Teuvo Tulio: Rakkauden risti

Tämä Puškin-tulkinta on Tulion kylmäävimpiä suorituksia. Vaikka ultramelodraaman kuinka yrittäisi ottaa camp-huumorina, niin nauru tukehtuu vääjäämättä kurkkuun ja esille tulee vain korisevaa kouristelua. Tarina starttaa goottisella kauhufilmikuvastolla. Meri tyrskyää kuin lopullisen ilmastonmuutoksen seurauksena saapuvan maailmanlopun edellä. Mielipuolinen majakanvartija hohottaa, pahanilman linnut kiljuvat ja majakkakissakin irvistelee kuin kristittyjen kimppuun hyökkäävä leijona. Jälleen takaumarakenne ja Tulion tyypillinen vuoristorata-ajelu syöksähtää käyntiin. Idyllisessä johdannossa viaton Regina Linnanheimo esiintyy suomifilmin parhaiden perinteiden mukaan full frontal -alastonkohtauksessa. Kaupungin ja maaseudun vastakkainasettelu on Tuliolla aina yhtä jyrkkä. Ville Salmisen elostelijakonsuli vie tytön pois, raiskaa ja heittää katuojaan. Prostituutio on edessä, mutta muuan taiteilijanplanttu poimii Reginan kyytiin, huvittavan hilpeät jäähyväiset bordellissa kohti häitä suunnistavalle Reginalle kanssasisarilta. Suhteen tuloksena on Rakkauden risti -niminen maalaus, joka on Tulion julkeimpia päällekarkauksia kristinuskon pyhimpiä arvoja vastaan, en ymmärrä miten provokaatio meni sensuurista läpi. Seuraavaksi Reginan häiriintynyttä isää groteskisti huijataan, harvoin näkee näin kyynistä ja kylmäsydämistä heikomman hyväksikäyttöä. Tuliolla ei näköjään ollut tässä vaiheessa (1946) jäljellä enää pienintäkään epäilystä ihmisen pahuudesta. Sodan jälkeen näkemys oli varmaan hyvinkin yleinen, mutta kovin moni ei tuonut sitä esille näin paljaana. Sitten lauletaan baarissa venäjäksi, en ymmärrä mahdollisia viittauksia, ehkä tapahtuma-aikaan 1800-luvulla, ehkä Puškiniin, ehkä sotaan, ehkä Pietarissa syntyneen Tulion omaan taustaan, jne. Loppu on pelkkää makaaberia kuolema-haaveilua.