Olutnautiskelija, hophedonisti, kulkumies. Huomioita myös jalkapallosta, kirjoista, elokuvista ja musiikista.
keskiviikko 8. kesäkuuta 2011
John Frankenheimer: Seven Days in May
Poliittisen paranoian mestarin Frankenheimerin välittömästi The Manchurian Candidatea seuraava teos vuodelta 1964. Tuttua mustavalkokuvausta, tiukkaa musiikkia, teräviä leikkauksia ja hikisiä lähikuvia. Liikkeelle lähdetään mellakasta White Housen edessä, käsivarakamera menee käsirysyn sekaan. Aiheena vaatimattomasti sotilasvallankaappaus Washington DC:ssä. Suuria tähtiä mukana, pikkurooleissakin vanhoja noir-staroja tyyliin Edmond O'Brien ja George Macready. Tarinalla on todellisuuspohjaakin, kun ajattelee Curtis LeMayn puuhia 60-luvun alussa. Selvästi ennakoidaan siis Dr. Strangeloven kuvioita, mutta täysin ilman huumoria. Elokuva ei kohoa Candidaten eikä Frankenheimerin myöhemmän psykedeliapläjäyksen Seconds tasolle. Rytmi löystyy varsinkin Ava Gardnerin hahmon liepeillä ja liberaali sanoma isketään liian kovalla halolla päähän. Erittäin nautittava leffa silti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti