musiikista.
lauantai 10. toukokuuta 2008
Roman Polanski: The Pianist
Varsovan juutalaisten tarina 1939-45, yksilökohtalon näkökulmasta. Ei ehkä varsinaisesti mitään uutta tule esille, mutta Polanskin omakohtaisista kokemuksista on aistittavissa poikkeuksellista syvyyttä, tosin se käy ehkä ilmi vain joistain yksittäisistä kohtauksista. Englanninkielen käyttö tökkii pahasti koko ajan, jokin parempi ratkaisu tähän olisi pitänyt saada. Ylen kopiossa kuvasuhde 4:3, törkeää. Lavastus on hienoa, samoin Wojciech Kilarin musiikki. Varsovan gheton vastarinta 1943 jää aivan liian laimealle kuvaukselle. Yleisempi kansannousu 1944 tulee paremmin esille. Saksalaisupseerin inhimillisyys pianistia kohtaan loppuvaiheissa tuntuu hieman laskelmoidulta. Elokuvassa tylsää haahuilua yllättävän pitkään piileskelytiloissa, leikkaaja näyttää nukkuneen pahasti. Elokuva jää pahasti ulkokohtaiseksi, paljon parempaa olisin odottanut. Missään nimessä tämä ei ole lähelläkään Polanskin parhaiden elokuvien tasoa.
Polanskin "Pianisti" tuli juuri YLEn Teemalta, ja itselleni oli kyseessä ko. elokuvan suhteen "ensikosketus".
VastaaPoistaKokonaisuutena elokuva oli mielestäni varsin vaikuttava, mutta heti on muistutettava siitä tosiasiasta, että yksikään näyttelijä ei ole vielä onnistunut näyttelemään soittamista uskottavasti, ja lisäksi; jos ihminen on elänyt pitkään harjoittelematta soittoa painajaismaisissa olosuhteissa nälkää nähden ja raskasta orjatyötä tehden, ei tämä taatusti ole kykenevä vetäisemään Chopinin g-molli Balladia silmät kiinni, kuin "tuosta vaan" - ihan yhtä loogista kuin esittää vuosia keskitysleirillä ollut tennishuippu tekemässä näyttävää paluuta heti vankeudesta vapauduttuaan Wimbledonissa voittaen vastustajansa 6-0, 6-0, 6-0!...
Itse en kokenut elokuvan loppupuolen saksalais upseerin käytöstä pianistia kohtaan mitenkään laskelmoituna; natsienkin joukossa oli taatusti niitä, jotka olivat joukoissa "pakon sanelemana", sekä niitä, jotka aidosti rakastivat musiikkia. Joskus näitä elokuvia katsoessa tuntuu pikemminkin siltä, että saksalaisten kuvaaminen täysin ihmisyytensä kadottaneiksi tappokoneiksi on "laskelmoitua", joskaan historian valossa ei valitettavasti kovinkaan epärealistista. Tosin pelko saa kenet tahansa tekemään mitä tahansa.
Adrien Brodyn rooli pianisti Wladyslaw Szpilmanina oli kyllä vaikuttava näyttelijäsuoritus - lukuun ottamatta soittokohtauksia.
Hyviä pointteja, en osaa soittamista arvioida, mutta tuo sama hyppy keskitysleiriltä huippuvireeseen kiinnitti huomiota.
VastaaPoistaSaksalaisten moniulotteinen kuvaaminen olisi tietysti suotavaa, mutta tässä se jotenkin tökki kuitenkin. Niin kuin jotkin muutkin asiat, mutta kyllähän leffa mielenkiintoinen on.