Wolfgang Staudte: Die Mörder sind unter uns

Pääsin ensi kertaa näkemään ehkä maineikkaimman sodanjälkeisen saksalaisleffan. Berliinin raunioissa kuvatut elokuvat ovat melkein oma genrensä, mutta harvemmin asialla kai olivat itse saksalaiset. Visuaalisesti vaikuttava, mutta muuten melko hajanainen rakenne. Noirahtavia aineksia, mutta ei oikein tarkennu sinnekään päin. Juoni kaartelee aikansa ja tiivistyy sitten tendenssimäisesti lopussa, pointti isketään katsojan kurkusta läpi niin että hitaampikin tajuaa. Sotarikollisnilkki nousee heti sodan jälkeen uudelleen johtotehtäviin. Ohjaaja Staudte vaikutti myöhemmin DDR:ssä, joten mustavalkoisuus on ymmärrettävää, varsinkin kun elokuva kai valmistui neuvostoliittolaisten ohjauksessa. DDR:ssäkin murhaajat nousivat Erich Mielken tapaan aika vinhasti uuden systeemin huipulle. Varmaan vaikeissa oloissa tehty heti 1946, jättää jälkeensä hieman ristiriitaisen ja kylmänkin tunnelman. Film ohne Titelissä hehkunut Hildegard Knef ei tässä pääse samaan vauhtiin, eikä todellakaan näytä vastavapautuneelta keskitysleirivangilta. Tämä jää kauaksi vaikkapa Rossellinin ja Wilderin Berliini-leffoista.