John Fogerty: The Blue Ridge Rangers Rides Again

Creedence Clearwater Revivalin hajoamisen jälkeen John Fogerty julkaisi 1973 Blue Ridge Rangers -levyn ilman omaa nimeään. Levy sisälsi kantrikovereita, melko perinteisellä otteella esitettynä, en koskaan ole levystä innostunut. Viime vuonna Fogerty julkaisi siis jatko-osan, s-kirjain verbin perässä tarkoittanee, että soololevystä on jälleen kyse. Formaatti nyt periaatteessa sama, mutta isommalla saundilla ja hieman modernimpaa , osittain popahtavaa, materiaalia. Viulu, steel-kitara ja mandoliini soivat maukkaasti. Homman potkaisee käyntiin John Prinen Paradise, perinteisellä bluegrassilla. Popimpaa, jopa hipahtavaa, otetta edustaa Delaney & Bonnien Never Ending Song of Love. Synkempiä sävyjä tuo Rick Nelsonin merkillinen, kyyninenkin Garden Party, jossa Fogertya avustavat Eagles-heebot Henley ja Schmitt. Kappaleessa viitataan Nelsonin siloposkiaikojen hittiin Hello Mary Lou, jonka CCR:kin koveroi. Fogerty saa mukaan rokkaavampaa Bakersfield-fiilistä Buck Owensin kautta, mutta hukkaa aloitteen John Denver -kaihoiluun. Teksasilainen honky-tonk-shuffle rullaa I'll Be Theressa, mutta Fogerty siirtyy siitä omituiseen versioon omasta Change in the Weatherista. Tulkinnassa on kitaroita feidattu alkuperäisestä, mutta juuri muuta eroa ei ole. Vielä heikompi valinta on kulunut Moody River. Iso 70-luvun hitti Heaven's Just a Sin Away kulkee kohtuudella, samoin pari seuraavaa tuntemattomampaa valintaa. Everly Brothersin When Will I Be Loved on ehkä levyn paras sävellys, mutta Fogerty sai sen paremmin lentoon Porissa isolla bändillä, tässä se jää ulkokohtaiseksi, vaikka laulamassa Springsteenkin. Levy on tietysti hieno kunnianosoitus Fogertyn yhden suunnan vaikutteille, mutta muuten motiivia julkaisuun voi ihmetellä. Fogertyn tuotannossa tämä on pelkkä marginaaliviite, mutta ehkä inspiraatiota odotellessa on ollut mukava fiilistellä kantrin parissa.