Kirjan lyhyessä johdannossa Springsteen asemoidaan ihailtavasti. Jos amerikkalaisessa populaarikulttuurin kontekstissa (Springsteenin oman kiteytyksen mukaisesti) Presley vapautti vartalon/ruumiin (body) ja Dylan vapautti mielen/älyn (mind), niin Springsteenin oma fokus on ollut tunteessa (heart, soul), sulkematta pois bodya ja mindia. Varmaankaan Springsteen ei ole saavuttanut Presleyn tai Dylanin laajuista läpitunkevaa kulttuurivallankumousta, mutta syvemmälle hän on tasalaatuisemmassa tuotannossaan päässyt. Hyvä alku, mutta muuten tämä kirja on pettymys. Filosofit tuntuvat kirjoittavan mistä haluavat, ja suhde Springsteeniin jää löyhäksi. Varsinkin musiikkiin kokonaisuutena, aivan liikaa kiinnitetään huomiota teksteihin. Erityisen vaivaannuttava on Peter Panin ja Born to Runin yhteyksiin pureutuva essee. Melko löysää tarkastelua encoreiden määrän suhteesta konserttilipun ostajan saamaan vastineeseen rahoilleen. Yksi erikoisimmista artikkeleista pohdiskelee demokratian ilmenemismuotoja ja 1930-luvun diktatuureja Born in the USA:n väärintulkintojen yhteydessä.
Ehkä inspiroitunein teksti etsii Karl Jaspersin pre-eksistentiaalisen filosofian heijastuksia Springsteenin tuotannossa, mutta tässäkin käsitellään vain laulujen sanoja. Parhaiten kirjan otsikkoa vastaavaa jälkeä syntyy Michael Ventimiglian artikkelissa, pahuuden filosofinen pohdinta Nebraska-albumin synkällä pelikentällä.
Suhteellisen paljon asiavirheitä mm. vuosiluvuissa ja painovirheitäkin, hauskimpana ehkä "Hungary Heart". Juurikaan uusia näkökulmia Springsteenin tuotantoon ei synny. Parempi lopputulos olisi varmaan syntynyt, jos kirjoittajat olisivat ottaneet lähtökohdaksi musiikin ja lähteneet sieltä etenemään kohti filosofisia ulottuvuuksia. Nyt tutkijat ovat ottaneet olemassaolleen tutkimusaiheensa ja liimanneet siihen Springsteenin päälle. Ei voi välttää ajatusta, että filosofit ovat päättäneet kerätä löysää rahaa Springsteenin nimellä minimaalisella panostuksella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti