Samuel Fuller: The Big Red One

Fullerin omiin sotakokemuksiin perustuva elokuva ei kunnolla kolahtanut ensikatsomalla. eikä sitä tee tämä pitempi postuumi rekonstruoitu versiokaan. Sota mikrotasolta, yhden kiväärijoukkueen näkökulmasta, on traagista kaaosta, mutta Fuller ei saa tarpeeksi tunnetta mukaan. Muutama vaikuttava kohtaus löytyy, mutta episodimainen rakenne on löysä ja liian viihteellinen. Tapahtumat todellakin hypähtelevät nopeasti ensimmäisestä maailmansodasta Pohjois-Afrikkaan 1942, Sisiliaan, ja todella järjettömästi yhtä äkkiä Normandiaan 1944. Muistelin, että alkuperäinen elokuva tapahtuu enemmän Italiassa. Lopussa ollaan Tšekkoslovakiassa toukokuussa 1945. Päähenkilöt ovat onnistuneesti nuoria poikia, tosin kersanttina Lee Marvin on sitten täydellisesti yli-ikäinen. Todella omituisessa kohtauksessa Fuller itse näyttää kuvaavan kaitafilmille saksalaisia siviilejä lokakuussa 1944 jossain Hürtgenin metsän läheisyydessä, ehkä Strasbourgin tienoilla. Tätä ei taatusti ollut alkuperäisessä versiossa. Fullerin alter egon jatkuva sikarinpoltto kaikissa tilanteissa Omaha Beachiä myöten on pelkästään lapsellista.

Hannover 96 - Schalke 1-0

Bundesligan talvitauko ei tunnu ainakaan nostaneen pelaajien taitotasoa, melkoisen tunnotonta käsittelyä Hannoverissa. Schalke loi koko ensi jakson tilanteita hölmöilevän hannoverilaispuolustuksen kustannuksella, mutta huippuvireinen maalivahti Robert Enke pelasti kaikki muut paitsi kaksi tolppalaukausta. Hannoverin ensimmäisestä hyökkäyksestä portugalilaispakki Sergio Pinto heitti hallitusti roikun takaylänurkkaan. Jäi ottelun ainoaksi. Toisella jaksolla vähemmän tilanteita, Schalke todella vaisu. Forssell pelasi lopussa kymmenen minuuttia.

Bruce Springsteen: Working on a Dream

Springsteen julkaisee nopeasti uutta materiaalia Magic-mestariteoksen jälkeen. Liian nopeasti? Missään nimessä tämä ei tunnu nousevan Magicin tasolle, mutta ei ehkä jää miksikään väliteokseksikaan Devils & Dustin tapaan. Ja silläkin levyllä on paljon ansioita. Tekstit pelastavat tässä paljon, kyseessä on Springsteenin henkilökohtaisin tuotos sitten Tunnel of Loven 1987. Musiikilliset tavoitteet ovat aivan toisaalla kuin monipuolista energistä rockia pukanneella Magicilla. Kitarat on jätetty taustalle, rummutkin osittain, etualalla koskettimet, osin jousiakin. Tyyli on lähinnä folkahtavaa poppia, 60-lukulainen tuottaja Brendan O'Brienin suosima wall of sound on tukkoisempi kuin Magicilla. Itse asiassa tällaista puuromaista äänimattoa ei Springsteenillä ole ollut sitten 1975 Born to Runin. Britti-invaasio tuntuu, ehkä enemmän kuin kertaakaan Springsteenin uralla. Spector ei enää riitä, nyt mennään jo täysipainoisesti Bacharachin tyyliseen paisutteluun. Se on makuasia, mutta ei tämä rock-miestä ilahduta. Varsinkin kun sävellykset ja melodiat ovat auttamatta tylsempiä ja monotonisempia kuin Magicillä. Springsteenin tapauksessa rima on aina korkealla, ei voi odottaa kuin alan parasta. Toisaalta sanoituspuolella ja sanoitusten rakennedramatiikassa ei ole mitään valittamista. Jo Magicilla esillä olleet ikääntymisen ja kuoleman teemat tulevat pintaan ja lomittuvat 59-vuotiaan perheenisän pitkän parisuhteen herkkään peilailuun, lähes ainutlaatuisella tavalla.

Aloitus on yllättävä ja osittain poikkeava levyn kokonaisteemasta. Springsteen on aina kertonut olevansa suuri western-fani, mutta Outlaw Pete on käytännössä hänen ensimmäinen oma klassinen lännentarinansa. Teksti toimii kuin unelma, tästä Budd Boetticher olisi rakentanut hienon elokuvan. Mutta sävellys on jotenkin tylsä, ei kehity useista tempomuutoksista huolimatta, jumputtavaa perusrytmiä lähes rap-tyyliin puhutun tarinan taustalla. Mausteita on liian vähän, mutta onneksi sentään kaksintaistelun kohdalla ensi kerran Morricone/Calexico -tyylinen spagettikostajaharppu. Eeppisen kappaleen kesto on kahdeksan minuuttia, se on ymmärtääkseni pisin Springsteenin studiolevyllä sitten 1975 Junglelandin. My Lucky Day jatkaa lähes samalla pomppivalla musiikilla, mutta teksti kiertyy levyn henkilökohtaisempiin pääteemoihin optimistisesti, ei kolahda tämäkään minuun.

Levyn nimen ja julkaisuajankohdan takia oli helppo odottaa Barack Obaman kauden alun tunnelmointia. Nimikappaleessa onkin viittauksia uuteen alkuun, mutta enemmän tämäkin heijastelee Springsteenin parisuhteen tilannetta. Hieno melodia, poppia, Springsteen ei ole koskaan ennen kuulostanut näin paljon Roy Orbisonilta. Queen of the Supermarket on ehkä levyn vaikeimmin sulateltava kappale. Kukapa ei olisi ihastunut lähikaupan kassaneitiin, mutta valtava Bacharach-tyylinen oopperamainen paatos on niin raskas, että parodia ei ole kaukana. Springsteen on silti tosissaan, ei epäilystäkään. Haluaisin kyllä nähdä saako Bruce tämän toimimaan livenä.

Lihaksikasta kitaraa tulee ensi kerran kunnolla etualalle What Love Can Do?ssa, mutta löysä melodia tässäkin. Monessa kappaleessa on muistumia Magic-levyn Gypsy Bikerin sävelkuviosta, ehkä eniten This Lifessa, joka rullaa hienon vaivattomasti lopun upeaan saksofonisooloon asti. This Life on levyn avainkappale teemaltaankin, tässä viitataan jo kuoleman jälkeiseen seuraavaan elämään. Päähenkilön universumi on naisen hameen helmaa hypistelevissä sormenpäissä. Good Eye poikkeaa yllättävästi levyn äänimaisemasta, pelkistettyä moraalista shouting blues -ulvontaa.

Tomorrow Never Knows on heleää folkia, mutta romanttinen teksti on ehkä liian kesyä Springsteenin tasolle. Life Itself kääntyy huomattavasti synkemmäksi, tuuli puhaltaa mustissa jalavissa, muistuttaa jotenkin Souls of the Departedia vuodelta 1992, tylsempi kylläkin. Kaunis Kingdom of Days on levyn huippuhetkiä, soljuva keskitempoinen voimapopballadi. Jos tämä on Patti Scialfalle osoitettu, niin rouva voi olla todella tyytyväinen. Surprise, Surprise tuo mieleen Magicin kuolemattoman Girls in Their Summer Clothesin, helkkyvää aurinkopoppia.

Springsteen on jo siinä iässä, että joutuu tekemään muistokirjoituksia joka levylleen. Levyn varsinainen päätöskappale on The Last Carnival, ilmiömäinen pakahduttavan onnistunut viimeinen moikkaus viime vuonna kuolleelle Dan Federicille. Sirkussymboliikka toimii tavalla, josta Fellini saattoi vain uneksia. Heijastelee hienosti myös 1973 kirjoitettua Wild Billy's Circus Storya. Bonuksena vielä Mickey Rourken pyynnöstä The Wrestler-leffaan kirjoitettu akustinen kappale, tekstiltään muistuttaa Streets of Philadelphiaa, muuten pelkistetympi ja koskettavampi, nivoutuu täydellisesti elokuvan tunnelmaan, mestarin työtä.

Levyn kylkiäis-dvd:llä on video uudesta Halloween-kappaleesta A Night with the Jersey Devil. Taatusti Springsteenin uran visuaalisin video, muistumia ainakin The Night of the Hunter -leffasta. New Jerseyn oman paholaisen ympärillä pyörivä mustaa huumoria sykkivä tarina isketään perille massiivisella bluesvyörytyksellä. Tekstissä siteerataan Gene Vincentin Baby Bluesia ja saarnaaja Robert Jonesia. Aivan loistavaa, tykkään enemmän Springsteenin tästä puolesta kuin Working on a Dreamilla eniten esillä olevasta.

Sam Peckinpah: Ride the High Country

Peckinpahin täysosumakakkosohjaus kestää toistuvia katseluja. Lucien Ballardin kuvaamat upeat syystalviset vuoristomaisemat Inyo National Forestista, Kalifornian Sierra Nevadalla, Yosemiten itäpuolella, Peckinpahin lapsuuden maisemissa. Peckinpahin klassinen ympäristö, villin lännen viimeiset vuodet; autot, kamelit ja tivolit ovat saapuneet. Elokuvassa on klassinen rakenne, fordilainen humoristinen kapakkatappelu ja hawksilainen vahva nainen. Toisaalta 50-luvun modernistisia aineksia, Mannin ja Boetticherin tyyppistä neuroottisuutta, yhdistyneenä Peckinpahin sotasukupolven illuusiottomuuteen. Syrjäseutujen ahdasmielinen uskonnollisuus ja perheväkivalta. Elokuvan jännite ehkä aavistuksen löystyy hääkuvioissa kaivoskylässä. Old-timerit Joel McCrea ja Randolph Scott eivät ehkä koskaan olleet parempia kuin tässä. Viimeisessä kuvassa näytetty kuolemakohtaus on ehkä elokuvan historian tyylitietoisin ja lämminhenkisin.

Stéphane Krausz & Barbara Necek: Popov, agent double

Mielenkiintoinen ranskalaisdokumentti serbivakooja Duško Popovista, jonka Ian Fleming tapasi Estorilin kasinolla 1941. Ilmeisiä esikuvia James Bondille. Dubrovnikissa syntynyt varakas playboy, antinatsi, joka värväytyi kaksoisagenttina Abwehriin, toimi brittien laskuun. Hauskaa kuvamateriaalia mm. sodanaikaisesta Lissabonista, mukana fiktiopätkiäkin, hilpeästi Peter Lorre nähdään rulettipöydässä. Popov kävi USA:ssakin ja ilmeisesti kertoi tarkasti Pearl Harbor -hyökkäyssuunnitelmasta J.Edgar Hooverille, joka viittasi kintaalla asialle. Simone Simonin (Cat People) poikaystävä New Yorkissa. Mielenkiintoisesti miehen toiminnasta ei juuri kerrota vuosilta 1942-43, 1944 osallistui Normandian maihinnousun disinformaation syöttämiseen saksalaisille. Ei paljastunut koskaan, dokumentissa kaveri esiintyy vielä tv:n talk show'ssa 1970-luvulla.

Batemans Victory Ale

Alkon brittiuutuus on käsittääkseni ennenkin tuotu Suomeen. Mallasta ja karamellia 6%:n keitoksessa, aivan liian makeaa. Metallisen mitäänsanomaton, hienoista sekahedelmävivahdetta, leipäisyyttä. Nihkeää, ei maistu tuoreelta. Varsin epäonnistunut esimerkki ESB-tyylisestä oluesta. Ostopaikka Oulu, Välivainion Alko.

Flying Dog Snake Dog India Pale Ale, 2009

Tätä olutta oli jossain vaiheessa Suomessa maitokauppajakelussa. Nyt uusi vahvempi (7,1%) versio marylandilaiseksi muuttuneen Colorado-panimon IPAsta. Hedelmäinen, pehmeän maltainen, humalointi jonkin verran voimakkaampaa kuin esim. Brooklyn EIPAssa. Kuiva jälkimaku kestää todella pitkään, olut ei ole kovin kaukana Sierra Nevada Pale Alesta. IBU-katkerolukema mukavat 60. Yllättävästi tämä vaikuttaa hyvin samanlaiselta kuin kevyempi versio. Ostopaikka Oulu, Linnanmaan Alko.

Splügen

Vielä yksi teollisuustuote, tämä paljon edellistä heikompi, hyvin kevyesti viljainen, aavistuksen makea. Malpensa, Buoncaffe!, 26.1.2009.

Moretti Baffo d'Oro

Jokin erikoisversio bulkkitavarasta, 4,8%. Ehkä normaalia maltaisempi ja täyteläisempi, mutta ei haltioittava kokemus. 100% puro malto, Italiassa hehkutetaan täysmallasoluista, doppio malto on yleinen laatuluonnehdinta. Ilmeisesti korvikkeiden ja lisäaineiden käyttö on niin yleistä että ohramaltaan käyttöä on syytä korostaa olutmarkkinoinnissa. Malpensa, Harry's Bar, 26.1.2009.

Lambrate Domm

Lambraten baari aukesi lopulta lounasaikanakin, vaikka näytti pitkään autiolta ja ehdin syödä muualla. Kävin tsekkaamassa myös Piazzale Loreto -aukion, jossa 1945 Mussolinin ja hänen rakastajattarensa ruumiita roikotettiin päät alaspäin huoltoaseman pihassa. Huoltoasemaa ei ollut enää, sen paikalla ilmeisesti McDonald's.

Domm ei ole täysin tyylipuhdas hefeweizen, hieman tavallista kuivempi, humalaa hyvin maussa. Tyypillinen vehnähiivan aromi, ei kuitenkaan banaanimaisuutta, 5,2%. Baarimestarit alkavat jo tuntemaan. Tänne olisi helppo kotiutua, jos sattuisi oleskelemaan pitempään. Hendrixiä soitetaan, paikka melko täynnä, mutta ei aivan samaa tungosta kuin iltaisin. Tämä jäi viimeiseksi Lambrate-bongaukseksi, koska yksikään kausioluista (kölsch, dunkelweizen, english strong ale) ei ollut saatavissa. Oluet halvempia lounasaikaan, virallisesti 4,20€, mutta kovalla kädellä tatuoitu Zampa-juomanlaskija myi tasarahalla 4€. Ensi kertaa näin, kun olutta, Ghisaa, laskettiin hanasta tupperware-tyyliseen laakeaan neliömäiseen kannelliseen muovikippoon. Tyytyväinen asiakas lähti viemään kippoa pois. Milano, Birrificio Lambrate, 26.1.2009.

Amarcord La Tabachéra

Jalkapallo-ottelun jälkitunnelmissa ensimmäinen koskaan juomani sanmarinolainen olut. Panimon nimi varmaankin kunnianosoitus Fellinin Rimini-leffalle. 10-prosenttinen pläjäys, makeahko, yllättävän ohut, alkoholi peittyy kohtuuhyvin, mutta ei täysin. Ei mitään belgityyliä. Ei tämä ihan suomalaisten IVB-oluiden tasolle jää, mutta ei paljoa paremmaksi kohoa. Ostopaikka Milano, A Tutta Birra.

Inter - Sampdoria 1-0

Milan, siis AC Milan, oli aiemmin suosikkijoukkueeni italialaisista ryhmistä, lähinnä 1970-luvulla Gianni Riveran vielä pelatessa. Tykkäsin joukkueesta vielä Berlusconin kauden alkuaikoinakin, Baresin, Rijkaardin ja van Bastenin ryhmästä. Berlusconin jutut alkoivat tökkiä lopulta liikaa ja kun vielä Beckham tuli täksi talveksi Milaniin, oli helppo päätös ajoittaa Milanon vierailu Seria A:ta johtavan Interin kotimatsin ajaksi. Vastustaja Sampdorian olen nähnyt jo kerran aikaisemmin livenä, 1992 Euroopan Cupin finaalissa Wembleyllä Barcelonaa vastaan. Lipun sai ostettua melko helposti italiankielisestä nettikaupasta. Menomatkalla oli pientä hämminkiä, kun metrojuna pimeni Cadornan pysäkille ja harkitsin jo muuta liikkumismuotoa. Olin liikkeellä melko aikaisin ja Lotto-metroasemalta oli suhteellisen vaikea päättää pimeässä missä suunnassa San Siro on, olin taas kartan ulkopuolella. Lopulta Interin väreissä liikkuvaa jengiä alkoi lähteä valumaan yhteen suuntaan, kävelymatkaa oli toista kilometriä. San Siro tuttu televisiosta, neliömäinen jättistadion, nurkissa pyöreät tornit. Ihmettelin miksi jengiä kerääntyy nurmikolle tienristeyksen lähelle stadionin ulkopuolelle. Syy selvisi, kohta Interin tummaikkunainen bussi saapui poliisisaattuessa risteykseen porukan hurratessa, kurvaten stadionin alle. Sisäänpääsy suhteellisen työlästä, henkilöllisyys tarkistettiin useaan kertaan. Paikkani oli kakkostasolla suhteellisen lähellä keskiviivaa. Periaatteessa hyvä paikka, mutta olisi saanut olla pari riviä ylempänä, typerä kaide peitti osittain näkökenttää, tyypillinen italialainen suunnittelumoka. Matsi alkoi myöhään, 20:30, sää oli melko viileä, mutta kuitenkin tyyni, olen katsonut jalkapalloa kylmemmässäkin. Katsojia noin 45 000, ei siis lähelläkään täyttä, mutta hyvä ja äänekäs tunnelma. Sampdorian kannattajat räjäyttelivät hätkähdyttäviä pommeja pitkin peliä. Interin ydinkannattajat levittivät valtavan lakanan katsomon päälle ennen alkuvihellystä. Paikalla näkyi muutamia keltapaitaisia ruotsalaisia, vaikka Zlatan Ibrahimovic oli pelikiellossa.

Interin kokoonpanossa uusi laitapakki Santon, muuten odotettu kokoonpano, ylipainoinen "Imperatore" Adriano Zlatanin paikalla. Sampdorialla suhteellisen tuntematon ryhmä nykyään, Antonio Cassanoa ei näkynyt. Sekavaa katkonaista peliä, paljon loukkaantumisia. Sampdoria pelasi ennakkoluulottomasti ja sai muutamia hyviä paikkoja. Interin peli tökki aika raskaasti, mutta jakson lopulla Inter sai otetta, Adriano survoi luukulta johtomaalin. Toppari Chivu vakuuttava, keskikentän argentiinalaiset Zanetti ja Cambiasso keskinkertaisia. Sampdorian paras vaalea liettualainen Marius Stankevičius, muistutti pelityyliltään Gutia. Toinen jakso samaa rikkomista, Inter jäädytti puolustuksessa, mutta ei saanut aikaan järjestelmällistä hyökkäyspeliä. Adriano vietti aikaa laidalla, kehnoa jälkeä. Figo, 36 v, tuli vaihdosta sisään ja piristi hieman loppua. Peräti kuusi minuuttia lisäaikaa, mutta ei Sampdorialla tuntunut usko riittävän tasoitukseen. Mourinho kiukutteli itselleen ulosajon ja Adrianollekin tuli myöhemmin kolmen ottelun pelikielto tv-kuvan perusteella nyrkillä lyömisestä. Tyypillinen taktinen italialainen peli, ei suuria hienouksia. Stadionilta pääsi tavallista sutjakkaammin ulos.

Baladin Birra Lurisia Dieci

Jalkapallo-otteluun virittäytymistä hotellissa. Olut vaikutti eläväiseltä, onneksi ennakoin tilanteen ja avasin pullon lavuaarin päällä. Korkin avaamisen jälkeen vaahtoa purkautui vahvasti, mutta sain lähes kaiken talteen. Painetta oli paljon, sisältöä purkautui ulos huomattavan kauan. Kullankeltainen vahva ale, 9%. Mausteinen, hunajainen, hieman simatyylinen olematta kuitenkaan varsinaisesti makea. Ei korostunutta humalointia, mutta varsin miellyttävä olut. Ostopaikka Milano, A Tutta Birra.

Peroni Nastro Azzurro

Napolilaistyylisessä pizzeriassa hanaolut. Ei juuri makua, lopussa kohtuullinen humalan puraisu, hyvin kuiva muutenkin. Ei mallasrunkoa. Milano, Sorelle Capitone, 25.1.2009.

Zythum Steam Beer

Aurinkoisessa sunnuntaiaamupäivässä tyylikkäässä vilkkaassa kahvilassa milanolaisen pienpanimon olutta hanassa. En ole varma oliko se tätä höyryversiota, mutta tämä on panimon tarjonnassa lähinnä peruslageria. Sellaiselta nimittäin maistui, tai ei siis maistunut juuri miltään. Jälkimaussa ehkä hieman tavallista enemmän humalaa. Piti tilata yhdeltä tiskiltä ja maksaa toiselle. Pöytään tuli monenlaista pikkupurtavaa. Useassa baarissa ehdin jo ihmetellä, miten vessojen lavuaareihin saa tulemaan vettä. Täällä hoksasin, että lattialla on jalkakytkin, josta homma käynnistyy, vähän niin kuin junien vessoissa huuhtelu. Milano, Beverin Cafe, 25.1.2009.

Lambrate Bricòla

Milanon ihme (Miracolo a Milano) -panimo sujauttaa lasiin nyt mestarillista belgikamaa. 8%, voimakkaasti tuoksuva belgihiiva, jonkinlainen dubbel ehkä, tummanruskea, maltaista makeutta tasapainoisesti ja nautinnollisesti. Äärimmäisen onnistunut olut, aavistus happamuutta ehkä, täyteläinen, kuohkea, tuore, tyylisuunnassaan erinomainen. Mahdollisesti matkan paras olut, tosin raskaan päivän päätteeksi arviointikyky saattoi hieman heittää. Milano, Birrificio Lambrate, 24.1.2009.

Lambrate Lambrate

Panimon nimikko-olut on 6,8%, hyvin maltainen, skottityylistä wee heavy pähkinää. Jälkimaku kuivan puraisevan humalainen, hedelmääkin mukana. Tämä panimo ei tunnu tekevän kuin lähes mestariteoksia. Tungos ei aivan niin kovaa torstaina, mutta ilman kyynärpäätunkemista ei saa tilattua. Milano, Birrificio Lambrate, 24.1.2009.

Lambrate Porpora

Torkkuessa junassa takaisin Milanoon, tällä kertaa osaston muut matkustajat olivat tavallisia ihmisiä. Aikaa vielä myöhäisillan sessiolle Lambratessa. Porpora on 7%, todella rapean kuiva amber ale / alt. Hedelmäinen, suhteellisen täyteläinen, ei mitään makeutta, erittäin nautittava maailmanluokan olut. Baarissa hieman rasittava tapa laskea kaikki oluet kahdessa osassa Guinness-tyyliin. Tungoksessa perusalen alkuosa saattaa ehtiä jo väljähtyä. Tosin useimmat paikan oluista näyttävät vaahtoavan reippaasti, systeemi siinä mielessä ymmärrettävä. Valokuva oluesta epäonnistui pahasti, tässä nyt vain päivällä otettu katukuva. Milano, Birrificio Lambrate, 24.1.2009.

Forst

Perus-Forst hanassa lähellä rautatieasemaa. Mukana tulee pähkinöitä ja muuta suolaista purtavaa. Ulkona puskee edelleen vettä hyytävässä tuulessa. Hiilihappoinen täyteläinen lager, tuoretta, kevyttä humalointia, yllättävästi aavistus diasetyyliäkin mukana. Tanakka mallasrunko. Pakko myöntää, että tämä teollisuustuote Meranosta oli käytännössä paras Genovasta löytynyt olut. Mieleenjäävä vierailu kyllä muuten kaupungissa. Genova, Bar di Sanguineti, 24.1.2009.

Lion Rifis

Trappista-nimistä olutta listalla, mutta ei tarjolla. Jäljelle jäi tämä perustapaus, kirkas lager, vähäistä maltaisuutta, aivan liian kylmää. Ei humalaa, tylsää, mutta tuoretta ja muutenkin kunnossa. Täällä oluet hieman halvempia kuin Bicussa, 4€. Genova, L’Ambasciata di Recco, 24.1.2009.

Lion Malit

Suhteellisen samannäköinen olut kuin Rubino, 6,2%. Lämpimämpää, pehmeämpää, humalaa enemmän, vähemmän makeutta, suhteellisen täyteläinen. Muutama muukin asiakas tuli paikalle, henkilökunta ryhtyi syömään viereisessä pöydässä. Genova, L’Ambasciata di Recco, 24.1.2009.

Lion Rubino

Hyvin vaikeasti löydettävä pienpanimon jakelupiste, ymmärtääkseni itse panimokin on täällä aiemmin sijainnut, nyt jossain lähistöllä maaseudulla. Paikka oli satama-alueella moottoritien alla. Kun olin kartalla, en antanut periksi, vaikka monta umpikujaa ja ympyräkiertoa tuli tehtyä piiskaavassa sateessa. Väljä omituinen moniosainen kolkko ravintola, ei muita asiakkaita, baarimestari eläkeiässä oleva naishenkilö. Olut ei ole aivan onnetonta, maltaisen tuoretta, saan lopulta huuhdeltua pilaantuneen Forstin maun pois. Mutta ei erityisen ilahduttavaa, 6%, mutta melko ohutta. Kevyen hedelmäistä, ei juuri humalaa. Genova, L’Ambasciata di Recco, 24.1.2009

Forst Heller Bock

Bongasin sateessa laahustaessani baarin ikkunasta mielenkiintoisen hanalätkän. Pystybaarissa hanasta 7,5-prosenttista bockia. Taas suomipoikaa rangaistiin. Juoma todella pahasti pilalla, pelkkää etikkaa. Oli niin ilmiselvä tapaus, että olisin urveltanut asiasta, jos olisin osannut kieltä. Italiassa ei kannata yrittää, keräsin voimani, kippasin 25 cl myrkkyä kurkkuun ja astuin sateeseen. Genova, La Voglia Matta, 24.1.2009.

Bicu Chris

Kymmenprosenttinen joulupläjäys Nicolaus oli loppunut, paikassa tarjolla vain kolmea eri olutta. Tämä on hyvin vaahtoava "amber ale", 6%, punaruskea ja vähemmän makea kuin Hermann. Pitäisi olla mausteita mukana, mutta eivät tule esiin ainakaan liian kylmässä tarjoilussa. Hedelmäinen ja kohtuullisesti humaloitu, paras talon oluista. Tarjoiluannos piti olla 0,4 l, mutta puolen litran pintilta näyttää. Oluiden hinnat peräti 5€, edellispäivän Birrificio Italianossa puolet halvempia ja moninkertaisesti parempia. Genova, Bicu, 24.1.2009.

Bicu Hermann

Kuparinvärinen, pitäisi olla voimakkaammin humaloitu, mutta lähinnä sokerinen makeus hallitsee olutta. Peräti 7%, mutta tuntuu varsin ohuelta. Pettymys raikkaan Hellenin jälkeen. Genova, Bicu, 24.1.2009.

Bicu Hellen

Junalla Genovaan, kakkosluokan lippu tarkoittaa näköjään Italian kaukojunissa kuuden hengen osastoa. Samaan osastoon asettuu kolme toinen toistaan kauniimpaa nuorta naista. Vaikea päättää tuijottaako suu auki avoimesti vai yrittää vilkuilla ikkunasta Po-joen laakson peltoja. Naiset arvioivat minut luonnollisesti yhdellä silmäyksellä ulkomaanpelleksi eivätkä kiinnitä mitään huomiota minuun. Milanon pohjoispuolella oli jonkin verran lunta, mutta on sitä näköjään etelässäkin. Ennen Genovaa on jonkinlainen vuoristo, jossa sitä alkaa sataa lisääkin. Maassa on suunnilleen saman verran lunta kuin Oulussa. Tarkoitukseni oli käydä Genovassa nuuhkimassa Välimeren lämpimämpiä ilmoja. Suunnitelma kusaisi klassisesti. Olin Genovassa noin kahdeksan tuntia ja vettä satoi vaakatasossa taukoamatta, lämpöä korkeintaan viisi astetta.

Tasaisen ja suhteellisen siistin Milanon jälkeen Genova oli ainakin vaihtelua. Kauniin (?) lahden ympärillä jyrkähkösti kohoava todella kapeita sokkeloisia katuja kuhiseva vanha satamakaupunki. Heti aseman ovesta astuessani ulos olin törmätä kännykkään huutavaan transvestiittiin. Vanhan kaupungin hiljaisemmilla kujilla lauantaiaamupäivällä vesisateessa lähes joka kulmalla avointa prostituutiota, kaikkia väri-, ikä-, koko- ja sukupuolivaihtoehtoja tarjolla. Sateessa tasaisesti leviävää koiranpaskaa kaikkialla. Jes, vierailukaupunki minun makuuni, ei sosiaalidemokraattista steriiliä luterilaisuutta havaittavissa. Tulin tutustuneeksi näihin kulmiin näin tarkasti, koska etsin kiivaasti toista tuntia ilman karttaa Birrificio Genovesea. Lopulta löysin kartan ja hyvin kätketyn aukion, jossa panimoravintolan piti sijaita. Näytti lopettaneen toimintansa. Tai ehkä tuotteita tarjoiltiin viereisessä Exultate-baarissa, joka oli kuitenkin kiinni. Luovutin Genovesen suhteen. Kaupoissa näkyi Genovan maineikkaimman panimon Maltus Faberin oluita isoissa pulloissa. Ei ollut kanttia ostaa niitä ja ruveta kittaamaan pullon suusta afrikkalaisten sutenöörien seassa. Oli ehkä väärä valinta.

Bicu on moderni iso panimoravintola Genovan sataman huvittelualueella Porto Anticossa. Steriili tunnelma ja sellainen on olutkin. Hieman samea vaalea ale, ehkä kölschiksi luokiteltavissa, maistuu kuitenkin suodattamattomalta kevyeltä lagerilta. Tuoretta, mutta muuten vaisua keskinkertaisuutta. Genova, Bicu, 24.1.2009.

Baladin Nöel, hanaversio

Takaisin Isolaan, marraskuussa pulloversiossa kokeillun Baladin-oluen hanavariaatio. Melkoisen kylmää, silti maukasta mausteisuutta, salmiakkinen, suolainen, nautittava. Tuoreena toimii herkullisesti, paljon paremmin kuin pullossa. Erot huomattavan suuria, pulloversiossa ei mausteita. Sama olut kuitenkin ainakin nimen perusteella. Milano, Isola della Birra, 23.1.2009.

Menabrea 1846

Isola della Birran ruokamenu ei innostanut, joten muualle syömään. Lähistön pizzeriassa hanalageria, hyvä vaahto, kovaa hiilihappoa, viljaisaa keskitien kamaa, ei riittävästi makua ja luonnetta. Milano, La Rotonda di Segrino, 23.1.2009.

Lambrate Brighella

Sade loppui, kävelemällä Milanon tunnetuimpaan olutbaariin kaupungin luoteisosassa. Tyhjähkössä baarissa turhauttavasti juuri tsekattujen Lambraten ja Italianon hanaoluita, ei juuri muualta. Kielinee hieman tason kapeudesta ainakin tällä seudulla. Kaksikerroksinen steriilihkö baari, real-pumpussa olisi Italianon Cinnamon Bitter. Valitsin tämän Lambraten jouluoluen, samea vaalean ruskea, maku jostain belgityylin tripelin ja dubbelin väliltä. Lähempänä tripeliä, mutta hedelmäistä makeaa tahnaa, ei kovin vakuuttavaa, jää laimeaksi sokeripommiksi. Milano, Isola della Birra, 23.1.2009.

Scarampola IPA

Lopulta pääsin pois Lurago Marinonesta ja Lomazzossa saman tien junaan. Milanossa satoi jo kaatamalla. Laahustin kaupungin tunnetuimpaan olutkauppaan A Tutta Birra. Pieni täyteen pakattu kauppa, paljon belgejä ja muita ulkomaalaisia. Italialaisia pienpanimo-oluita varsin paljon, mutta odotin kuitenkin enemmän. Lähes kaikki pullot kolmen vartin kokoa, hankalaa jos aikoo tyhjentää ne jo matkan aikana, Suomeenkin niitä olisi työläs raahata, sitä en ole edes harkinnut. Valitsin kolme ja tsekkasin saman tien hotellissa tämän, koska baarit tyypillisesti kiinni perjantainakin klo 15-20 välin. IPA tarkoittaa tässä Italian Pale Alea, panimo on Liguriasta, 50 km Genovasta Ranskaan päin. Ei tämä erityisemmin India Pale Alea muistutakaan, muuten kuin 7% vahvuudeltaan ja samean keltaiselta väriltään. Ei ole tarpeeksi sitrushedelmäisyyttä eikä humalaa. Makeampaa hedelmää on, liiankin makea, jälkimaku hyvin ohut. Kevyen mehumainen. Ostopaikka Milano, A Tutta Birra.

Stiegl

Turhaan odottelin seuraavaakin bussia puolta tuntia myöhemmin, aikataulussa jotain poikkeuksia. Lähdin jo kävelemään kohti Lomazzoa, mutta alkoi tihuuttamaan vettä. Peräydyin takaisin, kulman taakse toiseen hieman hienostuneempaan baariin. Hanassa olutta käsittääkseni Itävallan Salzburgista. Ei makua tässäkään, aavistuksen enemmän humalaa jälkimaussa. Lurago Marinone, La Provincia, 23.1.2009.

Peroni

Myöhästyin bussista pari minuuttia, pysäkin kohdalla perusbaari, josta sai ostettua myös bussilipun. Fürstenberg-hanaa yritin osoitella, mutta se oli kai sitten tyhjä. Pullossa pieni Peroni, ei juuri miltään maistu, makean viljainen perusjuttu. Lurago Marinone, Bar Arcobaleno, 23.1.2009.

Italiano Bibock

Vaaleanruskea samea bock, 6,2%, tuore, kuohkeaa vaahtoa, makeahko hieman hedelmäisellä tavalla. Jälkimaku ohut, makeus hallitsee, mutta niinhän bockille sopiikin. Varsin monimuotoinen hankalasti kuvailtavalla tavalla, jätti hyvän maun tästä erinomaisesta panimoravintolasta. Lurago Marinone, Birrificio Italiano, 23.1.2009.

Italiano Vùdù

Dunkelweizen, 6%, omituisessa laakeassa pyöreässä lasissa. Tuoksussa aavistus etikkaa, mutta ei tunnu maussa. Epäilyttää kuitenkin, että ei ollut parhaassa iskussaan. Poikkeuksellisesta tarjoilusta huolimatta tyylipuhdas baijerilaistyyppinen vehnäolut. Tulee perus-Schneider mieleen, banaania, esteriä, jne. Lurago Marinone, Birrificio Italiano, 23.1.2009.

Italiano Cinnamon Bitter Ale, real ale

Samea, hailakan ruskea, realin hiilihapotonta pehmeyttä, kanelia hillitysti, humalointi olemassa, mutta ei päällekäypä. 4,8%. Makeuttakin on mukana, ei täysin makuuni, vaikka nautinnollinen olut onkin. Ravintolassa on turkkilainen kyykkyvessa. Kana-annos ei ollut sekään aivan erinomaista. Lurago Marinone, Birrificio Italiano, 23.1.2009.

Italiano Tipopils

Bussimatkasta tulikin hieman hankala, kun raha ei kelvannut bussikuskille. Lippu oli ostettava etukäteen rautatieaseman luukulta. Pinkaisin juoksuun, mutta puomi tömähti eteen ennen raiteita. Oli kierrettävä tunnelista radan alitse ja asemalta sainkin ostettua 1,05 € maksavan piletin. Spurttasin takaisin radan alta bussille, joka rauhallisesti odotteli paikallaan. Italiassa kaikki tehdään vaikeaksi, mutta kaikki järjestyy.

Lurago Marinone on Lomazzoakin pienempi kylä noin 4 km länteen Milano-Como -radalta. Kylän keskellä näyttävä panimoravintola, joka on kerännyt mainetta jo vuosikausia. Sisällä ei tasan klo 12 vielä muita asiakkaita, mutta niitä alkaa valumaan saman tien sisään. Valoisa etuosa, jossa baaritiski ja muutama pöytä, takana tavernamainen pimeämpi pääsali. Kuuluisan pilsin valutus kesti kauan, upea vaahto, 5,2%. Todella rapea humalointi, mallasrunkoakin on riittävästi. Tuoretta, jotain purukumivivahdetta, parhaita pilsejä mitä olen juonut pitkään aikaan. Lurago Marinone, Birrificio Italiano, 23.1.2009.