Matti Yrjänä Joensuu: Harjunpää ja pahan pappi

Joensuu piti edellisen romaaninsa Harjunpää ja rakkauden nälkä jälkeen vielä pidemmän tauon kuin ennen sitä. Tämä romaani ilmestyi vasta kymmenen vuotta myöhemmin 2003. Syitä en tiedä, en ole lukenut Joensuun haastatteluja. Pappiromaani käynnistyy rankalla perheväkivaltakuvauksella pikkupojan näkökulmasta. Kännykät ovat lopulta käytössä ja ehkä hieman yllättäen Joensuu suhtautuu myönteisesti uusiin nuoriin koulutettuihin poliisiesimiehiin. Nimihenkilö on varsin uskomaton tapaus, mutta ehkä juuri siksi realistisen uskottava. Suomessa meni varsin hyvin 2003, mutta Harjunpään Helsingissä se ei näy, varsinkin perhe-elämä kuvataan kauttaaltaan pelkäksi helvetiksi, Harjunpään omaa perhettä lukuunottamatta. Yksi päähenkilö on kolmiosaista nimeä käyttävä kirjailija, mutta kovin omaelämäkerralliselta roolihahmo ei vaikuta. Metroon liittyvät kuolintapaukset ilmeisen suoria lainauksia todellisista tapauksista. Jotenkin kylmemmältä tämä tuntuu Joensuun parhaisiin romaaneihin verrattuna. Lopussa Joensuu nostaa trillerimäisiä kierroksia, mutta pinnalliseksi toiminnallinen jännitys väistämättä jää. Aivan loppuun Joensuu heittää uransa halpahintaisimman melodramaattisen tempun, joka romuttaa kokonaan romaanin mahdolliset ansiot. En tykkää tuollaisesta ollenkaan.