Sain tämän kirjan merkillisellä tavalla. Antti Tuomainen otti yhteyttä pari viikkoa sitten huomattuaan blogista Tom Kakonisin Criss Crossin arvion ja tarjoutui ostamaan kirjan. Vaikka nimi tuntui etäisesti tutulta, kerroin etten yleensä luovu hankkimistani kirjoista. Sitten kävi ilmi, että Tuomainen on itse kirjailija ja hänellä on henkilökohtaisia siteitä Criss Crossiin, koska on asunut kirjan tapahtuma-aikaan Grand Rapidsissä, jonne kirja siis sijoittuu. Tuomainen oli myös juuri lukenut Kakonisin esikoisteoksen Michigan Rollin. Sovimme sitten, että vaihdan Criss Crossin Tuomaisen omaan kirjaan. Kun satuin käymään Helsingissä pari päivää myöhemmin, vaihdoimme kirjat Kitty's Public Housessa. Ehdimme pikaisesti jutella, mm. noir-leffoista, Tapani Baggesta, Elmore Leonardista, Steve Hamiltonista ja Michiganista yleensä; kävi ilmi, että Tuomaisella on paljon samoja rikoskirjailijasuosikkeja kuin minullakin.
Tuomainen on juuri julkaissut kolmannen romaaninsa, tämä Veljeni vartija on toinen. Kyseessä on Helsinkiin ja Porkkalan edustan ex-neuvostosaarelle sijoittuva tiheä rikostarina. Isien ja poikien suhteeseen teemat kietoutuvat, sukupolvia on kolme, romaani liikkuu eri aikatasoilla, vaikkakin painotus on nykyajassa. Liikkeelle lähdetään 40-luvun lopulta poikkeuksellisen latautuneella korttipelikohtauksella, elokuvallista otetta on koko romaanissa, mutta varsinkin tässä alussa. Uhkapeli on muutenkin esillä, samoin huumeet ja aseet. Väkivalta tulee äkillisesti ja voimalla, seuraukset ovat lähes raamatullisen pitkät. Amerikkalaiset vaikutteet ovat selviä, ehkäpä juuri Leonardin vähemmän koomiselta kaudelta, dialogi hallitsee, tyypillisesti puhelinkeskusteluina, ja se on iskevän lyhyttä, näin lakoniseen tyyliin en muista suomalaisromaaneissa törmänneeni. Tuntuu että Helsingissä sataa koko ajan, Tuomainen sijoittaa tapahtumat tarkkoihin osoitteisiin, nimeää paikkoja, mm. Janoinen Lohi -olutravintolan. Päähenkilö yrittää olla rehellinen kiinteistönvälittäjä ja hänen isänsä on rehellinen autokauppias, samoin isoisän otteissa on ollut korkean moraalin tavoittelua. Se tuntuu olevan mahdotonta kyynisessä ympäristössä, varsinkaan naisilta ei tunnu tukea tulevan näissä pyrkimyksissä. Suppeassa romaanissa kaikkia henkilöitä ei ehditä tarpeeksi taustoittaa ja loppuratkaisuissa Suomenlahdella on ehkä mekaanistakin väkinäisyyttä. Silti tämä on kovaksikeitetyssä sarjassa Suomessa rullaavinta jälkeä, jota olen päässyt todistamaan. Kansainvälistä tasoa tämä on taatusti myös, ehkä Lasse Pöysti -vertailuille pitäisi käännöksiin keksiä jotain muuta. Täytyy hankkia Tuomaisen muutkin kirjat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti